Kivikauden ihmiset söivät hiilihydraatteja
Helsingin Sanomat 19.10.2010
Jani Kaaro

Kivikauden ihmisten ruokavalio oli monipuolisempaa kuin tähän asti on uskottu. Tuoreet löydöt Euroopasta osoittavat, että ihmiset valmistivat ”jauhoja” jo 20 000 vuotta ennen maanviljelyksen alkua.

Kansainvälinen tutkijaryhmä analysoi kivikautisilta asuinsijoilta Italiasta, Venäjältä ja Tšekistä löytyneitä jauhinkiviä. Niistä löytyi etenkin osmankäämien ja saniaisten, mutta myös muidenkin kasvien tärkkelysjyväsiä. Koska tärkkelysjyväsiä oli selvästi hakattu ja ne olivat keskittyneet jauhinkivien kärkeen, tutkijat päättelivät, etteivät jyväset olleet voineet tulla kiviin jälkeenpäin, vaan ihmiset olivat murskanneet kasvien tärkkelyspitoisista osista jauhemaista ainetta.

Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.

Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.

Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita ”leipiä”. Tutkijoiden mukaan jauheen hiilihydraattipitoisuus on vastannut suunnilleen alkeellisesta emmervehnästä tehdyn jauhon hiilihydraattipitoisuutta.

Tutkijat uskovat myös, että löytö kertoo jotakin kivikautisten ihmisyhteisöjen työnjaosta. Kasvien kerääminen ja kasviravinnon valmistaminen on metsästäjä-keräilijäkulttuureissa pääsääntöisesti naisten tehtävä, ja näin on luultavasti ollut myös kivikautisissa yhteisöissä.

Tutkimusta johtaneen Anna Revedinin mukaan tärkkelysjyväsiä ei ole aikaisemmin löytynyt teknisistä syistä. Monilla arkeologeilla on ollut tapana puhdistaa löydetyt esineet ennen analyysia, jolloin tärkkelysjyväset ovat huuhtoutuneet pois. Revedinin mukaan heidän tutkimuksensa on ensimmäinen kerta, kun työkaluista edes yritetään etsiä kasvimateriaalia.

On huomionarvoista, että sitä löytyi kaikilta tutkituilta asuinpaikoilta.

Tutkimuksen julkaisi Proceedings of the National Academy of Sciences.

Olen vuosien saatossa jo useinkin kirjoittanut paleoruokavaliosta –  ja tietyistä epäjohdonmukaisuuksista ja kummallisuuksista muutamien paleoruokavalioista kirjoittavien teksteissä (esimerkiksi Loren Cordain). Kirjoitin joskus vuonna 2004 Helsingin yliopiston arkeologian professorille ja kysyin häneltä, mitä me voimme tietää paleoruokavaliosta. Hänen vastauksensa oli lyhyt ja ytimekäs: ”Emme mitään. Voimme esittää vain valistuneita arvauksia.”

Olen useassakin nettikeskustelussa todennut, että mielestäni valistunein arvaus on, että paleoihminen on syönyt kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa elinympäristössään. Myös villiviljaa. Koska luonnonkansoilla esiintyy alkeellista viljelyä, olen myös aina ollut sitä mieltä, että he söivät viljeltyäkin viljaa. Koska koulutukseltani olen antropologi, en ole voinut kuin naurahdella tai tuhahdella villeimmille haaveille paleoruokavaliosta.

Tällä hetkellä yksi harvoista sellaisista kansoista, joilla on suora historiallinen muisti- ja perimätietoyhteys  metsästäjä-keräilijöihin ja menneisiin vuosituhansiin, on Australian abot.

”Before white settlement, Aboriginal people were hunter-gatherers who foraged for uncultivated  plants and hunted wild animals. The traditional diet was high in carbohydrates, protein and nutrients, and low in fat and sugars. It seems that diet-related diseases, such as cardiovascular disease and diabetes, were uncommon. However, modern Aboriginal diets are heavily Westernised and tend to be high in fat and sugar, but low in carbohydrate, fibre and nutritional value. The rate of cardiovascular disease and diabetes is now exceptionally high in the indigenous population.

Traditional diet or bush food
The typical traditional diet was low kilojoule and high in carbohydrate, fibre, protein and nutrients. Since Aboriginal people were hunter-gatherers, the daily diet varied according to the type of plants and animals available in the particular location and season. By necessity, they had an extensive knowledge of plants, animals, the land and the effects of the weather and time of year. Popular energy-dense foods, or foods that contained plenty of kilojoules per gram, included animal meat and offal, honey, and insects such as witchetty grubs. Women tended to gather the foods for everyday eating such as plants, reptiles and honey, while men hunted for land and marine animals. Most foods were eaten raw, but some were roasted or baked. Children were typically breastfed until three years of age, and introduced to solid foods once their teeth had come through. The hunter-gatherer lifestyle also meant plenty of physical activity.

Aito paleo (siinä muodossa kuin se on esiintynyt Australiassa) on siis hyvin monipuolista kasvisruokaa, täydennettynä hyvin monipuolisilla luonnollisilla ja jalostamattomilla proteiinilähteillä. Marjoja, hedelmiä, hunajaa … mutta ei lisättyä rasvaa. Rasva tuli pähkinöistä, lihasta (josta ei taatusti leikattu läskireunoja pois), sisäelimistä jne. Ja kuten sitaatista huomaa 100 % raakaravinto ei saa tukea todellisuudesta. Sen sijaan olisi hyväksi syödä mahdollisimman paljon tuoretta…

Selkokielinen yhteenveto:

Kolme ongelmaa nykypaleossa

  1. me emme tiedä miten luolamiehet söivät. Voimme esittää vain enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia
  2. paleoliittinen ruokavalio on ollut erilainen eri puolilla maapalloa (esimerkiksi Tyynen meren saarilla kookos on ollut pääravinto, siten siis tyydyttynyt rasva, ja Pohjois-Afrikan paimentolaiset joivat maitoa, nimittäin kamelin jne.)
  3. ruoka oli villinä kasvanutta ja täysin jalostamatonta, sen ravinteikkuus oli  kokonaan toisella tasolla kuin nykyruoan. Esimerkiksi A- ja D-vitamiinin saanti luonnollisista lähteistä oli alkuperäiskansoilla moninkertaista nykyiseen verrattuna.

Kirjassa Laihdu ilman nälkää olen kirjoittanut paleoruokavaliosta laajemman esittelyn (s. 148)