Aamupäivällä kävelin tunnin. Täällä on pakkasta, lunta tosin vain aavistus.

Iltapäivällä tein ensin miniminitreenin: aurinkotervehdys ja 5 minsaa kahvakuulilla (korkeita vetoja, työntöjä 8 ja 12 kg, ihan vain sen verran että sain lavat liikkeelle)

Vähän myöhemmin hormonijoogaharjoittelua 45 min. Keskityin hengitykseen ja lukkojen opetteluun. Bonuksena taas leijona, joka on hathajoogaliike, joka aina saa hyvälle tuulelle.

Mentaalia:

sain postia yhdeltä kamultani, jonka kanssa olemme virtuaalitukeneet toisiamme jo viitisen vuotta. Eestaastiellätaistojen, 5 kilon sisällä. Olemme saman mittaisia, painomme heiluvat lähes samoissa lukemissa. Ainoa ero on että minä olen 20 vuotta vanhempi. Valitettavasti en näissä asioissa kuitenkaan hitustakaan viisaampi.

Kamu kirjoitti tehneensä jo ennakkoon sellaisen uuden vuoden päätöksen, ettei ensi vuonna aio lainkaan stressata painostaan eikä kehitellä syyllisyyksiä syömisistään. Ensimmäinen reaktioni oli, että hyvä juttu, mutta ei kosketa mua. Enhän mä stressaa enkä syyllistä.

Sitten aloin miettiä, että näinköhän on. Tajusin ensimmäisen kerran itsestäni, että stressaan ja syyllistän niin kierolla tavalla, että onnistun huijaamaan jopa itseäni. Mitenkähän tämän selittäisi: en ole koskaan potenut kiltin tytön syndroomaa, joten en ota paineita muitten mielipiteistä tai joistakin absurdeista vaatimuksista naisille jne. En suhtaudu ruokavaliooni lainkaan ryppyotsaisesti, niuhottamista harrastan vain hyvin lyhyinä jaksoina, useimmiten jonkin kokeilun tai seurannan vuoksi. Siinä mielessä en stressaa, enkä syyllistä itseäni.

Mutta, mutta … huomasin, että mulle on hyvin tyypillistä asettaa itselleni niin korkeita vaatimuksia, etten pysty niitä täyttämään, ilmeisen mukavuudenhaluinen kun olen. Niinpä sittenkin syyllistän itseäni. Milloin hunningolla olevista kahvakuulatreeneistä, milloin unohtuneista gigong-treeneistä, milloin ylipäätään stressin ja muiden tekosyiden jalkoihin jääneistä treeneistä. Hermostun, kun huomaan kuvistani, että alan kehittää leukahelttoja, kehitän ärtymystä puuttuvasta vyötäröstä jne. Mielessä se ikuinen haave Modesty Blaisesta …Sitä haavetta ei kukaan ulkopuolinen ole päähäni asettanut, kyllä se ihan oma omituinen pakkomielle on. Ähh. Mitenkäs se onkaan niin vaikeata olla kypsä ja tasapainoinen nainen?