Olen neljän päivän aikana marssinut yhteensä 20 tuntia. Niistä kaksi päivää oli kahdeksantuntisia, joten jaloissa tuntui jo turvotus ja väsymys…

Kiersimme ympäri Berliiniä, Ku’dammilta Alexanderplatzille ja takaisin Tiergartenin kautta jne. Tutustuimme saksalaisen vastarintaliikkeen historiasta kertovaan museoon (saksalaisella pedanttisuudella sinne oli tehty omat salit kaikille Hitleriä vastustaneille vastarintaryhmittymille; kommunistit, liberaalit ja konservatiivit, kristityt alalajeina evankeeliset ja katoliset vastarintaliikkeet, romanit, taiteilijat ja filosofit, viihdetaiteilijat – esimerkiksi Marlene Dietrich oli tunnettu antinatsi – jne.). Osa heistä pakeni maasta (päätyen Amerikkaan), osa joutui keskitysleireille, osa menetti henkensä jo ennen sitä.

Katsoimme myös George Grozin näyttelyn Korrekt und anarkisch. Olimme jo aiemmin ihastuneet Grozin maalauksiin, nyt tutustuimme piirroksiin ja hänen ajatteluunsa ylipäätään. Groz ei juurikaan uskonut ihmiseen, mutta ei ollut kuitenkaan kyynikko. Hän kannatti jonkin aikaa kommunisteja, mutta hänen kannatuksensa lopahti Neuvostoliiton matkaan, kun hän näki mistä siellä todellisuudessa oli kyse (totalitarismista). Groz oli tavoiltaan korrekti ja mieleltään anarkisti, hän vastusti kaikkea sovinnaisuutta ja kaikkea totalitarismia.

Sitten kävimme vielä Deutsche Guggenheimissa katsomassa Utopia matters -näyttelyn (sinne kannattaa mennä maanantaisin, kun on ilmainen sisäänpääsy :)).

Lukuja: Berliinissä asuu 3,4 miljoona ihmistä, joista 470 000 on ulkomaalaisia (ja heistä 120 000 turkkilaisia), siellä on 1300 kebap-kioskia, joiden kautta myydään päivittäin 400 000 kebapia (Saksassa ”Döneriä”), 33 700 ihmistä työskentelee tv- ja elokuvateollisuuden palveluksessa. Päivittäin Berliinissä on 1400 erilaista tapahtumaa, kaupunki ei nuku koskaan. 39,4% väestöstä on työtätekeviä, 38,6% elää sosiaalituen turvin ja loppuja elättävät puoliso tai vanhemmat. Vuoden 2007 alussa tilastojen mukaan joka neljännen berliiniläisen oli tultava toimeen vähemmällä kuin 700 euron kuukausituloilla. Neljäsosa ulkomaalaistaustisista nuorista lopettaa koulunkäynnin ilman päästötodistusta. (Siirtynevät sitten joko suvun omistamiin ravintoloihin hanttihommiin tai kaduille homoja hakkaamaan).

Berliner Schnautze on luku sinänsä. Sillä tarkoitetaan berliiniläisturpaa, tapaa lohkoa kyynisiä ja enempi epäystävällisiä kommentteja. Olimme aiemmilla reissuillamme törmänneet siihen, mutta tällä kertaa meitä hemmoteltiin hauskoilla ja ystävällisillä ihmisillä. Saturn-mediakaupan kassa kyseli, olemmeko sveitsiläisiä (tarkoittaa: saksamme on hassua, mutta hän tunnisti sen saksaksi), ja kun kuuli että suomalaisia, hän tuumi että ”puhuttepa perhanan hyvin saksaa” ja antoi jonkun ylimääräisen 20% alennuksen :). Poninhäntäperuukkinen mies purki mieltään meille liikennevaloissa (”kaikki vanha puretaan ja rakennetaan tilalle scheiß-toimistoja …”). Urheilukaupassa meitä palveli mitä ystävällisin humu: laiheliinipoika, jolla oli valkoiset korvanapit ja kasvoja lukuunottamatta kaikki näkyvä iho tatuoitu. Jne.

Meillä oli siis kivaa. Mutta piru, miten jalkojani särki maanantai-iltana!

PS. Geheimtip: Baari Käse König Alexanderplatzilla. Kulttipaikka, jonka vain harvat tietävät ja turistit eivät lainkaan. Aitoa DDR-tunnelmaa, ruokalistalla juottopossua, verimakkaraa (ilman kuorta luonnollisesti), hapankaalia jne. Tiskin takana blondattuja vanhemmanpuoleisia naisia, joilla on antelias kaula-aukko ja kutsuva hymy sekä elämäänähneet silmät. Asiakkaat tavallisesti yksinäisiä miehiä, joiden purukalustot saattavat koostua neljästä kulmahampaasta, yksinäisiä mummoja 70-luvun värisine vaatteineen, alan miehiä, jotka tietävät mistä saa halvalla oikeaa ruokaa sekä satunnaisia kulttimatkaajia (tällä kertaa ensimmäisen kerran muitakin kuin me).

Mainokset