Hukassa jopa itseltään
Olen ennenkin mekastanut munakellomeditoinnista eli näistä lyhyistä mindfulness-/rentoutumis-/keskittymisharjoituksista, jotka ajastetaan kännykällä tai munakellolla. Koko ajatus on intuition ja meditoinnin vastainen. Siis minun mielestäni. En minä tietenkään tiedä, olenko oikeassa vai väärässä. Mutta…
Mindfulness- eli tietoisen läsnäolon harjoitukset perustuvat zazeniin, joka on zenbuddhismiin liittyvää ei-uskonnollista meditointia. Perusidea on istua meditointiasennossa, sulkea suunsa ja hiljentää mieli, keskittyä. Keinoja on neljä, voit keskittyä laskemaan hengityksiä, voit keskittyä seuraamaan hengitystä, voit keskittyä “äärimmäiseen epäilyksen tilaan” (Kōan) tai pelkästään istua (shikantaza; oma suosikkini).
Shikantaza (只管打坐), kiinaksi zhiguandazuo, voidaan kääntää “omistautua pelkästään istumiselle”, “vain pitää huolta istumisesta”, “huolehtia pelkästä istumisesta”. Zhi = vain, pelkästään, guan = omistautua, huolehtia, pitää huolta, valvoa (olla valpas), da = partikkeli joka ilmaisee ruumiin liikkeitä, ilmaisuja, -minen, zuo = istua. Dazuo, eli istuminen on harjoituksen samatha-aspekti ja guan, huolenpitäminen on sen vipashyana-aspekti.
Shikantaza-istumisessa ei erityisesti keskitytä yhtään mihinkään, oleellista on olla valppaana, tunnistaa mitä mielessä ja kehossa tapahtuu. Me huomaamme kuinka hengitämme luonnolllisesti ja normaalisti, ilman että yritämme kontrolloida hengitystä. Me huomaamme, onko asentomme ryhdikäs vai ei. Asennon lopahtaessa suoristamme selkämme ja jatkamme istumista.
Emme erottele harjoitusta hyväksi tai huonoksi, me vain istumme. Vähitellen jatkuva takertuminen ajatuksiin lakkaa pieniksi hetkiksi, ja tilalle astuu tyyni hiljaisuus, kokemuksen karttuessa yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa. Välillä harjoitus voi tuntua hyvältä, välillä ei. Mutta tällaisiin tunnetiloihin ei tule takertua; on vain harjoitus, joka ei ole sen enempää hyvä tai huonokaan. Oleellista on vain istua. Istuminen itsessään on harjoitus, alku ja päämäärä, lopputulos. Zazenin päämäärä on zazen itsessään. Shikantaza on hyvin vaativa harjoituksen muoto. Lähde ja lisätietoja täältä: Kajo Zendo: Zazen
Miksi siis ajastettu meditointi (kutsuttiin sitä millä nimellä hyvänsä) on pielessä? No, mielestäni ihan siksi, että siinä ollaan kellon orjia, lineaarisen aikakäsityksen orjia. Meditointi on suoritus, joka hoidetaan aikapisteestä a pisteeseen b, mielellään kolmessa minuutissa. Ilmeisesti kaikkien hermoärsykkeiden keskellä elävät ihmiset ovat kadottaneet yhteyden mielensä ytimeen, siihen kohtaan joka seuraa ajatusten hurjaa poukkoilua huvittuneena ja lempeästi. Ytimessä kaikki aika on tässä ja nyt.
Ajastimien käyttö heijastaa kellon orjuutta siksikin, että ilmeisesti on sekoitettu kello ja kello (bell vs. clock). Toki meditaatiokellolla voidaan ilmaista järjestetyn meditointi-istunnon alkamis- ja päättymishetki, mutta (taaskin minun ymmärrykseni mukaan) sen olennainen tehtävä on palauttaa poukkoileviin ajatuksiin harhautunut mieli puolueettoman ja kantaaottamattoman tarkkaavaisuuden tilaan. Oikean meditaationkellon resonanssi on myös tärkeä, niin koen. Se tunkeutuu koko kehoon ja resonoi ikään kuin joka soluun.
Siksi minusta nämä munakelloajastetut mindfulnesshetket ovat samanlaista hölynpölyä kuin “valaistumista nopeuttavat koneet”, joita vastikään hämmästyksekseni kuulin olevan olemassa. Valaistuminen heti-mulle-tänne-nyt, koneellisesti tai huumeilla. Apua. Miten hukassa ihmiset oikein ovat?
VASTUUVAPAUSLAUSEKE: tämän kirjoittaja ei ole sensei, ei zen-mestari eikä mikään muukaan mestari, ei edes kenenkään zen-oppilas. Olenpahan vain tietoisesti läsnäoleva - melkein aina. Se on elämänasenne, kaikenkattava attityydini, ei mikään satunnainen harjoite.
Mielenkiintoinen kirjoitus, Varpu! Olen mietiskellyt valaistumista ja myös meditaatiota viimeisen kuukauden aikana aina aika ajoin. Sysäys tuli blogissani käydyistä keskusteluista ja buddhalaisen opettajan Jack Kornfieldin kirjasta After Ecstasy, the Laundry.
Kornfield listaa kirjan alussa neljä + yksi tapaa valaistua:
1. Vähän vaivaa/tuskaa ja tapahtuu hitaasti — pikkuhiljaa asian oivaltaminen mm. meditaation, palvelun jne. kautta.
2. Paljon vaivaa/tuskaa ja tapahtuu hitaasti — tuskaisen tien kautta, esim. uhraamalla kaiken entisen ja menemällä luostariin vuosikausiksi opiskelemaan nöyryyttä.
3. Paljon tuskaa ja tapahtuu nopeasti — jokin järkyttävä ja dramaattinen kokemus saa yhtäkkiä näkemään elämän ja ajatuksen todellisen luonteen.
4. Vähän tuskaa ja tapahtuu nopeasti — esimerkiksi viisaan opettajan sanat saavat yhtäkkiä silmät avautumaan totuudelle.
+ 1: ei vaivaa, ei aikaa, ei matkaa — Buddhan kuvaama matka — sen sijaan että menemme “tuskan portin läpi” menemme “portittoman portin läpi” ja tajuamme että koko idea matkasta ja valaistumisen tavoittelemisesta on vain illuusiota.
Kirjan luettuani totesin että kyllä, minä olen valaistunut.
Valaistumisella tarkoitan sitä, että näen (ainakin korkeassa mielentilassa) kristallinkirkkaasti ettemme ole ajatuksemme, tunteemme tai toimintamme vaan jokin niiden takana — emme ole mitään ja olemme kaikki.
Minun tieni oli lähimpänä nelostietä. En tavoitellut valaistumista, koska en ymmärtänyt mikä se on ja mitä sillä tekee, mutta intuitioni johdatti minut koulutukseen, jossa valaistuminen tapahtui.
Tästä uudesta ymmärryksestä käsin katsottuna minusta on olennaisempaa se, MIKSI jotain tehdään kuin MITEN se tehdään.
Kaksi ihmistä voi meditoida täsmälleen samalla tavalla, mutta toinen tekee sen valaistuakseen tai koska “niin kuuluu tehdä” — toinen siksi, että hänen sisäisestä viisaudestaan käsin tämä tuntuu oikealta ja hyvältä.
Kumpikaan tapa ei ole minun silmissäni oikea tai väärä — kumpikin luo vain erilaisen kokemuksen elämästä.
Itse meditoin — tai rauhoitun — silloin kun siltä tuntuu ja sillä tavalla kuin siltä tuntuu.
Tällaisia ajatuksia tuli tänä aamuna mieleeni kun luin kirjoituksesi.
[4. Vähän tuskaa ja tapahtuu nopeasti — esimerkiksi viisaan opettajan sanat saavat yhtäkkiä silmät avautumaan totuudelle.]
tuo lienee juuri Kōan-tie. Mieleeni tuli villi ajatus, että valaistuminen voisi tapahtua myös huumorin kautta. Tosi huumorihan sisältää aina paradokseja, ja paradoksin tajuaminen voi aika tavalla valaista
Joo, en ole tosiaan perehtynyt buddhalaisuuteen Kornfieldin kirjaa enempää ja sen luin vasta puoli vuotta oman “havahtumiseni” jälkeen.
Mulla silmät aukesivat sitä kautta, että ensin olin kuunnellut opettajia, jotka opettivat kolmea prinsiippiä eli sitä miten inhimillinen kokemus syntyy. Luulin ymmärtäväni mitä ne puhuivat, kunnes yhtäkkiä näin mitä EN ymmärtänyt (vaikka luulin ymmärtäväni) — ja sen oivaltaminen sai kaiken muun loksahtamaan paikalleen yhdessä silmänräpäyksessä.
Oman kokemukseni perusteella näen kyllä paljon hyötyä siinä, että joku oivaltaa inhimillisen kokemuksen todellisen luonteen nopeasti, koska se avaa ihmisen uudella tasolla elämälle ja “universaalille mielelle” (Tai Kornfieldin termein “big mind”).
Ainakin itselläni on ns. korkeammasta tietoisuudesta seurannut se, että kun en analysoi tai korjaa itseäni, tunteitani ja ajatuksiani, näen selkeämmin miten maailmassa vallitsevia epäreiluja tai elämänvastaisia tiloja ja tilanteita voisi muuntaa helposti ja kevyesti elämää edistäviksi.
Ts. näen että mitä useampi ihminen ymmärtää ettemme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme emmekä siksi voi mennä rikki eikä meidän tarvitse korjata itseämme tai muita, sitä kevyemmin, helpommin ja nopeammin voimme auttaa yhdessä maapalloa ja ihmiskuntaa kukoistamaan entistäkin enemmän.
Näen itse täysin mahdollisena että jonain päivänä käytännössä koko ihmiskunta on ns. valaistunut ja sitä kautta väkivallan, väärinkäytösten, pelon, ahdistuksen, stressin jne. määrä on minimaalinen. Että elämme maapallolla jossa kaikki saavat laadukasta ruokaa ja juomaa, voivat toteuttaa itseään ja kokea täyttä onnea ja rakkautta joka päivä (vaikkakaan ei ehkä ihan koko aikaa).
Näen että tähän tilanteeseen pääsemisen ei tarvitse olla edes mitenkään erityisen vaikeaa ja tuskallista, mutta on mahdollista että vie jonkinverran aikaa, ennen kuin uusi ymmärys korvaa vanhan paradigman, jonka mukaan valtaosa ihmisistä nyt maailmaa ja ihmisen psykologiaa hahmottaa.
Ei siksi että maapallon ja ihmiskunnan olisi PAKKO tai edes tärkeää kukoistaa, vaan siksi että se on mahdollista ja “makes sense”.
Tällä hetkellä sisäinen viisauteni ohjaa mua luomaan Stressitöntä Suomea 2022 (http://www.kutri.net/manifesti) mm. auttamalla muita valmentajia, terapeutteja ja muita ihmisiä työkseen auttavia henkilöitä näkemään helposti ja nopeasti totuuden inhimillisestä kokemuksesta.
Samaan aikaan näen nykyään, ettei siinäkään ole noin niin kuin universaalissa mielessä mitään vikaa, jos joku esim. mieluummin käyttää koko elämänsä “hitaaseen” valaistumiseen. Se vain ei nyt ollut minun tieni.
Kornfieldin kirjasta tuli myös se ajatus, että usein valaistumista vaikeuttaa juuri se, että valaistumista opettavat ihmiset, jotka ovat valaistuneet pitkän kaavan kautta, koska heidän opettajansa opettivat sitä pitkän kaavan kautta ja siksi he eivät yksinkertaisesti tiedä muuta keinoa siihen kuin hitaan ja pitkän tien.
Eli kyse ei välttämättä ole aina siitä, että joku tietoisesti valitsisi pitkän ja hitaan tien eri vaihtoehdoista koska se olisi ainoa oikea tai paras mahdollinen, vaan koska hän ei yksinkertaisesti tiedä mitään muuta tapaa.
Kolmen prinsiipin mallin oivalsi tavallaan buddha-hengessä yhdessä silmänräpäyksessä skotlantilainen hitsari, joka ei ollut koskaan opiskellut psykologiaa tai itämaista filosofiaa eikä edes tiennyt mitä valaistuminen on.
Koska tämä tapahtui 1970-luvulla ja kyseessä oli kouluja käymätön duunari, jonka ammattiin kuului palojen liittäminen yhteen niin, että niistä tulee toimiva kokonaisuus, hän onnistui selittämään ymmärryksensä hyvin yksinkertaisesti ja maanläheisesti.
Kolmen prinsiipin mallilla on onnistuttu ratkomaan käytännön ongelmia erilaisissa ongelmayhteisöissä, vankiloissa ja muissa haastavissa olosuhteissa. (ks. esim. täältä englanninkielinen dokumentti aiheesta: http://www.threeprinciplesmovies.com/index.cfm/view-movies/full-movie-documentaries/communities/in-the-communities/).
Ja henkisiä ongelmiahan ei oikeasti ole edes olemassakaan.
No, minä taidan olla vanhan liiton naisia ja uskon hitaaseen tiehen. Valaistuminen voi toki tapahtua äkillisesti, mutta en usko että ilman harjoitusta kuitenkaan. Syvällisiä oivalluksia voi toki tapahtua, millä tahdilla tahansa. Tosin en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että olisin valaistunut, joten mistäpä minä tiedän. Maanläheisen ymmärtämisen kannalla kuitenkin olen. Sitä löytyy esim. täältä
http://hardcorezen.blogspot.de/2006/10/where-do-we-go-when-we-die.html
Juu, kuten sanottua, kukin tyylillään.
Minun näkökulmastani “en usko että valaistumista voi tapahtua ilman harjoitusta kuitenkaan” on vain ajatus ja siksi illuusiota. Juuri sillä hetkellä kun ajattelet niin, et voi tietenkään kokea valaistumista, koska koet vain ajatuksesi.
Ja siis itse en näe valaistumista sillä tavalla alati läsnä olevana tilana, että katsoisin maailmaa koko ajan korkeasta tietoisuuden tasosta, vaan toki päivittäin tulee usein hetkiä jolloin tietoisuuden taso on matalampi ja ajatukset alkavat näyttää todellisuudelta. Näyttää myös siltä, että tietoisuuden tasoilla ei ole ylärajaa, vaan tietoisuuden “ylin taso” on itselläkin noussut jatkuvasti alkuperäisen oivalluksen jälkeen ihan itsestään.
Ero aikaan ennen Suurta Oivallusta on se, etten tunne enää tarvetta kehittää ja korjata “minua”, koska näen että en ole ajatukseni, tunteeni ja toimintani.
Vastaavasti en tunne tarvetta korjata tiettyjä ajatuksia tai tunteita, koska näen niiden ohimenevän luonteen.
Tavallaan olen menettänyt mielenkiinnon “minua” kohtaan. En myöskään enää lokeroi ihmisiä (paitsi alhaisessa mielentilassa, haha!) koska he eivät ole enää silmissäni ajatuksensa, toimintansa ja tunteensa vaan se jokin niiden takana. Tästä on seurannut se, että olen automaattisesti enemmän läsnä ja auki muille, elämälle ja hetkelle, koska en oleta tietäväni mitä seuraavaksi tapahtuu .
Suosittelen tota Kornfieldin kirjaa.
Haha! Kiitos tosta linkistä. Kornfieldin kirjassa sama kysymys kysyttiin Zen-opettajalta, joka vastasi ettei tiedä. Kun kysyjä ihmetteli miten zen-mestari ei tiedä vastausta, hän totesi että “koska en ole kuollut zen-mestari.”
Mutta mitä tulee “lineaariseen aikaan” ja herätyskelloihin, niin mitä merkitystä sillä on tässä hetkessä ja tässä hetkessä olemisen kanssa, soiko herätyskello jossain toisessa hetkessä, jos se kerran ei soi tässä hetkessä?
heh, tulee ihan elävästi mieleen kun 14-vuotiaana ihastuin Krishnamurtin ajatteluun.Ajattelepa Katri fiksuna naisena toi loppuun. Päädyt ei-mihinkään.
“Life’s a Piece of Shit, When You Look at It.”
Jep jep!
Sehän tässä on niin fantastista, että koemme aina vain ja ainoastaan sen, mitä ajattelemme tässä hetkessä.
Sillä hetkellä kun ajatus vaihtuu, myös kokemus elämästä vaihtuu. Ja ajatushan vaihtuu muutaman sekunnin ajan.
Ja koska emme voi koskaan tietää mikä seuraava ajatus on, emme voi koskaan tietää millaisen kokemuksen seuraava ajatus tuo tullessaan.
Elämä on aika hienoa ja ihmeellistä.