Vietimme pitkän vapaan viikonlopun Münchenissä (torstaista sunnuntaihin). Edeltävä viikko olikin rasittavaa istumista läppärin ääressä kellon ympäri joka päivä. Liikkumattomuus alkoi tehdä suorastaan kipeää, mutta paukut ei kuitenkaan riittäneet enää mihinkään treenaamiseen.

Ilokseni huomasin, että edes yksi treenitavoitteeni on vihdoin saavutettu: puolihuomaamattomasti liikkumisemme on muuttunut orgaaniseksi osaksi muuta elämää. Meillä on kädet ja jalat ja käytämme niitä aktiivisesti eläessämme mahdollisimman hauskaa elämää!

Torstaina oli sateista, joten käytimme jalkoja. Oli pyhäpäivä ja kaupat kiinni, niinpä vain kuljimme ympäriinsä ja nuuhkimme tunnelmia. Perjantai kului sekin jalkojen päällä (taisimme kävellä yli seitsemän tuntia yhteensä). Löysimme ihania CD-aarteita: Albernes und Frivoles (lapsellista ja kevytmielistä), alkuperäisäänityksiä vuosilta 1923-1931 Berliinistä ja Wienistä sekä Die Schwule Plattenkiste (homo levylaatikko), homo- ja lesboteemoja historiallisissa äänityksissä vuosilta 1908-1933. Uskomatonta, mikä ilmapiiri on vallinnut suurkaupungeissa maailmansotien välisenä aikana. Molempien CD:eitten kappaleet ovat  sarkastisia (”An allem sind die Juden shuld”; kaikkeen syyllisiä ovat juutalaiset), hauskoja (”Süßer, Süßer …”; juuri sinä suloinen olet puuttunut kokoelmastani – laulaja on mies ja tuo muoto suloisesta maskuliini) tai ihastuttavaa pikkutuhmaa hölynpölyä (”Mein Papagei frißt keine harten Eier; papukaijani ei syö kovia munia). Suomeksi näistä on tainnut ilmestyä vain ”Ich hab’ das Fräul’n Helen’ baden seh’n”; olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä.Traagisen värin tuon ajan musiikille antaa se, että muutamaa vuotta myöhemmin nämä artistit olivat joko maanpaossa tai keskitysleireillä. Tätä ennakoi Ernst Buschin kappale ”Der Marsch ins Dritte Reich” (marssi kohti Kolmatta valtakuntaa, joka menee It’s a long way to Tipperaryn tahdissa).

Lauantaina otimme auton takakontista pyörät ja kasasimme ne. Lähdimme heti aamusta pyöräilemään Münchenin eteläpuolelta Unterhachingista ensin metsän halki ja sitten Isaria seuraten kohti Englischer Gartenia. Isar tulvii parhaillaan, joten välillä aivan rannalla oleva tie oli veden peitossa.

Münchenissä on hyvin pyöräteitä, ja paikka paikoin ne ovat hyvin viitoitettujakin. Pari kertaa putosimme kartalta (meillä oli vain tavallinen turistien keskustakartta). Englantilainen puutarha on niin suuri, että jo siellä voi pyöräillä useamman tunnin ajan. Meidät toivotti tervetulleeksi puutarhaan ilmeisesti Freikörperkulturia kannattava heppu, joka oli asettanut itsensä ja kruununjalokivensä näytille sisäänajosillan kupeeseen. Lounaalle pysähdyimme siellä (kuvassa on siis kahden hengen lounas, valkomakkara ja tuoppi mieheen).

Lounaan jälkeen pyöräilimme Schwabingin läpi Olympiaparkiin. Ja sieltä keskustan läpi Viktualienmarktille ja taas kohti Isaria. Päivä kuumeni edetessään, iltapäivällä oli jo paahtava helle. Ihmiset ottivat aurinkoa ja muutama surfaaja hyödynsi tulvivaa Isaria.

Paluumatkalla ajoimme taas osittain metsäteitä, kesä on täällä siinä vaiheessa, että päivänkakkarat ja puna-apilat kukkivat. Pihlajien kukkimisaika on ohi ja kaikki paikat ovat täynnä tuomien ja pihlajien hahtuvapalleroita.

Olimme koko päivän pyörien selässä. Hupaisaa oli se, ettemme edes tajunneet pyöräilevämme. Me vain haahuilimme ja nautimme elämästä, ja huomasimme majapaikkaan palattuamme pyöräilleemme noin 70 kilometriä päivän mittaan.

Sunnuntain nautinto oli Neo Rauchin suurnäyttely, joka oli alkuperäinen syy Münchenin retkeemme. Rauchin työt ovat mykistävän hienoja. Ne koskettavat tunteita ja alitajuntaa hirmuisella voimalla. Niitä olisi typerää yrittää analysoida tai selittää. Teimme kahden tunnin kävelyretken Pinakothek der Modernessa.

PS. Müncheniläinen vapaus

Advertisements