”… Grünsteinin huipulle pääsee kolmea eri reittiä. Sinne voi kiivetä lähes pystysuoraa kallionseinämää vasta uusittua kiipeilyreittiä pitkin, tai sitten sinne voi kavuta joko jyrkkää polkua tai vuoren toiselta puolelta loivemmin nousevaa metsätietä. Me valitsimme jyrkän polun menoreitiksi ja loivan metsätien paluureitiksi.

Jalkamme vertyivät nopeasti vajaan tunnin matkalla majapaikastamme vuoren juurelle, ja pian oli taas ilo patikoida. Vaikka nousu oli koko ajan jyrkempää kuin edellisenä päivänä, eteneminen ei tuntunut rankalta. Katselimme kallionseinää vaijerin avulla kiipeilevien etenemistä, ja ennen pitkää ensimmäiset huipulle ehtineet hurjapäät jo tulivatkin vastaamme rinteessa. Ilmeisesti kiipeilijöitten huippusuoritukseen kuuluu juosta vuorenrinne takaisin alas. Kiinnitin huomiota näitten hardcore-urheilijoitten täydellisen kireään hymyttömyyteen. Heille urheilu ei siis ole mitään hauskanpitoa tai leikintekoa. Nautinnosta puhumattakaan. Mutta kovakuntoisen näköisiä kavereita he olivat, jokainen lihas täydellisessä trimmissä …”

Lue koko artikkeli uusimmasta Kunto ja Terveys -lehdestä

Mainokset