PATIKKAPÄIVÄKIRJA UUDESTA SEELANNISTA viimeinen osa
 

1.12 – 8.12.
Lomamme viimeisen viikon kiertelimme vuokra-autolla ympäri pohjoissaarta. Liikunta supistui „teemakävelyihin“, joista tosin kyllä tykkään kovasti. (Teemakävelyä/patikointia voi harrastaa esimerkiksi suomalaisten kansallispuistojen luontopoluilla, olen usein kiertänyt semmoisia; samoin Saksan viinialueilla on erilaisia viininviljelyyn liittyviä kävelyreittejä, joita on hauska kiertää ja samalla opiskella viininviljelyn saloja.)

Esimerkiksi Rotorualla kiertelimme tutustumassa maorielämään. Rotorua on Uuden Seelannin vanhinta maorien asuma-aluetta. Muinaiset maorit asettuivat sinne maaperän kuumien lähteiden vuoksi, saivat edullisen lämmityksen taloihinsa ja käyttövedet. Nyt paikkakunta elää kuumilla lähteillä ja turismilla. Melkein jokaisessa motellissakin on oma kylpylänsä, sitten siellä on isoja kylpylöitä, semmoisia turistirysiä. Kartoimme niitä (olivat kalliitakin), samoin kuin vältimme menemästä turisteille järjestettyihin maori-iltoihin, joissa esitettiin niitä perinteisiä vastaanottoja sekä tarjoiltiin hangia (maorien versio rosvopaistista). Aitoja hangi-iltoja oli turistin mahdoton löytää, joten jätimme väliin koko jutun (sinänsä on hienoa, että maorit saavat – edes – turismista elantonsa). Me kylvimme motellimme rikkipitoisessa altaassa ja koimme ihmeparantumisen: hiekkakärpästen puremat jalkamme eivät enää tuon kylvyn jälkeen kutisseet! Siihen asti kutina varsinkin öisin oli ollut kaamea, olimme kokeilleet niin kortisonivoidetta kuin tiikeribalsamiakin, molemmista oli ollut vain hetken apu.

 

Hiukan Rotoruan keskustan ulkopuolella on kaupunginosa, joka on aito maorikylä. Ympäri kylää pulppusi maasta rikinhajuista vettä, joka haisi tunnetulla tavallaan ja teki merkillisen lämmön kaikkialle. Kylän keskus on marae, kylätalo, jonne maorit kokoontuvat viettämään juhliaan. Maraen yhteydessä on aina hautausmaa, kirkko sekä vieraiden vastaanottotila (se näyttämön kaltainen, joita kuvissa aina näkee, kun maorit tulevat hihkumaan ja näyttämään kieltä). Tämän teemakävelymme oppaanamme oli pikku kirjanen maorikultuurista. Kyläläiset aivan ilmeisesti halusivat elää omaa elämäänsä ilman pällisteleviä turisteja. Me yritimme olla hienotunteisia, emme tunkeneet kylätaloon, emmekä ihmisten pihoille (siellä näkyi kylttejä, että tämä on yksityinen piha, ei pääsyä… englanniksi ja japaniksi…). Kirkossa oli parhaillaan meneillään kuoroharjoitukset. Tutkiessamme maorihautausmaan portin puuleikkauksia kuulimme samaan aikaan kirkkokuoron laulantaa. Maorit ovat sujuvasti yhdistäneet kristinuskon perinteisiin käsityksiinsä.


Toinen esimerkki teemakävelyistämme on Napierin kaupunki pohjoissaaren itärannikolla. Siitä tuli kertaheitolla lempikaupunkini Uudessa Seelannissa. Se oli kaunis, ja tunnelma kaupungissa oli miellyttävän rento, jopa vähän unelias.
Napierissa oli paha maanjäristys 1931, joka tuhosi kaupungin rakennuskannan perusteellisesti. Napier rakennettiin uudelleen Art Deco -kaupungiksi. Art Decoksi, koska se ensinnäkin oli tuolloin muotia, toiseksi se tapa rakentaa antoi paremman suojan tulevia maanjäristyksiä vastaan (sementtipohjat…), kolmanneksi se oli halpa tapa rakentaa.
Napierissa on mahdollistä kiertää useitakin teemakävelyitä. Kiersimme reitin, jossa kuvattiin maanjäristyksen tuhoja, ihmisten elämää niillä paikoilla ennen ja jälkeen maanjäristyksen. Tietysti kiersimme katsomassa kaikki tunnetut art deco -talot. Kaupungin keskusta on ylipäätään (Miamin lisäksi) ehjin art deco -kokonaisuus maailmassa.