Jussi Riekki on yksi täyspäisimmistä suomalaisbloggaajista ravitsemuksen saralla.Tuntematta hemmoa lainkaan olen siitä täysin vakuuttunut. Nyt hän kokoaa raakaravinto- ja superfoodvillityksen hyvät ja huonot puolet selväjärkisyydellä, joka ei jätä muuta toivomisen varaa kuin sen, että kunpa minä olisin kirjoittanut tämän 🙂 :

Raakaruokakulttuurin positiivinen puoli

Erilaiset ravintoon liittyvät villitykset ovat mielestäni ihan positiivinen juttu. Osalle väestöä ne toimivat erinomaisena herättelynä omien ruokailutottumusten ja elämäntapojen tarkasteluun. Tässä asiassa raakaravinto ei ole poikkeus. Kenellekään ei ole varmasti haitaksi lisätä ruokavalioonsa runsaasti tuoreita kasviksia! Raakaravintokulttuuriin liittyy vahvasti myös vastuunottaminen omasta hyvinvoinnistaan, mikä on ehdottomasti positiivinen asia.
Raakaravintokulttuurin myötä on levinnyt myös niin sanottu superruokakulttuuri – yrttejä ja erilaisia eksoottisia ruokia korostava terveysajattelun suuntaus. Superruokakulttuuri lähtee rakentamaan ravintopyramidia huipulta käsin, erilaisten hifistelyruokien kautta. Hifistelyn sijaan oleellisempaa olisi mielestäni keskittyä vankan ja toimivan perustan rakentamiseen. Osa meistä on elämäntapojensa kanssa kuitenkin täysin hukassa ja tässä tilanteessa se yksittäinen eksoottinen marja voi toimia kimmokkeena kokonaan uuden hyvinvointiin liittyvän ajatusmallin omaksumisessa. Jos tämä villitys saa ihmisen ostamaan kaupasta ennemmin kuivattuja marjoja kuin hillomunkkeja, kyse on aika suuresta positiivisesta muutoksesta. Toki superruokakulttuuri tarjoaa myös mukavaa hifistelyä urheilijoille ja jo valmiiksi terveystietoisille ihmisille, joiden ruokavalion perusta on jo kunnossa.
Superruokakulttuuria kritisoidaan usein epäekologisuudesta – suurin osa näistä ruoista on ulkomaisia ja lennätetty Suomeen milloin mistäkin. Näiden kritisoijien kannattaa kuitenkin muistaa, ettei se kahvikaan Suomessa kasva ja että esimerkiksi tietokoneesi osat ovat luultavasti peräisin toiselta puolelta planeettaa. Joskus kuulee myös kommentteja, kuinka olisi ”parempi syödä suomalaista mustikkaa kuin ulkomaista gojimarjaa”. Kysehän ei ole joko-tai -valinnasta, vaan aina on mahdollista syödä molempia. Vaihtoehdot eivät poissulje toisiaan.

Raakaruokakulttuurin negatiivinen puoli

Kuten kaikkiin terveysvillityksiin, liittyy raakaravintoonkin läjäpäin pseudotieteellisyyttä. Erilaisia sepityksiä ravinteiden toiminnasta ja kehon tarpeista liikkuu blogista blogiin lumipalloefektin siivittämänä, eikä kukaan vaivaudu tarkistamaan lähteitä. Raakaravintogurut levittävät jatkuvasti ”tutkittua tietoa”, joka perustuu pitkälti kyseisen henkilön omiin lyhytaikaisiin yhdenmiehentutkimuksiin. Usein myös vegaanista raakaravintoa markkinoidaan ihmiselle luonnollisena ruokavaliona. Argumentti ei kuitenkaan kestä tieteellistä tarkastelua, lyhyt biokemian oppimäärä riittää tämän kertomaan.
Myös raakaravintoon liittyy monelle ilmiölle niin tyypillinen fanaattisuus. Esimerkiksi Elsa Ervamaan Elävä Ravinto -kirjassa syömisestä tehdään melkoista taistelua. Aamulla pitäisi syödä vain kevyesti tai jättää ruoka kokonaan syömättä, päivällä saa syödä isomman aterian, kunhan ei syö klo 18:00 jälkeen enää mitään, välipaloja ei saa nauttia eikä kiireessä tule syödä (”On parempi jättää ateria väliin kuin hotkia ruoka hätäisesti.”). Masentuneena, väsyneenä tai kipua tuntiessaa ei myöskään saa syödä. Raskaan työn jälkeen ei saa syödä kiinteää ateriaa (”On syytä ensin tasapainottaa kehonsa ja mielensä.”) ja ennen fyysistä tai psyykkistä ponnistusta tulisi syödä vain aivan kevyesti. Ateriaa ennen tulisi levätä 10 minuuttia ja aterian jälkeen 20-45 minuuttia. Kirjassa suositellaan myös korvaamaan aterioita vihermehulla tai puhtaalla vedellä. Suoraan Ervamaata lainatakseni: ”näin ei energiaa kulu ruoan sulattamiseen”.
En tiedä olenko ainoa, jonka korvaan tämä kaikki kuulostaa lähinnä mielenvikaiselta. Jos haluat ohjeita syömishäiriön omaksumiseen, suosittelen lukemaan Ervamaan kirjan.

Hyvinvointi ja kaupallisuus

Raakaravinto- ja superruokakulttuuriin liittyy hyvin voimakkaasti myös kaupallisuus. Erilaisia terveystuotteita on tarjolla joka lähtöön, enkä puhu nyt ainoastaan eksoottisista ruoka-aineista. Kuluttajalle markkinoidaan tehosekoittimia, mehukoneita, entsyymikapseleita, vedenpuhdistimia, magneettiterapiaan liittyviä laitteita, suolihuuhteluita, elektromageneettisilta kentiltä suojaavia varusteita ja niin edelleen. Ensin raakaravinto esitellään kuluttajalle ihanteellisena, luonnollisena ruokavaliona ja takuuvarmana superterveyden salaisuutena. Kohta käykin ilmi, ettei ihmiskeho kykenekään hyödyntämään kaikkia ravinteita tai hoitamaan edes ruoansulatustaan omatoimisesti, vaan avuksi tarvitaan monenmoisia laitteita. Yleensä laitteiden hehkuttaja myös itse myy kyseisiä tuotteita, tai omaa suhteita näitä myyviin tahoihin.
Superruokapiireissä on kovassa huudossa eräs tietty tehosekoitin, jonka merkin jätän kuitenkin mainitsematta. Kyseisen naurettavan kalliin härvelin markkinoinnissa käytetään muun muassa tällaisia lausahduksia (jätän lainauksen lähteen mainitsematta, kyse ei ole henkilökohtaisesta kritiikistä):

”********* powerit mahdollistavat lehtien, vihannesten ja hedelmien pienien soluseinien rikkomisen ja näin niiden ravinteet ovat maksimaalisesti hyödynnettävissä. Syy, miksi ylipäänsä ruoka on hyvä blendata on se, että emme yksinkertaisesti kykene pureskelemaan ruokaa hyvin imeytyvään ruokaan [muotoon?] ja kehomme on helpompi hyödyntää ”valmiiksi pureksittu” ruoka. Vaikka smoothiesi olisikin ”smooth”, se ei välttämättä tarkoita, että soluseinämät olisivat tarpeeksi rikottuja.”

Suolihuuhteluita, tai kuten käytännöstä piireissä hienovaraisemmin puhutaan, colonic-terapiaa markkinoidaan sillä, että ihmiskehoon jää ruoansulatuksen jälkeen aina kuona-aineita, jotka olisi hyvinvoinnin kannalta tarpeellista huuhtoa ulos. Terveellinen ja prosessoimattomia elintarvikkeita suosiva ruokavalio ei siis vielä riitä hyvinvointiin, vaan säännöllinen colonic-terapia on myös tarpeen. Tiede loistaa näissä väitteissä taas poissaolollaan. Itse asiassa useilla suolihuuhteluilla katsotaan olevan jopa haitallinen vaikutus suolistoflooran ja ruoansulatuselimistön hyvinvointiin. Säännölliset suolihuuhtelut voivat myös pahimmassa tapauksessa laiskistuttaa ruoansulatuselimistön normaalia toimintaa aiheuttaen riippuvuuden näihin toimenpiteisiin.

Raakaravintopiireissä kritisoidaan jatkuvasti länsimaista lääketiedettä tämän allopaattisen luonteen vuoksi tarkoittaen, että lääkinnällinen hoito on kohdistettu oireeseen varsinaisen oiretta aiheuttavan syyn sijaan. Tämä kritiikki on erittäin aiheellista. Yleensä nämä kritiikin esittäjät päätyvät kuitenkin noudattamaan omissa hyvinvointiin liittyvissä strategioissaan täysin samoja allopaattisia periaatteita. Esimerkiksi moni superruokaguru lietsoo pelkoa erilaisia elektronisten laitteiden aiheuttamia sähkökenttiä kohtaan, joilla uskotaan olevan terveydelle haitallisia vaikutuksia. Tähän ongelmaan tarjotaan ratkaisuksi näiltä sähkökentiltä suojaavia laitteita ja varusteita. Jos ongelman ydin ovat elektroniset laitteet, oletettavasti ilmeisin ongelmanratkaisu olisi hankkitua eroon näistä terveydelle haitallisista laitteista. Tämän sijaan kuluttajille markkinoidaan millon minkäkin sortin suojavarusteita näitä sähkökenttiä vastaan. Tämä ratkaisu toimii täysin samoin periaattein kuin länsimainen lääketiede – uuden teknologian funktio kohdistuu oireen vaimentamiseen, ei varsinaisen syyn eliminointiin.

Yhteenveto

Raakaruokakulttuurissa, kuten muissakin terveysvillityksissä on ehdottomasti hyvät puolensa. Superruokakulttuurin tarjoamien eksoottisten ruokien herättämä mielenkiinto voi toimia juuri sinä kipinänä, joka herättää ihmisen ajattelemaan ehkä ensimmäistä kertaa ravinnollisten tekijöiden yhteyttä omaan hyvinvointiinsa. Moni varmasti myös havahtuu raakaravinnon kautta ottamaan todella vastuuta omasta elämänlaadustaan. Jos ruoan korkea hinta ei hirvitä, saa raakaruokaherkuista ja superruoista mukavan lisän omaan ruokavalioonsa. Villityksiä ei kuitenkaan kannata koskaan niellä purematta.
Raakaruokakulttuuriin on upotettu niin paljon kaupallista toimintaa, että mistään ei tunnu lopulta saavan oikein selkoa. Ensin raakaravinto esitellään luonnollisena, alkuperäisenä ja ihanteellisena ruokavaliona, mutta kohta tarvitaankin erilaisia satojen eurojen laitteita ja peräsuoleen survottavia putkia, jotta edes ruoasta saataisiin kaikki ravinteet irti. Näistä laitteista ja toimista on ainakin alkuperäisyys kaukana. Strategioiden ja ratkaisujen tuotteistaminen on aina kyyseenalaista toimintaa, johon kannattaa suhtautua terveellä skeptisyydellä.

Aiheen summaisin lopulta seuraavin lausein. Kaiken kaikkiaan raakaravinto käsitteenä tarjoaa hyvin vähän vedenpitäviä ja perusteltuja argumentteja terveyskeskusteluun. Raakaruokapiireissä pyörivien karismaattisten ja ei-niin-karismaattisten gurujen toimintaa seuraa kyllä mielenkiinnolla, kunhan ei ota asioita liian vakavasti. Ota raakaravinnosta irti ne positiiviset puolet, mutta suhtaudu varauksella markkinamiesten tarinoihin ja fanaatikoiden hehkutuksiin.

Lähde Keho.net

Lisää Riekin ajatuksia löytyy aiemmasta postauksestani Laihdu-blogissa.

Advertisements