Loma on ohi, ja se olikin ihanan rentouttava ja mukava. Jostakin syystä saaressa ei ”järjestetty liikunta” oikein huvita; soudin kerran mantereelle ja sauvahiittasin, tein kerran supervenyttelysetin ja pari kertaa qigongia. Qigong tuntui kyllä ihan erilaiselta ulkona luonnossa tehtynä, kokemus oli syvempi, meditatiivisempi.

Oleilun ja lepäilyn lisäksi soutelin, kannoin puita ja vettä, keräsin sieniä ja puolukoita sekä valttasin kuistia. Luin jostakin lehdestä, että yhdeksässä kymmenestä suomalaisista kesämökeistä on sähköt (ja telkku ja mikroaaltouuni jne.). No meillä on se kymmenes mökki. Siellä ei ole vesijohtoja, ei sähköjä (telkkaria ja mikroaaltouuniahan meillä ei ole edes kotona). Meillä on vinttikaivo, kaasuhella ja Porin Matti. Siinä on mukavuuksia riittämiin.

Ja meidän kesäparatiisissa on ennen kaikkea hiljaisuutta! Siitä en koskaan saa kyllikseni.

kuva 8 pieni

Luin lomalla kaikenkarvaisten dekkareiden ja Hesarin kuukausiliitteiden lisäksi mm. Irene Hopkinsin kirjaa Kundaliinijooga – sisäisen voiman lähde (Unio Mystica 2002). Kokonaisuudessaan kirja on ehkä hiukan liian ”new age” -henkinen ollakseen makuuni, mutta löytyi sieltä ihan mukavia ajatuksia. Hopkins kirjoittaa:

”Monilla on se harhakäsitys, että meditoidessa pään pitää olla tyhjä ajatuksista. Meillä on tuhat ajatusta sekunnissa ja mieli sinkoilee joka suuntaan. Mielen liikkuessa edestakaisin alitajunnan ja tietoisen tajunnan välillä kuin vallaton heiluri on mahdotonta istua kokonaisen meditaation ajan hiljaa ajattelematta mitään. Se on yhtä mahdotonta kuin märkyyden suodattaminen pois vedestä. Parempi on suhtautua neutraalisti ajatustulvaan. Ajatuksia on ”katseltava”, eli ne havaitaan ilman, että niitä ruvettaisiin pohtimaan ja vastustamaan. Ne menevät ohi kuin yksitoikkoinen kulkue, ellet juokse niiden perässä. Jokainen, joka on tarkkaillut tajunnan liikkeitä, tietää että mieli ei ole koskaan nykyhetkessä, tässä ja nyt. Joko odotat, mitä seuraavaksi tapahtuu, suunnittelet tulevaa tai mietit mennyttä. Keskittyminen on ratkaisu. Se palauttaa meidät tähän hetkeen. — Emme kykene pysäyttämään ajatuksiamme, mutta voimme valita, mihin haluamme mielemme kohdistaa.”

Advertisements