Karhunlaukkaa kutsutaan myös villivalkosipuliksi (rakkaalla lapsella on täällä monta nimeä, muita nimiä ovat mustalaisen ruohosipuli ja noidan sipuli), ja se kuuluukin ruohosipulien heimoon. Se tuoksuu ja maistuu valkosipulille ja näyttää ihan kielonlehdiltä.

Muinaiset germaanit kutsuivat karhunlaukkaa nimellä Ram (monikossa Rams), mikä tarkoitti Oinasta (tähtimerkin mukaan). Se kasvaa Oinaan tähtimerkissä, eli arkisemmin ilmaistuna: sen kasvukausi on maalis- huhtikuussa. Germaanit uskoivat karhunlaukalla olevan maagisia voimia. Myös keskiajan yrttioppineet kiittelivät karhunlaukkaa.

Vanha harzilainen sananlasku toteaa: ”Ramsen im Mai, das ganze Jahr keine Arznei“. Eli karhunlaukkaa toukokuussa, niin koko vuoteen ei tarvitse lääkkeitä.

Samoin kuin valkosipuli, karhunlaukkaa vaikuttaa tutkitusti valtimoiden kovettumista, korkeaa verenpainetta ja ilmavaivoja ehkäisevästi. Sen lisäksi sillä on antibakteerinen vaikutus.Karhunlaukassa on rautaa 20 kertaa enemmän kuin valkosipulissa ja sen sisältämän eteerisen öljyn määrä on kaksinkertainen. Karhunlaukka edistää sapen ja maksan toimintaa, joten se sopii oikein hyvin keväisiin ”myrkynpoistokuureihin“, mikäli harrastaa semmoisia.

Karhut ovat perimätiedon mukaan kovasti ihastuneita karhunlaukkaan, sen on väietty olleen (täällähän ei karhuja enää ole, ne ovat kaikki paenneet Suomeen, Puolaan ja Venäjälle) niiden ensimmäistä ravintoa talviunien jälkeen. Muinaiset germaanit uskoivat, että karhut saivat karhumaisen voimansa juuri karhunlaukasta.

Karhunlaukkaa voi sesonkiaikaan nauttia teenä ja keitoissa tai siitä voi tehdä pestoa, kuten minä olen tehnyt. Silppuriin karhunlaukkaa ja siemeniä (itse käytän seesamin-, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä luomuna, oikeaoppisempia kai olisivat pinjan siemenet), pienen pieni ripaus ruususuolaa ja luomuoliiviöljyä joukkoon. Pesto maistuu ihanalle salaatinkastikkeena, parsa- tai kukkakaalin kanssa sekä vaalean lihan tai kalan kastikkeena.

Mainokset