Helmikuu ei ollut tärkkelyksetön. Söin 4 hapankorppua, 4 näkkileipäpalaa, spelttijyviä ja tattaripastaa kuukauden mittaan. Sekä tein isomman tietoisen poikkeaman: söin ranskalaisen maalaispateen kanssa maalaisleipää. Kuten kuuluu!

Sietorajani tärkkelykselle on tavallisesti pari palaa näkkileipää. Sen voin syödä turpoamatta. Maalaisleipä vaatii jo monen tunnin kävelyä …

Tipaton helmikuuni oli lähes loppuun. Lopetin tipattomuuden tietoisesti pari päivää aiemmin.

Sokerittoman vuoteni sokeriton helmikuu sujui vain lähes 100% sokerittomana. Viikonloppuna otin hotelliaamiaisella vakain tuumin ja harkiten pari kertaa 1-2 rkl mustikkarahkaa, jossa taatusti oli sokeria. Vaikka onneksi vain vähän, sillä se maistui hyvältä. Se oli selvästi keittiössä tehtyä eikä valmisrahkaa. Valmiit ovat ällömakeita ja maistuva esanssille eivätkä marjalle.

Mutta en koskenut suklaarasiaan, jonka mies osti juhlansa kunniaksi. Vilkaisin kerran, mutta kiinnostukseni ei edes herännyt. Siinä kohden itsesuggestio piti.

Yhden kerran helmikuun aikana otin lihahyytelöä, joka sitten maistui vain etikalta ja sokerilta.  Se oli vahinkosokeria!

Psykologiset havaintoni helmikuussa: makeanhimo on voimakkainta itsesäälin hetkinä. Oli näennäinen ”syy” makeanhimoon mikä hyvänsä, siellä pohjalla lymyili aito ja rehellinen itsesääli. Surkeimpana aallonpohjana söin pari kuivattua hedelmää, tein jonkun stevialla makeutetun mössön tms. Sitten viimeistään jo sisäinen Peppi Pitkätossuni alkoi nauraa itsesäälilleni, ja meni hyvät suristelut hukkaan …

Mutta sokerittomalla linjalla jatketaan. Sama rajoitus edelleen: puhun lisätystä ja piilosokerista. Luonnollisesti makeaa aion syödä jälkiruokaherkkuna kuten ennenkin.

Advertisements