Kukka kirjoitti blogissaan joku aika sitten:

… kuten sanottu, voima ei esimerkiksi kahvakuulaharjoitteluun tai -urheiluun suuremmin edes liity. Tämä on tekniikka- ja taitolaji. Kyse on voimakestävyydestä.

Tyttäreni nosti jo neljävuotiaana 4 kg:n kuulaa hienosti ja taidokkaasti, kevyesti. Ei siksi, että lapsi olisi vahva – vaan siksi että hän ei ole pilannut kehon koordinaatiokykyä mm. istumalla konttorissa. Tyttö ottaa painon käteen ja heilauttaa sitä, luonnollisesti, jalkojen voimia käyttäen. Kevyesti ja hienosti. Ihan tavallinen nelivuotias. Ja voin kertoa, että mitään treenejä täällä ei lapsille pidetä. Nyt kuusivuotiaana misu on ihan yhtä jees.

Mutta lapsi osaa. Lapsi osaa liikkua. Jostain syystä me aikuiset olemme pilanneet luonnollisen kykymme liikuttaa omaa kehoamme, olemme jäykkiä ja lukkoisia joka tavalla. Naiset pelkäävät painoja isojen lihasten pelossa (hei jättäkää kakaratkin synnyttämättä koska kantamalla voi tulla voimaa) ja kaikki aito ja fyysinen on vierasta.

Sairas lukkoinen maailma! Me olemme metsästäjä-keräilijöitä, emme marjanpoimijoita. Itse päätät, oletko pelinainen vai lipunmyyjä.

Olen pyöräillessäni miettinyt paljon tuota tekniikan merkitystä. Ukko kertoi Lance Armstrongista, joka kuulemma pyöräilee oravatekniikalla (oma termini). Armstrong polkee pienillä vaihteilla ja nopeasti. En sitten tiedä, johtuuko se siitä että hänellä on eri mömmöt kuin Jan Ullrichilla, joka kuulemma taas polkee munamankelitekniikalla (jälleen oma termini). Ullrich polkee isoilla vaihteilla ja käyttää lihasvoimaa, esimerkiksi ylämäet hän polkee seisaallaan jyystäen, kun Armstrong vipeltää vieressä. Armstrong lienee pärjännyt kisoissa paremmin, mutta en tiedä johtuuko se tekniikasta vai paremmista lääkäreistä …

Minä ajan hitaasti. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Osaan käyttää kaikkia seitsemää vaihdettani (sic!), mutta jotenkin vain keskivauhtini jää jonnekin 15 km/h tuntumaan. Ainakin yhden syyn olen keksinyt: minulla on tapana vajota ajatuksiini. Mutta ei se selitä kokonaan …  Olen harjoitellut ylämäissä tuota armstrongtyyliä. Kyllä ne sillä sujuvat paremmin. Mutta aina en onnistu, vaan alan jyystää (ja puuskuttaa).

Aivan kuten Kukka tuossa lainauksessa kertoi kahvakuulatekniikasta, olen pyöräillessäni miettinyt ylipäätään kaiken liikkumisen luonnollista virtaa. Kyse ei ole pelkästään tekniikasta, vaan kehon hallinnasta, kehon ja välineen yhteydestä, liikkeen luonnollisesta kaaresta. Tänä aamuna pyörälenkillä tulin ajatelleeksi, että treenamisen(kin) pitäisi tapahtua wu wei. Kyse on luonnollisesta liikkumisesta.

Nykyihminen kadottaa usein jo lapsena kyvyn liikkua luonnollisesti, elämän virran vietävänä. Aikuiset kehittävät jo monelaisia kehonlukkoja jäykistämään olemustaan ja tukkimaan energiavirtoja. Otin tänään tavoitteekseni kaikessa liikkumisessani tavoitella sisäistä ja ulkoista luonnollisuutta, tekniikkani olkoon energiavirran mukana pehmeästi meneminen. Niin että se vastaa myös sisäistä kokemustani sillä hetkellä.

Go With the Flow!

Advertisements