1932 University of Californian Dr. Francis M. Pottenger teki erittäinkin mielenkiintoisen tutkimuksen 900:lla kissalla. Hän jakoi kissat ”Normaaleihin” ja ”Defiecent” (=vajauksesta kärsivät) ryhmiin. Normaaliryhmälle tarjottiin lihaa, maitoa, ja kalanmaksaöljyä, eikä näistä mitään oltu käsitelty eikä kuumennettu. ”Defiecent” ryhmälle tarjottiin samaa tavaraa, mutta liha oli kokattu ja maito pastöroitu. Kalanmaksaöljy tarjottiin sellaisenaan.

Ensimmäinen sukupolvi molemmista ryhmistä voi ihan hyvin, eikä suurempia terveysongelmia ollut. ”Deficient” ryhmästä syntyi toinen sukupolvi, joita syötettiin taas samanlaisella ruokavaliolla, samoin tehtiin ”Deficient”-ryhmän kolmannelle sukupolvelle. Näin siis tehtiin kolmen sukupolven ajan, kunnes neljättä sukupolvea ei enää syntynyt, koska kissat olivat lisääntymiskyvyttömiä.

Normaali-ryhmän kissoilla luuston kalsium-fosfori tasot olivat kohdillaan, ne olivat immuuneita parasiiteille, tulehduksille, kirpuille, eivätkä he kärsineet minkäänlaisista allergioista. Kissat saivat keskimäärin viisi pentua per poikue, eikä naaraskissoilla ollut minkään näköisiä ongelmia synnytyksen kanssa. Kun taas ”Deficient”-kissoilla luut olivat ”kumimaiset” kolmanteen sukupolveen mennessä. Ne kärsivät allergioista, tulehduksista, reumasta, sydäntaudeista ja iho-ongelmista. Ensimmäisellä sukupolvella ”Deficient”-kissoja keskenmenojen prosentti oli 25 kun se toiseen sukupolveen mennessä oli 70%. Koiraiden siittiöluku romahti sukupolvien välillä, samoin kävi naaraiden hedelmällisyyden kanssa. Synnytykset olivat vaikeita, ja kivuliaita, ja moni naaras tai poikanen kuoli synnytyksessä. Allergioita alkoi ilmetä ensimmäisen sukupolven aikana, ja ne pahenivat sukupolvelta toiselle, kunnes kolmannella sukupolvella allergiaprosentti oli 100. Luiden kalsiumprosentti oli 17 ensimmäisellä sukupolvella, kun taas kolmannella luissa oli kalsiumia 1-1,5 %. Suun ja leuan alueen luusto oli useasti vääristynyt. Hampaat olivat eri mittaiset ja epäsymmetriset, ja sojottivat minne sattuu. Mieli ”Deficient”-kissoilla oli aggressiivinen, haluton, arvaamaton ja maaninen. Kissat raapivat, pureskelivat ja toimivat itsetuhoisesti.

Lähde: Matti Rajakylä (Disclaimer: sen kummemmin Matti Rajakylä kuin minäkään emme kannata tämäntyyppisiä eläinkokeita)

Sain linkin FB:n kautta (kiitos Antti!), ja Matti Rajakylä vaikuttaakin tosi kiinnostavalta kaverilta. Ylläolevan tekstin logiikka vaikuttaa aukottomalta (en ole tarpeeksi syvällisesti perehtynyt raakaravinnon filosofiaan ja tutkimustietoon arvioidakseni raakaravintosuuntausta tarkemmin), mutta en silti lukeudu raakaravinnon kannattajiin. En rupea syömään villisikafileitäni raakoina :D. Käytännössä kuitenkin ainakin puolet syömästäni ruoasta on raakaravintoa, joinakin päivinä 70%.

Ihmiskunta on kehittynyt keksintöjen kautta, ja minusta tulen keksiminen oli hieno juttu. Kypsentämällä saadaan lihasta ja kalasta pois loiseliöt ja muut veijarit. Saksassa uutisoitiin juuri juustonsyömiseen (listeriaan) kuolleista ihmisistä, juusto oli ollut ns. raakajuustoa tietääkseni.

Mutta myös kasvisten syöminen höyrytettyinä puolustaa paikkansa, se nimittäin tekee niiden sisältämät kivennäisaineet helpommin imeytyviksi.Toki myös smoothieksi muussaaminen avittaa samassa asiassa.

Itse periaate: ravinnon syöminen mahdollisimman alkuperäisessä muodossa, jalostamattomana ja vain kevyesti käsiteltynä, on varmastikin parasta mitä terveydelleen voi tehdä (tupakanpolton lopettamisen jälkeen).

Mainokset