PATIKKAPÄIVÄKIRJA UUDESTA SEELANNISTA osa 1

Kun suunnittelimme reissuamme, apunamme oli

Lonely Planetin Tramping in New Zealand, joka on muutaman vuoden vanha, mutta eiväthän nämä asiat niin nopeasti muutu. Kirjassa on kerrottu kaikki Uuden Seelannin patikkareitit, niiden vaikeustaso ja niin edelleen.

sekä

The rough guide to New Zealand, joka on mainio ja luotettava opas omin päin matkaaville. Siitä löytyy esimerkiksi yöpymismahdollisuuksia myös pienen budjetin matkalaisille, kuten me.

Kartat olimme ajatelleet ostaa paikan päältä, kuvittelimme että niin saamme parhaimmat ja ajantasaisimmat kartat. Noh, Arthur´s Passissa meille vakuutettiin että selviämme pikkumonisteen avulla päiväpatikoista, ja St. Arnaudissa kartat olivat loppuneet ja tarjolla oli sielläkin vain moniste.

Suosituimpia patikointireittejä ovat nk. Great Walk´it. Ne on hyvin merkitty, reitin varrella on mökkejä, joissa voi yöpyä ja ainakin osa reiteistä on helppokulkuisia. Ne ovat myös turistien kansoittamia, varsinkin amerikkalaisten. Jotkut ovat niin suosittuja, että niille pitää ilmoittautua hyvissä ajoin etukäteen jo kotimaassa. Sanomattakin lienee selvää, että kartoimme noita reittejä kuin ruttoa  .

Patikoijille hyödyllisin organisaatio Uudessa Seelannissa on Department of Conservation (DOC), jolla on useita toimipisteitä, joista saa kaiken tarvitsemansa informaation – ja tavallisesti voi ostaa ne kartatkin.
http://www.doc.govt.nz/

Kun suunnittelee reittivalintoja, pitää myös ottaa huomioon se, miten aikoo päästä ko. reitin lähtöpaikalle. Yleensä ei ole suositeltavaa jättää autoa pidemmäksi ajaksi parkkipaikalle, kun itse on pöpelikössä (vaikka Uusi Seelanti onkin alhaisen rikollisuuden maa, ei se sentään olemattoman rikollisuuden maa ole). Sitä paitsi on kallista vuokrata auto ja pitää sitä parkissa. Helpoin ja edullisin tapa liikkua paikasta toiseen on käyttää paikallisia minibusseja ja shuttleja (takseja, joilla on kiinteät hinnat eri vakiokuljetuksiin). Junareittejä on vähän.

Ensimmäiseen etappiimme Christchurchista St. Arthur´s Passiin menimme
Tranz Alpine-junalla. Junamatka piti varata ja maksaa hyvissä ajoin etukäteen.

Eteläsaarella esimerkiksi Atomic Travel on erikoistunut reppuselkämatkaajien kuljetuksiin. Meidät heidän pikkubussinsa poimi sopimuksen mukaan Greymouthista Neptunes-nuorisomajan edustalta ja kuljetti Kawatiri Junctioniin. Näillä minibusseilla on kiinteät reitit, mutta ne palvelevat kiertämällä noutamassa matkustajiaan.
Kawatiri Junctionista meidät nouti sopimuksen mukaan Nelson Lake Shuttles´in Peter, joka kuljetti meidät St. Arnaudiin

http://www.nelsonlakesshuttles.co.nz/

Eli näiden siirtymisten suunnittelu vaati sinnikästä surfaamista netissä (joskin hyödyllisiä linkkejä löytyi Rough guidesta), mutta kaikki sujui sitten hyvin, uusiseelantilaisiin eli kiweihin, kuten he itse itseään kutsuvat, voi luottaa. He ovat täsmällisiä ja rahastavat juuri sen, mikä on sovittu, eivätkä odota tippejä.
Uuden Seelannin patikointireitit on luokiteltu siten, että

PATH on aidattu ja silloitettu helppokulkuinen reitti, jossa on vain vähän, jos ollenkaan, jyrkkiä nousuja. Ne sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille, ja osassa voi liikkua myös rullatuolissa.

WALKING TRACK on myös helppokulkuinen ja osittain „rakennettu“ reitti, jossa voi kulkea tavallisilla ulkoilukengillä. Ne sopivat myös lähes kaikenikäisille ja -kuntoisille.

TRAMPING TRACK on merkitty, mutta ei aina aidattu, ja sillä saattaa olla jyrkkiä nousuja ja louhikkoista maastoa. Jaloissa pitää olla vaelluskengät ja kunnon ja patikointitaitojen keskitasoa.

ROUTE on reitti, joka vaatii paljon taitoja, kokemusta sekä kartanluvun ja kompassin käytön hallintaa. Ne saattavat olla heikosti merkittyjä, jyrkkiä ja niissä on osattava ylittää matalia vesistökohtia. Nämä vaativat hyviä varusteita ja kuntoa.

Valitsemamme reitit olivat trackin ja routen yhdistelmiä, ja osoittautuivat osittain liian vaativiksi meille, koska meiltä puuttuivat alpinistitaidot ja noilla seuduilla oli vielä lunta huipuilla sekä lumivyöryjen vaara. Virheemme oli, ettemme tarpeeksi kiinnittäneet huomiota oppaamme neuvoihin, MILLOIN olisi paras aika patikoida kyseisillä reiteillä, sekä sitten se, että arvioimme olevamme „moderate“-patikointikuntoisia. Sen sijaan, että valitsimme reittejä „moderate to demanding“ meidän olisi pitänyt valikoida ne motolla „easy to moderate“. Käsitteet helppo ja keskitason ovat ilmeisen suhteellisia.

(jatkuu…)
_________________