Yksi juttu, mistä en ole kirjoittanut, on Aki Loikkasen suositus antikata-paastoon. Paaston idea on siirtyä ketoosiin (eli paavi-e-tilaan kuten Aki ketoosia persoonallisesti kutsuu) mahdollisimman nopeasti. Kuten latinaa taitaville selviää jo nimestä Loikkasen paasto eroaa ns. tavallisesta siinä, että se on purkavan aineenvaihdunnan (catabolismus) vastainen (anti).Jottei purkavaan aineenvaihduntaan jouduttaisi, nautitaan ruoka- sekä kalium- ja magnesiumsuolaa riittävästi, ei lopeteta vakituisia lääkkeitä eikä kahvinjuontia, otetaan vesiperäruiskeita tai suolihuuhtelupusseja, syödään 20-30g pilkottua maitoheravalmistetta, lihalientä tarpeen mukaan.No, jokainen mun viestejä lukenut tietää, miten pitkin hampain suhtaudun paastoamiseen , joten jouduinpa kovan mietinnän eteen.

[Ihan noin välihuomautuksena: mulla ei ole tapana rynnätä yhden gurun ideoista toiseen, ja uskoa kritiikittä aina kaikki mitä uusi guru sanoo. Poimin kaikesta uudesta oppimastani sen mitä järkeni ja intuitioni pitää hyvänä, ja jätän huomiotta ideat, jotka eivät mulle istu. ]

Mutta, mutta…

Plussat: kehon saaminen rasvapolttoiseksi on hyvä juttu (tosin luulisi samaan päästyn jo viiden vuoden hiilaritietoisella…); paaston avulla on mahdollista selvittää onko ruoka-aineallergioita (ja sekä mun että Akin mielestä jokin mun aineenvaihdunnassa mättää tällä hetkellä, tää yhtälö ei toimi); ja ylimääräistä nestettä poistuu elimistöstä.

Miinukset: esim. hormonitohtori Diana Schwarzbeinin mukaan paasto on aina stressi elimistölle ja sen hormonitoiminnalle; en ole mitenkään erityisesti ketogeenisen dieetin kannattaja OMALTA kohdaltani, koska se ei sovi elämäntapoihini eikä luontaisiin mieltymyksiini (olen keräilijä, enkä metsästäjä geeneiltäni – vaikka tähän A. Loikkanen tietysti sanoisi, että olen sitä mitä haluan olla ja voin valita toisinkin); lisäksi olen pyhästi luvannut itselleni, etten kiusaa itseäni nälällä, enkä huijaa itseäni kuvittelemaan, että rasvapaasto, pätkäpaasto tms. on mitään muuta kuin pyrkimystä tiukkaan kalorirajoitukseen ”kasvoja menettämättä”.

Nyt on sitten kova miettiminen, rupeanko kyselemättä antikata-paastolle (ja kärsin 3-7 pv henkistä ja fyysistä epätoivoa) vai luonko jonkin oman sovelluksen (joka joko toimii tai sitten ei ). Jo tätä kirjoittaessani tein päätökseni: kokeilen ensin omaa puolipaastosovellusta (jossa kasvojani menettämättä pyrin tiukkaan kalorirajoitukseen :P) ja jos se ei tehoa millään tasolla, uhraan ehkä viikon elämästäni ja annan paastopirulle pikkusormeni… Äyks.