PATIKKAPÄIVÄKIRJA UUDESTA SEELANNISTA osa 2
 

20.11. Arthur´s Pass Village

 

Arthur´s Passin kansallispuisto

Saavuimme aamupäivällä Arthur´s Pass Villageen Tranz Alpine-junalla. Kylässä on alle 50 asukasta, heidän keski-ikänsä on alle 40 vuotta, ja koko kylä on nopeasti kierretty. Yövyimme parakissa, jota kutsutaan motelliksi.
Ensimmäisenä päivänä otimme varovaisesti, kävelimme kylän päästä päähän ja teimme Devil´s Punchbowl Falls -polun, joka oli nousua vuorenrinnettä ylös katsomaan 131 m vesiputousta.

Maoreilla oli tapana ristiä luonnonpaikat esi-isiensä mukaan. Näin luonto ja ihmiset kiinnitettiin erottamattomasti yhteen. Tämä putous on saanut maorinimensä jonkun soturin vaimon mukaan (nimeä en enää muista). Vaimo oli taitava kutomaan vesiheinästä(kaislasta?) vasuja ja muita.

Nousu oli jyrkkä, mutta helppo, koska kyseessä oli „polku“, eli nousujen kohdalla oli portaat, joen ja rotkojen yli sillat. Patikan kesto oli 1 tunti. Juuri sopiva jetlagpatikointiin (takanamme oli lennot Frankfurtista Hongkongiin, Hongkongista Aucklandiin, Aucklandista Christchurchiin sekä junamatka Christchurchista Arthur´s Passiin).

21.11.
Heräsimme viideltä ja lähdimme patikoimaan seitsemältä. Yhdistimme kaksi reittiä:
Bridal Veil Trackin ja Bealey Valley Trackin. Aikaa meillä meni yhteensä 5 ja ½ tuntia. Otimme rauhallisesti, kiikaroimme luontoa ja ihailimme maisemia. Reitti alkoi kapuamisella metsän reunassa ja jatkui pitkin kosken rantaa. Suurin osa oli helppokulkuista, loppuvaiheessa oli „kivihyppelyä“ ja kapuamista. Mutta sitä vartenhan aviomiehet ovat, että auttavat vaikeissa luonnonolosuhteissa (mulla taitaa olla aika primitiivinen parisuhdekäsitys ; you Tarzan, me Jane…).

 

22.11.
Tänään teimme vaativimman patikkamme tällä alueella: Avalanche Peakille. Sen voi tehdä kahta reittiä, vaikeampi on tuo varsinainen Avalanche Peak Track (joka on silkkaa kapuamista kallionseinämää pitkin), toinen vaihtoehto on kavuta Avalanche Peakille Scott`s Trackia pitkin. Scott´s Track on helpompi, koska se kaartaa „loivemmin“. Suhteellinen käsite taas. Nousu oli 700 m korkeuserona. Kiipesimme puurajalle asti (jälkikäteen kuulimme, että se olikin reitin vaikein osio ja sen jälkeen kulkeminen olisi helpottunut ). Yhteisellä päätöksellä lopetimme kuitenkin tuohon. Mun kuntoni kesti kapuamisen yllättävän hyvin (nousu kesti 3ja 1/2 tuntia), ongelmia aiheutti vain korkean paikan kammoni (edessä olisi ollut kapean vuorenharjanteen kulkeminen, jyrkkä pudotus molemmin puolin; olen kerran Garda-järvellä semmoisen alle parimetriä leveän harjanteen kulkenut ja meinasin kuolla kauhusta). Lisäksi tuumimme järkevästi, että meidän on jaksettava kavuta vielä alaskin. Kesto yhteensä 6 tuntia.

Avalanche Peakille menevät jotkut myös juoksemalla . Vuosittainen Avalanche Peak Challenge on tosin päätetty ensi vuonna jättää järjestämättä, koska tarpeeksi hyväkuntoisista vapaaehtoisista avustajista, sponsoreista ja jopa kisaajista alkaa olla pula. Normaali-ihmisilta huipulle kapuaminen vie noin 5 tuntia, näiltä humuilta reilut 2…