Alavartalon rasvasta voi olla hyötyä diabeteksen hoidossa.
Muodokkaan laulajattaren Beyoncé Knowlesin ruumiinrakenne on hyväksi terveydelle, esittää amerikkalaistutkimus.

Tuoreen tutkimuksen mukaan useiden naisten kauhistus, suuri takapuoli, on hyväksi terveydelle.

Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkijat uskovat, että rasva takapuolessa ja lanteilla voi ehkäistä aikuistyypin diabetesta.

Tulokseen tultiin laboratoriokokeessa, jossa ruiskutettiin hiiren vartalon alaosasta otettua rasvaa sen lajitoveriin. Rasvaa saaneen hiiren sokeriarvoja säätelevä insuliinihormoni alkoi toimia tehokkaammin ja eläin alkoi laihtua. Tutkimusryhmä uskoo, että ihmisen alavartalon rasvasta voidaan kehittää diabetestä ehkäisevä lääke.

– Tulokset ovat tärkeitä, koska ne osoittavat, ettei kaikki rasva ole haitallista, ja koska ne paljastavat, mihin suuntaan suuntaan tutkimuksia on seuraavaksi vietävä, tohtori Ronald Kahn kommentoi The Daily Mail -lehdelle.

Lähde: IL 7.1.2009