Kaikkien ei tarvitse syödä samalla tavalla

Professori Fogelholm haluaa korostaa, että ravitsemussuositukset ohjaavat ihmisiä ainoastaan oikeaan suuntaan. Sopiva ruokavalio on jokaiselle yksilöllinen, mutta yleisluonteisia ravitsemussuosituksia tarvitaan, koska niistä saadaan koko väestöä koskevia suuntaviivoja ja tavoitteita.

– Pitääkö meidän kaikkien syödä samalla tavalla? Eikö ravinnon tarve lopulta ole yksilöllinen? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ”ei” ja toiseen ”kyllä”, Fogelholm kertoo Ruokatiedon haastattelussa.

Hienoa! Juuri näin olen kaikissa kirjoissani asian esittänyt. Se sopivin ruokavalio on aina kullekin yksilölle oma.

– Ruokavaliossa suojatekijöitä lihavuudelta ovat kuitupitoiset ruuat kuten täysjyvävilja, marjat, pähkinät ja hedelmät. Myös maitovalmisteet ovat suojatekijä painonhallinnassa, Fogelholm kertoi.

Fogelholmin mukaan täysjyväviljalla on vastaisuudessakin tärkeä asema, mutta vihannekset ja hedelmät saattavat kivuta viljan rinnalle ruokavalion perustaksi.

“Saattavat kivuta”? Jo Harvardin ruokapyramidissa kymmenen vuoden takaa esitettiin ravitsemustieteen selkeimpiin tutkimustuloksiin vedoten, että ruokavalion perustana ovat kasvikset ja marjat/ hedelmät, kasviöljyt ja täysjyvä. Siis kaikki kolme samanarvoisina. Tämä tarkoittaa kyllä selkeästi pienempää täysjyväviljan määrää kuin on suositeltu. Sitä en tiedä, miten Harvardin huippuyliopiston ravitsemustutkijat ovat päätyneet toisenlaiseen lopputulokseen kuin suomalaisprofessori.

– Väite, että nykyiset suositukset olisivat epäterveelliset, on vailla pohjaa. Tutkimustuloksia nykysuositusten puolesta on kirkkaasti olemassa. Siitä huolimatta suosituksia voidaan aina tarkentaa ja muuttaa, mikäli muutokselle löytyy riittävästi perusteita, Fogelholm kertoo.

Fogelholmin mukaan ihmisten lihavuudesta ei voi syyttää hiilihydraatteja, vaan syyt piilevät ennemmin yhteiskunnallisissa muutoksissa. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet ja jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelemine on johtanut moneen lihomista suosivaan muutokseen. Myös arkiliikunta on professorin mukaan vähentynyt ja työt keventyneet.

Tässä professori on (tahallisen?) sekava. Tietenkään lihavuudesta ei voi syyttää “hiilihydraatteja”, mutta toki suositusten mukaisella aivan liian suurella tärkkelyksen ja sokerin määrällä on ollut vaikutuksensa. Jos ruoasta saadaan sokerienergiaa raskasta ruumiillista työtä tekevän tai kovaa treenaavan ihmisen tarvitsema määrä, ja siitä kulutetaan murto-osa istumatyöläisen arjessa, kyllä se kiloissa näkyy. Siihen professori toki viittaa, mutta siten, ettei vika ole liiassa sokerienergiassa vaan liian kevyissä töissä ja arkiliikunnan puuttumisessa. No tavallisen tietokirjailijan aivoilla ratkaisu on yksinkertainen: enemmän kasviksia ja marjoja lautaselle, vähemmän jalostettuja viljatuotteita, jos ollenkaan, ja lisää arkiaktiivisuutta sopivasti.

– Hyvälaatuiset hiilihydraatit sisältävät paljon terveydelle edullisia aineita kuten lignaaneja ja flavonoideja. Kuitu on niiden osoitin, Fogelholm kiteytti.

Matairesinoliksi kutsuttua lignaania on löytynyt erityisen runsaasti pellavansiemenistä ja seesaminsiemenistä mutta sitä on myöskin ruisleivässä ja teessä. Muita lignaaneja on todettu myöskin kasviksissa ja marjoissa. (Antti Aro)

Antti Aron kirjoituksessa lignaaneista käy ilmi, että niitä on runsaasti PELLAVAN- ja SEESAMINSIEMENISSÄ, molemmat hiilaritietoista arkiruokaa. Aro toteaa, että niitä “on kuitenkin myös rukiissa”. Flavonoidien parhaat lähteet ovat sipuli, omena, kukkakaali, appelsiini, greippi, puolukka ja karpalo. Appelsiineja syön harvoin, mutta kaikki nuo muut ovat hiilaritietoista arkiruokaani.

Oikea ruisleipä on minustakin herkullista, vaikkei IBS-vatsani sitä oikein kestäkään, joten syön sitä harvoin. En demonisoi täysjyväviljaakaan, kyllä sillä voi olla paikkansa hiilaritietoisessa ruokavaliossa, mikäli se vatsalle sopii. Mutta ei sellaisina määrinä kuin on suositeltu! Ja kun todellakin ne hyödylliset lignaanit ja flavonoidit saa paremmin kasviksista, marjoista ja siemenistä, ja kuituakin niistä saa vallan mainiosti, täysjyvä ei ole mitenkään välttämätön osa terveellistä ruokavaliota.

Johtopäätös: Hiilaritietoiselle käy oikein hyvin! Jo nyt – ei tarvitse odotella Pohjoismaisten ravitsemussuositusten valmistumista.

Uutinen mtv 3:n sivustolla

Keskiviikkona 15.2. klo 19.00  Karvian Ns-talo Sampolassa. Pääsymaksu 5 e sisältää kahvitarjoilun. Luento kestää noin tunnin.

Haastateltavana Lahden Kirjamessuilla

LASTU-lavalla lauantaina 18.2. klo 11.30 ja sunnuntaina 19.2.  klo 11.30 aiheesta Maanantaisoturin dieetti

Luento Lahden Kirjamessuilla:

Uudet ruokavaliotrendit – hormonidieetit, luolamiesdieetit ja karppaaminen

Puusepän salissa AINO-lavalla  lauantaina 18.2.  klo  12.00 ja sunnuntaina 19.2. klo 11.00

Luento Lahden pääkirjaston auditoriossa:

Maanantaisoturina ihmedieettien, rasvasotien ja E-koodien viidakossa

maanantaina 20.2. klo 18.00-19.30

http://www.flickr.com/photos/tiaragwin/

mikä kalkkeutumisen syy?

            selleri ja seksi?

juhli varpun kanssa!

           sokeripala grammaa cola?

kissa fruktoosi -

tanssii fatima…

japanilainen hakusanaruno
tuntematon runoilija*

Selleri itsehoidossa:

Mutta onko kyseessä juuri- vai varsiselleri? Lyhyt, kyhmyinen ja topakka vai hentoinen, pitkä juomukas lörpäke? Molemmilla on kannattajansa. Viisas valikoi kaikenlaisia sellereitä. Sillä sellerissä on paljon piitä, joka kaunistaa hiuksia ja kynsiä; kaliumia, jota metsästäjä-keräilijät saivat ravinnostaan moninkertaisesti meihin verrattuna (ties vaikka olisi Conan Barbaarin salainen ase!); ruotisellerissä on runsaasti karotenoideja ja  folaattia. Lehdissä on enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin varressa. Treenien jälkeen selleripitoinen mehu tasapainottaa elektrolyyttejä.

Selleri alentaa verenpainetta, lievittää lihaskramppeja ja on hyväksi reumatismissa, kihdissä ja munuaisongelmissa.

Selleri vaikuttaa myös intiimihygieniaan: sen haihtuvat öljyt tuohoavat limakalvoilla bakteereja ja sieniä. Ne estävät virtsatietulehduksia virtsaneritystä lisäävän vaikutuksensa vuoksi ja lievittävät virtsankarkailua. Siemenöljy estää tulehdusbakteerien leviämistä virtsa- ja sukuelimissä.

Selleri laihduttajille ja karpeille:

Selleri laihduttaa ja torjuu nälkää. Varsinkin raaka selleri poistaa kehosta nestettä ja selluliittia. Varsissa sanotaan olevan “negatiivisia kaloreita” eli kasvi kuluttaa aineenvaihdunnassa enemmän energiaa kuin mitä se sisältää. Sellerin pureskelu aterian jälkeen vähentää hiilihydraattien himoa ja edesauttaa ruoansulatusta.

Varoitus:

Raskaana ollessa ei pitäisi syödä sellerinsiemeniä eikä isompia määriä yrttiä. Sen sijaan jos podet heikkoja kuukautisia, sitä kannatata rouskutella, koska se saattaa lisätä vuotoja. Lisäksi kannattaa suosia luomuselleriä, sillä sellereissä saattaa olla ennemmänkin hyönteismyrkkyjäämiä.

Sellerin eroottinen historia:

No niin, nyt päästään asiaan! Antiikin Rooman valtakunnan naiset söivät selleriä lisätäkseen intohimoaan. Sellerikeitto oli myös Madame de Pompadourin suosiossa afrodisiakkisen (lempeä nostattavan) vaikutuksensa vuoksi. Vanhana noitana tiedän myös konstin ehkäistä huimausta ja putoamista luudalla lennettäessä: ennen lentoa kannattaa pureskella sellerinsiemeniä. Näin opetettiin meille noidille jo keskiajalla.

Sellerinkäytölle afrodisiakkina on pitkä historia. Sen väitetään sisältävän androsteronia eli heikkoa mieshormonia, jota ihmiskehossa vapautuu hien ja virtsanerityksen mukana.

Selleriallergikolle:

Selleriallergia ei ole kovin harvinaista. Androsteronia sisältävät ainakin tryffelit (sienet ei suklaa ). Mutta onhan afrodisiakkeja laaja kirjo. Voin kirjoitella niistä myöhemmin lisää.

Tunnettuja sellerinsyöjiä:

Mieleeni ei tule kuin Stan Laurel. Ohukais- ja Paksukais -elokuvissa Ohukainen rouskutteli kovaäänisesti sellerinvarsia. Jos oikein muistan Stan Laurelin heikkous olivat naiset ja hän oli naimisissa neljä kertaa…

Ja lopuksi Skepsiskerhon Virallinen Kyseenalaistaja huomauttaa:

Tavallisesti aina, kun johonkin ruoka-aineeseen liitetään lemmennostatusominaisuuksia, kyse on monipuolisesti antioksidantteja sisältävästä ravinteikkaasta tuotteesta, jossa saattaa olla heikkoja hormonaalisia ominaisuuksia. Toisin sanoen yhdellä soppalautasellisella ei ehkä vielä selleri tanassa kimmota ruokapöydästä lemmenvuoteelle, mutta säännöllinen käyttö saattaa jo jotakin vaikuttaakin.

Lähteet

Phyllis A. Balch: Prescription for Nutritional Healing
Brigitte Mars: The Sexual Herbal
Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista

kiitos: Anne, Sari, Mikko ja muut naamakamut!

*Hakusanoja, joilla tänään on tultu blogiini.

Mitä ihmettä tarkoitan ilmaisulla “puhdas syöminen”? Ortorektikon märkää päiväunta?

Ei, en tosiaankaan tarkoita puhtaalla syömisellä hysteeristä niuhottamista hyväksi ja pahaksi luokiteltujen ruoka-aineitten kanssa. Ajattelen asian toisaalta paljon syvällisemmin, toisaalta paljon yksinkertaisemmin ja maanläheisemmin.

Lähdetään liikkeelle syvätasolta. Jos et välitä filosofisesta pohdiskelusta, hyppää tämän jakson yli!

Tein aikoinaan antropologian lopputyöni puhtauden symboleista, ja silloin mietin perusteellisesti käsitettä “puhdas”. Oppiäitini oli antropologi Mary Douglas, jonka mukaan “lika on ainetta väärässä paikassa”. Kuulostaa ehkä arvoitukselliselta, mutta on hyvin yksinkertaista: hevosenpaska on väärässä paikassa olohuoneen lattialla, mutta oikeassa paikassa pellolle lannoitteena levitettynä. Veri on likaa paidan rinnuksella, mutta oikeassa paikassa verisuonissa. Lika on siis vain määrittely- ja sijoittelukysymys, aivan kuten puhtauskin.
Puhtaus on  siten myös hyvin symbolista, ja jokaisella ihmisellä liittyy sanaan ihan omat latauksensa. Joten olen hyvin tietoinen siitä, että käsite puhdas syöminen on aika räjähdysherkkä. Kuitenkin se kuvaa parhaiten tämänhetkisiä ajatuksiani.

Maailmalla käsitettä olen ensimmäisenä nähnyt käyttävän Tom Venuton. Myöhemmin Tosca Reno otti sen oman dieettiohjelmansa nimeksi. Tomin “clean eating” vastaa enemmän sitä linjaa, joka itselläni on. Ei Toscankaan huono ole, mutta muutamissa kohdissa siinä on parantamisen varaa (siis minun subjektiivisen arvioni mukaan), eikä se perustu yhtä vankkaan tietoon ja ymmärrykseen kuin Venuton.

Käytännön tasolla puhdas syöminen (sellaisena kuin minä se näen) on :
1) tuoreitten ruoka-aineitten käyttämistä ja ruuan valmistamista itse
2) oikean ruoan suosimista ja ruokaa etäisesti muistuttavien ruoakkeiden boikotoimista
3) kohdista 1 ja 2 seuraa automaattisesti E-koodien ja turhien lisäaineitten sekä liian suolan ja lisätyn sokerin karttaminen (toisin sanoen ruokasi ei sisällä aineita väärässä paikassa…)
4) monipuolista ja ravinteikasta syömistä
5) proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien laatuun panostamista (luomun, laidun- ja riistalihan suosimista silloin kun mahdollista jne.)
6) proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien määrän asettamista oman terveydentilan ja tavoitteiden sekä mieltymysten ja ruokakulttuurin mukaan
7) rasvojen säilyttämiseen, käyttölämpötilaan ja monipuoliseen käyttämiseen panostamista
8) 80% – 20% -ajatuksen soveltamista: kun 80% syömisestä on kunnossa, 20% voi fuskata tilanteiden ja mieltymysten mukaan. Tämä on puhdasta syömistä:  ihmismieli pysyy paremmin “puhtaana” (lue: rauhallisena ja iloisena), kun ei sitä sotke ruokaneurooseilla. Tämä on sitä, mistä olen usein kirjoittanut: “juhli sallitusti ja hallitusti”, “tee poikkeamia sallitusti ja hallitusti”. Ajatus on jossakin määrin sukua myös Patrik Borgin lanseeraamalle rennolle painonhallinnalle.

Jälkikirjoitus hiilareista:

Sain vastikään sähköpostia, jossa eräs lukijani kyseli hiukan huolissaan, että olenko muuttanut kantaani hiilihydraateista (viimeaikaisten kirjoitusteni perusteella). Vastaus on: en ole.
Olen jo ensimmäisessä kirjassani (Laihdu ilman nälkää  yhdessä lääkäri Ilkka Salmenkaidan kanssa)  kirjoittanut hiilihydraattien laatuun panostamisesta sekä yksilöllisestä valinnanvapaudesta (silloin käytin ilmaisua: “voit valita oletko ala- vai hyväkarppi”). Sen jälkeen olen johdonmukaisesti kaikissa kirjoissani puhunut yksilöllisestä soveltamisesta ja oman kehon kuuntelemisesta.

Ei, minä en siis ole muuttanut kantaani.

Sen sijaan vallitseva käsitys vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on muuttunut. Aikoinaan kehitin sanan hiilihydraattitietoinen syöminen kattokäsitteeksi eri suuntauksille (ja sen puhekielinen vastine oli silloin karppaus). Nykyisin esiintyy niin tiukkoja tulkintoja ja voimakkaita mielipiteitä siitä, mitä on karppaus, etten ole enää ihan varma, mitä käsitteellä tarkoitetaan…

Puhun siis itse hiilihydraattitietoisuudesta.Vaikka hiilaritietoisuus on pitkä sana, se on riittävän rento käsite, jotta sitä voivat käyttää kaikki sellaiset tärkkelyksen ja sokerin rajoittajat, jotka eivät halua lautaselleen fanatismia ja tiukkoja ruokasääntöjä – vaan oikeaa ruokaa.

Internet on byrokraattien painajainen: sitä ei voi hallita ja vain huonosti johtaa. Sosiaalisen median kymmenvuotinen ravitsemushistoria on tästä esimerkki. Yht’äkkiä joku on vain alkanut tekemään asioita uudella tavalla ja tuottamaan sanomaa hyvinsyömisestä ja saanut ympärilleen parven. Vuoden parin päästä jonnekin toisaalle, uuden alustan, ajattelutavan tai mielipidejohtajan ympärille, on syntynyt uusi parvi.

Janne luettelee blogeja ja Facebook-sivuja, joita hän seuraa, ja joiden ympärillä on pöhinää. Seuraan useimpia hänen luettelemistaan blogeista työni vuoksi, myös Jannen omaa blogia, ja minäkin pidän niitä hyvinä. Noiden lisäksi työlleni tärkeä blogi on Anja Nysténin Kemikaalikimara. Se on kemiasta tietämättömän tietopankki. Ihanaa, että on pläntti netissä, jossa mun ei tarvitse huolekkaasti kyylätä, että “mitkä mahtaa olla kirjoituksen tarkoitusperät ja onkohan tuo tarkistanut edes lähteitä”.

Tänä aamuna mietin käsitettä parviäly, ja tunsin halua laajentaa konseptia. Olen aika tietoisesti verkostoitunut vuosien mittaan nettitoimijoiden kanssa, jotka levittävät tervejärkistä, maanläheistä ja positiivista sanomaa ympärilleen. Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka parvitunteeksi (ilmaisu ei ole hyvä, enkä ole siihen tyytyväinen, joten jos joku keksii paremman, otan kiitollisuudella vastaan). Tarkoitan tällä bloggaajia, joiden suurin missio ei ole “meitsi ja meitsin ego ja nokkelat ajatukset aihepiiristä”, vaan jotka pohdiskelevat ja tarkkailevat elämää ja kiinnostuksensa kohteita huumorilla, lämmöllä ja syvällisyydellä. Puhun siis blogeista, joista huokuu ihmisyys.

Aloitan mikroblogeista: en ole twitterin aktiivikäyttäjä (päivitykseni sinne menevät automaattisesti), mutta Twitter-Facebook-linkin kautta seuraan Dalai Laman ja Michael Pollanin viestejä. Dalai Laman viestit ovat välillä syvällisiä ja tosia, välillä sitten vähän latteampia. Riippunee siitä, kuka lehdistöavustajista ne on kirjoittanut . Michael Pollanin päivitykset ovat yhtä maanläheisiä ja konkreettisia kuin hänen kirjansa (joista pidän paljon)

Treenifilosofiaan ja -käytäntöön keskittyvistä blogeista seuraan Frank Forencichia, Marko Suomea sekä Juhani Pitkästä. Kaikilla kolmella on syvällinen, laaja-alainen  ja konstailematon no-bullshit-asenne, eikä pienintäkään fitnessmiehen egonpullistelua.

Vastikään löysin Heikki Ruususen Mun villi elo -blogin, jossa teemana on metsäelo ja villiruoka. Heikki osaa olla ihanasti filosofinen ja huumorintajuinen, ja karttaa kaikkea superfoodhörhöilyjä… Tilatkaa nyt kaikki Heikiltä pakurikääpää, jotta hän saa rahat koottua uuteen kameraan!

Karppisiskot ovat lämminseluisia ja tervejärkisiä karppaajia, joiden postauksista palaa usko siihen, että enemmistö karpeista on kivoja ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä netissä törkyviestejä postaavien ja henkilöön käyviä bloggauksia kirjoittavien karppiuskonveljien kanssa.

Rouva Hiidenuhmalla on paitsi ihana nimi myös ihana blogi. Kerään hänen reseptejään kansioon talteen, ovat ne niin hyviä. Pelkästään niiden reseptien lukemisesta erittyy serotoniinia aivoissa.

Sitten on vielä kaksi blogia, joita seuraan siksi, että niistä tulee hyvälle tuulelle. Molemmissa on jotakin kiinnostavan andywarholmaista, ne ovat kepeän pinnallisia tavalla, joka muuttuu syvälliseksi. Minulla on tapana kutsua tällaista pinnallisuutta ranskalaiseksi. Jos olet lukenut vaikkapa Francoise Saganin Pidättekö Brahmsista, tiedät mitä tarkoitan:

Peppi ja Mimmi, kaksi naista joissa on enemmän mitä rakastaa; en ymmärrä mitään muodista enkä paljon muustakaan hömpästä, mutta nämä daamit ovat kyllä aseistariisuvan rakastettavia. Ja oikealla asialla missiossaan, jossa elämä on tässä ja nyt eikä jossakin tietyn kilomäärän päässä.

Teddypunkkarin tarjoiluehdotus, jos ei tämä blogi saa sinua raakkumaan, hirnumaan ja putoilemaan naurusta, olet kadotettu ihminen!

BASILIKA

Fakta: 100 grammaa tuoretta basilikaa sisältää  1,1 g hiilareita  ja 100 g kuivattua  10,1 g

Huttupääkarppi: “KÄÄK! Voinko mä enää syödä basilikaa?!”

Terveen järjen ääni: “No, paljonkos sinä laitat ruokaan tuoretta basilikaa ja paljonko kuivattua? Minä ainakin laitan kourallisen vs. ruokalusikallisen. Ja kas kummaa hiilareitten määrä onkin lopulta sama!”

MUSTIKKA

Fakta: tuoreessa mustikassa on 6,4 g hiilareita sadassa grammassa ja kuivatussa marjajauheessa peräti 85 grammaa .

Huttupääkarppi: “Mustikkajauheet on paholaisesta! Ne ei sovi mun karppaamiseen!”

Terveen järjen ääni: “Syön aina metsämustikoita kun se on mahdollista, mutta pienten säilytystilojen vuoksi käytän säännöllisesti mustikkajauhetta, Biokian 30 g mustikkajauhepussin valmistamiseen on käytetty 5 dl mustikoita. Yksi pussillinen riittää kahdeksi viikoksi. Saan siis päivittäin huikeat 1,8 g hiilareita mustikkajauheesta.”

Näimme metsäkauriin  jälkiä, ketun ja ukko ehti nähdä saksanhirvenkin vilahdukselta. Lunta täällä ei ole, ja saksalaisten pääuutinen on, että kylmää on kuin Siperiassa (-1/2 °C  ). Puolimaatuneitten lehtien ja vetisten savi- ja mutakuoppien yli tarpominen oli kivaa. Patikoidessamme saatamme olla pitkänkin aikaa hiljaa, kumpikin ajatuksissamme.

Näimme myös joulukuusimetsän. Siis kirjaimellisesti. Joku maajussi on erikoistunut joulukuusien kasvattamiseen. Metsäteitten varrella oli paljon jahtihyttejä. Ilmeisesti alueella metsästetään vilkkaasti.

Metsämiehen rauha -niminen maja, jonka pihapenkkejä hyödynsimme ja joimme nokkosteetä.

Olen ilmeisesti yhä henkisesti kurahousuikäinen: tulin tolkuttoman iloiseksi sontaisista patikkasaappaista ja kuraisista housuista! Uudessa-Seelannissa patikoijilla on tapana sanoa, että jos ei patikkakengät ole reissun jälkeen savessa ja kurassa, se ei patikkaretki ollutkaan.

Mieleeni tuli ihana mies Australiasta: Malcolm Douglas, joka seikkailee villissä luonnossa uskollisen koiransa Hundien (sic!) kanssa  ja on erikoistunut krokotiileihin.

Ehkä kiinnostaa:

Arthur’s Pass ja Avalanche Peak Track

Jo lukiessani Saarnian Ruoan terveysvaikutukset -kirjaa minulle syntyi vaikutelma, että kirjoittaja ikään kuin pidättelee itseään. En tiedä onko kustantajan vaatimus vai joutuvatko hiukankaan toisinajattelevat ravitsemusterapeutit painostuksen kohteeksi, mutta rivien välistä luen, että Saarnia on hyvin avoin eri suuntiin. Tällä en tarkoita, että hän olisi joku kaappikarppi, vaan että hänellä on kiinnostusta esimerkiksi luontais-  ja funktionaalisen lääketieteen suuntaan, ja Patrik Borgin ja Reijo Laatikaisen tavoin hän pystyy suhtautumaan tärkkelysrajoitteiseen ruokavalioon neutraalin kiinnostuneesti. Saarnia toteaa hyvin selkeästi, että se oikea ruokavalio on aina yksilöllinen.

Saarnian ruokavalio- ja rasvalinja noudattelee aika tavalla Harvard-tutkija Walter Willettin kirjassaan Eat, Drink, and Be Healthy viitoittamia linjoja. Saarnia siis suosittelee kasviöljyjen lisäämistä kuiduttomien ja ravinteettomien höttöhiilareiden tilalle. Saarnian varsinainen rasvasuositus taiteilee suomalaisten ravitsemuohjeitten ja  Willettin linjan välillä. Hän ilmaisee asian nän: Rasvan saantisuositus on 25-35% koko energiansaannista. Joillekin hieman suurempi rasvan määrä eli 35-40% sopii paremmin.

Saarnia ei keskity pelkän rypsiöljyn hehkuttamiseen, vaan toteaa aivan oikein että oliiviöljy sietää hiukan paremmin kuumentamista. Kirjan paras osio on nimeltään Sukellus rasvahappojen maailmaan, jossa käsittelyyn tulevat voin,  kookos- ja palmuöljyn lisäksi esimerkiksi oliivi-, rypsi- ja avokadoöljyt; kalojen rasvat; pähkinät ja siemente: marjojen rasvat sekä kaakao ja suklaa.

Rasvoilla saa parempaa terveyttä Saarnian mukaan siten, että niitä syödään riittävästi ja riittävän monipuolisesti sekä kiinnitetään huomiota niiden säilyttämiseen ja käsittelyyn. Käsittelyssä ratkaisevaa on kuumennuksen lämpötila sekä kesto. Transrasvojen saannista Saarnia varoittelee. [Aivan samoin kuin olen itsekin tehnyt kirjoituksissani. Reijo Laatikainen selvitti viime vuonna suomalaisten tuotteiden transrasvasisältöjä ja päätyi siihen, etteivät ne enää juurikaan sisällä niitä. Jos kerran Reijon valmistajilta saamat tiedot pitävät paikkansa, valmistajilla ei pitäisi olla mitään ongelmia transrasvamerkintöjen kanssa. Miksei niitä ja niiden puuttumista voisi siis merkitä tuoteselosteisiin?]

Kirjassa on vain harvoin harhauduttu mutuiluun tiedon sijaan (esimerkiksi Saarniakin toistelee uskomusta siitä, etteivät ranskattaret liho – sen asian paikkansapitämättömyyden voi tarkistaa matkustamalla Ranskaan, ei siellä yhtä läskejä olla kuin Suomessa, mutta hyvää vauhtia lihomassa kuitenkin -; Saarnian tieto saksalaisten tupakkaravintoloista ei enää nykyisin pidä paikkansa, ruokaravintolat ovat täällä savuttomia), mutta nuo ovat mitättömiä juttuja kokonaisuudessa.

Ainoa miinus kirjassa on paikka paikoin sekava rakenne ja huonohko kieli. Kustannustoimittaja olisi voinut karsia sieltä enimmät omaamiset ja huomioimiset, lisäillä persoonasijojen päätteitä, ja korjata sen kaltaisia ilmaisuja kuin “yhtä kauaa“. Nykyisin on trendikästä se, että kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan. Lukijalle olisi iloa siitä, että ne omat muistelot ja aatokset erotettaisiin taitossa muusta leipätekstistä. Saarnian omakohtaisten kirjoitusten tyyli oli tätimäisyydessään ja kliseisyydessään (“Matkailu avartaa ja rikastuttaa elämää“) hieman huvittava, mutta puolustaa paikkaansa. Ei kuitenkaan päätekstin joukossa sikinsokin.

Kaiken kaikkiaan Saarnian kirja on lukemisen arvoinen kaikille rasvoista kiinnostuneille. (Voihan niitä tietoja aina yksilöllisesti soveltaa, myös määrän suhteen.) 

Pirjo Saarnia: Rasvoilla parempaa terveyttä (Otava 2011)

Muualla blogissani samasta aihepiiristä:

UH-ÄH-KRIIK-ÄÄ täältä tulee simpanssi

Fat is not the problem, says Dr. Walter Willett

Rasvainen ruoka toimii kuin marihuana

Muumioiltakin löytyy ahtautuneita verisuonia

Tyrnivoi

Rasvojen kuumentaminen

Rasvojen kuumentaminen, osa 2

Uusittu Hippokrates: Voi olkoon lääkkeesi!

Aloin muistella kohtaamiani ihmisiä, joilla olen aistinut parantavat kädet. Mieleeni tuli vain kaksi. Joskus 1980-luvun alussa olin töissä Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. Siellä oli töissä kirjastonhoitajana vanhemman puoleinen nainen, jonka nimeä en enää muista. Hänestä kerrottiin, että hän oli selvänäkijä. Hän myös hieroi työkavereittensa kipeitä hartioita (ammattiauti kirjastossa). Kerran hän hieroi minua, olin ollut tosi pitkään ihan jumissa ja kärsin jatkuvista päänsäryistä (parikymppisenä…, mutta silloin en tiennytkään mitään kahvakuulista). Istuimme hämärässä kirjastonurkkauksessa, jotta emme olisi häirinneet asiakkaita. Tämän ihmisen kosketus oli niin vahva, että reagoin sähköisesti. Kuului hiljainen “rätinä”, ja koin kosketuksen pikemminkin valona. En ole hitustakaan new age -henkinen, huumorintajuni on liian voimakkaasti kehittynyt semmoiseen, mutta pidän mieleni avoimena enkä anna järjen tuomita kokemuksiani. Joka tapauksessa hartiakipuni ja päänsärkyni hellittivät. Seuraavan kerran tapasin tämän naisen noin 15 vuotta myöhemmin. Satuin Kurvissa samaan aikaan kauppaan, kun hänet napattiin myymälävarkaudesta. Silmistä ja katseesta päätellen hän oli jo aika lailla dementoitunut. Se oli surullista.

Toinen kokemukseni parantavista käsistä on tuore. Se on viime kesältä. Kävin elokuussa Niko Aarnivuon syväkudoshieronnassa. Minulle ei koskaan ole merkinnyt mitään se, onko hieroja nainen vai mies. Gynekologinikin on mies. Mutta se tietysti merkitsee paljonkin, mikä hän on ihmisenä. Minä ainakin olen sillä tavalla hyvin herkkä, etten halua että minuun koskee kukaan ihminen, jota pidän henkisesti vastenmielisenä. Kättelykin tuottaa jo vaikeuksia.

Nikon syväkudoshieronta poikkeaa perinteisestä urheiluhieronnasta ihan nimensä mukaisesti. Siinä on jotakin samansukuista kuin Aki Loikkasen kollageeniterapiassa.

Kun Niko hieroi selkääni ensimmäisen kerran, huomasin että hän ikäänkuin tunnusteli. Hän selvästikin opetteli tuntemaan lihaksiani ja kipupisteitäni. Tunsin myös selvästi, että nyt koen elämäni toisen kerran ihmisen, jolla on parantavat kädet. Nikon käsistä siirtyi energiaa. Olen tavallisesti ollut hierottavana sellaisissa käsissä (olen lukuisia kertoja käynyt Urheiluhierojaopistossa hierottavana), jotka hierovat ihan “kirjan mukaan”, mutta joista se energia täysin puuttuu. Kun Nikon kädet olivat oppineet tuntemaan lihakseni, hän tuntui vaistomaisesti tietävän, mitä ja miten niitä piti käsitellä. Syväkudoshieronta ei ole mitään sivelyä, se saattaa kipeyttää lihaksia siinä missä kunnon treenikin (mielenkiintoista kyllä, se myös toimii aktiiviurheilijoitten treenien ja tulosten tehostajana).

Illalla jatkoin parantavien käsien pohtimista. Muistin hyllyssäni olevan vanhan kirjan Pekka Ervastin Ajatuksen ja käden parantava voima (Viipuri, Kustannusyhtiö Tietäjä 1924). En todellakaan muista, mistä kirja on minulle tullut, mutta uskoisin että jostakin divarista 70-luvun alussa. Olin 14-15-vuotiaana tolstoilainen utopistisosialisti ja kovasti kiinnostunut teosofeista (luin Madame Blavatskysta, ja kerran kävin Ruusu-Risti-temppelissäkin), vuorisaarnan opetuksista – ja näiden “tutkimusten” seurauksena erosin kirkosta 16-vuotiaana; ja sitten seurasi Krishnamurti-vaihe jne.

Pekka Ervast kirjoittaa:

– minkälainen hypnoottinen ja suggestiivinen vaikutus voisi olla luonnollinen ja hyvä? Ja siihen osaamme heti vastata: jos parantaja on moraalisesti puhdas ihminen, jos hänellä ei ole mitään sivutarkoituksia, omia ajatuksia tai laskelmia, vaan jos hän paljaasta myötätunnosta, säälistä ja rakkaudesta tahtoo auttaa, silloin voimem hyväksyä hänen parantamisensa ja silloin voimme ottaa vastaan apua häneltä. — Onko niitä ihmisiä paljon? Ei tietenkään ole. Ei ole paljon semmoisia, jotka todella kykenisivät ihmiskuntaa auttamaan ja parantamaan: Niitä ihmisiä on harvassa, jotka uhkuvat epäitsekästä rakkautta kanssaihmisiään kohtaan ja samalla luonnostaan ovat voimakkaita parantajia.

Niko Aarnivuon Samurain hengitysmeditaatio (Maanantaisoturit-kirjassa)

Valitse rauhallinen paikka meditoinnille. Yritä sulkea kaikki häiritsevät tekijät; televisio, radio jne.
Ota sellainen meditointiasento, joka sinulle sopii. Voit istua tuolilla, olla polvi-istunnassa, risti-istunnassa tai jopa maata kyljelläsi sängyssä. Aseta lähelle mahdollisimman äänetön kello, jonka halutessasi näet helposti, mutta joka ei vaadi huomiotasi.

Sulje silmäsi tai jätä ne hieman raolleen. Katse viistosti eteen. Kädet rentoina. Istuma-asennossa kädet olisi hyvä pitää sylissä siten, että vasen käsi alla ja oikea vasemman päällä. Peukalot koskettavat hieman toisiaan.

Kun olet saanut asentosi hyväksi, hengitä muutaman kerran syvään ja anna uloshengityksen olla pitkä. Hengitä nenän kautta.

Nyt hengitä rauhallisesti. Kun teet uloshengityksen, merkitse se mielessäsi numerolla 1, seuraava uloshengitys 2, ja niin edelleen. Tee näin 10:een asti ja aloita sen jälkeen taas ykkösestä.

Jos mieli harhailee muualle, palauta tarkkaavaisuus hengitykseen. Jos sekosit laskuissa, aloita uudelleen ykkösestä. Laske uloshengityksiä 5 minuuttia.

Vaihda tämän jälkeen laskutapaa, ja ala laskea sisäänhengityksiä. Sisäänhengityksen lopussa merkitse se mielessäsi numerolla 1, seuraava sisäänhengitys 2, ja niin edelleen. Tee näin 10:een asti ja aloita sen jälkeen taas ykkösestä. Laske sisäänhengityksiä 5 minuuttia.

Seuraavaksi siirry tarkkailemaan sisäänhengitystä aina, kun se osuu nenääsi, jossa hengitys tuntuu selvimmin. Keskity tuohon kohtaan. Hengitä rauhallisesti. Tee tätä 5 minuuttia.

Seuraavaksi siirry tarkkailemaan hengitystä kokonaisuudessaan: uloshengitys; sisäänhengitys; miltä ilma tuntuu keuhkoissa, kurkussa, varpaissa jne. Tarkkaile koko kehoasi, miten se reagoi hengitykseen. Tee tätä 5 minuuttia.

Viimeisessä vaiheessa siirrä tarkkaavaisuus kaikkeen ympärillä olevaan, mutta pidä se myös hengityksessä. yritä tuntea ympäristösi, naapurisi, ulkona oleva puu, lintu, taivas. Ja pidä tarkkaavaisuus kuitenkin koko ajan hengityksessä. Miltä se tuntuu? Tee viimeistä vaihetta niin kauan kuin se sinusta tuntuu luontevalta ja hyvältä.

Kun alat tottua meditointiin, voit pikkuhiljaa lisätä kunkin vaiheen kestoa aina 15:een minuuttiin asti.

Lisätietoja täältä

Olin aika ällistynyt kuullessani ensimmäistä kertaa tittelin life coach. Painotettuna vielä siten, että *koulutettu* life coach. Kyseinen koutsi oli sellainen positiivisuutta tiukkuva huttuaivo, joten en voinut kuin ihmetellä, kuka mahtaa olla elämänsä kanssa niin hukassa, että ostaa koutsipalveluja kyseiseltä elämään valmentajalta. Toistaiseksi kaikki ne harvat muutkin life coachit, joihin olen törmännyt, ovat vaikuttaneet lähinnä sellaisilta, etteivät osaa järjestää edes omaa elämäänsä. Mutta mistäpä minä tiedän. Jos joku ihminen saa elämäänsä ryhtiä koutsin avulla, hieno juttuhan se on. Ja kerran olen itsekin hätäpäissäni käyttänyt titteliä “elämänmuutosvalmentaja” (kun vaihtoehto oli “laihdutusvalmentaja”…).

Sitten on olemassa koutseja, jotka opettavat miten päästä eroon liiasta tavarasta. Sitä pidän jo järkevänä, jos joku ei semmoista omin päin osaa. Olen itse tehokas tavaran hävittäjä, joten tiedän vain kuulopuheista, että romunhäätökoutsaukselle on tarvetta monessakin taloudessa.

Tein jonkin aikaa ravintovalmennusta. Aika hassua sekin, että ihmisiä pitää opastaa syömään. Lopetin melko pian, koska huomasin, ettei se työ palkitse. Enkä puhu nyt rahasta, vaan henkisestä tyydytyksestä. Tavallisesti minun vastauksistani ei pidetty. Valmennettavat olisivat halunneet jotakin helppoa kikkakuutosta, jossa jatketaan entiseen malliin mutta otetaan sitten jotakin lisäravinnetta tai käytetään jotakin hilavitkutinta, jolla läski katoaa ja terveys palautuu kädenkäänteessä. Mun tapani on vaatia ajattelemaan koko kuvio uudestaan ja perinpohjin. Ja sen jälkeen muuttaa elämä omilla ehdoilla ja itsenäisesti, ilman minkään lauman mukana juoksemista. Ilman pienintäkään itsepetosta.Totesin, että olen mieluummin 100% kirjoittaja ja jätän valmentamisen muille. Kärsivällisemmille ja läpi-sormien-katsomaan-pystyville.

Kun ajatukseni ja kokemukseni koutseista ovat näinkin skeptiset, on kiinnostava löytää itsensä tilanteesta, jossa vapaaehtoisesti on hommannut itselleen koutsin. Personal trainer Juhani Pitkänen on marraskuusta asti koutsannut treenejäni. Projektimme alkoi sillä, että hoidin stressiäni ja opettelin nukkumaan. Eli nukkumaan opetteluunkin tarvitaan valmentaja? Hahhah. Mutta niin meni jouluun asti. Samaan aikaan opettelimme tuntemaan toisiamme. Juhani on ollut hyvin hienotunteinen ja välttänyt käskytystä. Kerran hän laittoi viestin, jonka saattoi tulkita komenteluksi, ja hetikös mulla nousivat niskakarvat pystyyn. Mikä se on mua komentelemaan?! Mulla on luonnevika, en kestä auktoriteetteja – ellen itse ole antanut heille auktoriteetin asemaa. Mutta kas kummaa, kommunikaatiomme edetessä aloin luottaa häneen yhä enemmän ja enemmän. Ja nyt olen valmis antamaan hänelle luvan komennella itseäni. Hän ei vielä tiedä sitä. Lukee tästä.

Mitä hyötyä ja iloa on personal trainerista? Ensinnäkin tietysti hänen ammattitaitonsa. Kannattaa valita sellainen, joka on koulutettu ja jolla on ollut intoa hankkia paljon lisätietoja. Kun treenailen ominpäin, räpistelen useimmiten semmoista satunnaistreenien ympyrää, enkä kehity mihinkään. Toisekseen personal trainerilta saa kokonaisvaltaisen opastuksen. Ei pelkästään yhtä lajia liikuntaa, vaan koko paketin mukaan lukien henkinen valmennus, ainakin Juhanin tapauksessa. Koska meillä molemmilla on taolais-zen-henkinen arvomaailma, koummunikointimme on silläkin tasolla vaivatonta.

Juhani palasi juuri kolmeviikkoiselta Aasian matkalta. Hän laittoi mulle linkin katsottavaksi:

The Best of Alan Watts

“Jousi on vireessä ja jännität yhä -

olisi ollut parempi lopettaa ajoissa.

Koettelet terää ja teroitat yhä -

et voi sillä kauan puolustautua.

Kun pronssi ja jade täyttävät salisi,

et pysty niitä säilyttämään.

Rikkaus, kunnia ja ylpeys aiheuttavat itse onnettomuutensa.

Saavutettuasi tuloksia vetäydy itse pois.

Se on taivaan Tao.”

Laotse: Tao Te Ching, suom. Pertti Nieminen

Reunahuomautus: Se, tarvitseeko personal traineria, riippuu tietysti ihan tavoitteista (ja tietenkin elämän- ja rahatilanteesta). Useimmille ihmisille riittää treenikaveri. Tai koira. Koirahan on mitä mainion ja vaativin personal trainer. Mutta jos asettaa itselleen sellaisia tavoitteita, ettei omin voimin ja tiedoin niitä saavuta, silloin on viisasta luottaa ammattilaiseen.

Lukusuositus:

Juna Bulls*it Centraliin lähtee – kaikki kyytiin!