Pronutritionist linkitti Facebookissa muutaman vuoden vanhaan artikkeliini (olin jo kokonaan unohtanut kirjoittaneeni tämmöisenkin):

Pitäisikö meidän alkaa juosta cityrusakoiden perässä ja ansapyytää pullasorsia ruokalautaselle? Mistä oikein on kyse kivikausi- tai  paleo- tai  neo-paleoruokavalioissa?

Erilaiset paleodieetit ovat saaneet innoituksensa varhaiskivikauden ihmisen ruokavaliosta. Paleoliittinen kivikausi päättyi 10 000 vuotta sitten jääkauden päättyessä, sitä seurasi mesoliittinen  eli keskinen kivikausi, jonka tunnusmerkkinä pidetään kirveen yleistymistä. Paleoajan ihmisen ruokavalio oli keräilijä-metsästäjän, maanviljelys ei vielä ollut kehittynyt.

Paleodieettien perusidea on syödä niin, kuin syötiin ennen maanviljelyksen kehittymistä, tarkoitus ei siis ole ryhtyä käyttämään esimerkiksi kivisiä syömävälineitä.

Paleodieetin ajattelu perustuu siihen tosiseikkaan, että ihmisen geeniperimä muuttuu erittäin hitaasti. Geenit tarvitsevat tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia vuosia sopeutuakseen  muutoksiin. Niinpä voidaan hyvällä syyllä olettaa, että kaikkien ihmisten geenit eivät ole vielä sopeutuneet viljan syömiseen (ääriesimerkkeinä inuitit eli eskimot saattavat reagoida viljaan voimakkaasti, kun taas persialaiset ovat jo hyvinkin sopeutuneet siihen). Tästä johdonmukaisena seurauksena paleodieeteissä kehotetaan “ruokkimaan geenejä niin, että ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla”.

Ensimmäinen paleodieetti oli lääketieteen tohtori Richard Mackarnessin kehittämä Kivikausidieetti  1950-luvulla Englannissa. Hän perusti ajatuksensa omiin hoitokokemuksiinsa johtamassaan ylipainon ja ruoka-aineallergioiden hoitoon erikoistuneessa klinikassa. Mackarnessin mukaan ylipainoisen  ihmisen tulee syödä kaikkea sellaista, mitä kivikauden ihminenkin olisi syönyt, ja välttää kaikkea missä on viljaa. Aivan erityisesti tämä koskee käsiteltyjä ja jalostettuja viljatuotteita. Pahinta, mitä elimistölleen voi antaa, ovat valkoiset jauhot.  Mackarnessin ohjeen mukaan hiilihydraattien määrä ei saa nousta yli 60 gramman päivässä ja proteiinia sekä rasvaa tulee syödä runsaasti. Ruokavalion muutos kannattaa aloittaa viikon mittaisella paastolla, mikäli siihen ei ole mitään terveydellistä estettä.

Toinen paleodieetin kehittäjä Ray Audette sairastui nivelreumaan yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kaksitoista vuotta sen jälkeen hänellä todettiin diabetes. Audette oli pettynyt ja turhautunut saamaansa hoitoon ja alkoi omin päin hakea lisätietoa sairauksistaan. Hän havaitsi, että hänen molempia tautejaan esiintyy vain maanviljelyskulttuureissa. Sitä kautta hän päätyi laatimaan itselleen keräilijä-metsästäjän ruokavalion. Audette pohjasi ruokavalionsa paljolti atlantalaisessa yliopistossa työskentelevien antropologien Boyd S. Eatonin ja Stanley B. Eatonin tutkimustyöhön.

Audetten keskeinen kysymys kuuluu: “Voisinko syödä tätä ruoka- ainetta alastomana savannilla terävän tikun avulla?”  Audetten Neanderthin-ruokavaliossa kiellettyjä ruoka-aineita ovat viljat, pavut ja paputuotteet, kahvi mukaan lukien, tärkkelystä sisältävät juurikasvit, maitotuotteet ja sokerit. Paleofilosofian mukaisesti ruokavaliosta poistetaan kaikki teollisesti jalostetut ruuat.

Myös terveys- ja liikuntatieteiden professori Loren Cordain on kehittänyt oman paleodieettinsä, jonka yksi tärkeä ominaispiirre on vähärasvaisen lihan syöminen. Rasvaisesta lihastakin tulee näkyvä rasva leikata pois. Cordainin paleodieetti varoittaa tyydyttyneistä rasvoista ja suosittelee ruuanlaittoon rypsiöljyä ja  kylmänä käytettäväksi pellavansiemenöljyä.

Cordainin mukaan hänen paleodieettinsä on ainutlaatuinen siinä, että se on juuri se ruokavalio, johon ihminen on geneettisesti sopeutunut. Hän huomauttaa, että paleodieettiä ei ole laatinut yksikään lääkäri, ravitsemusterapeutti tai muu “intoilija”, vaan “Äiti Luonto” itse. Hän haluaa tehdä selkeän pesäeron dieetteihin, joita hän kutsuu “vastuuttomiksi, vähähiilihydraattisiksi ja runsasrasvaisiksi dieeteiksi, jotka sallivat rajattoman määrän verisuonten seinämät kovettavia juustoja, voita, pekonia ja rasvaista lihaa”.

Cordainin dieetti on runsasproteiininen ja siinä syödään paljon myös hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Hedelmät ja marjat valitaan mahdollisimman matalan glykeemisen indeksin mukaan. Rasvaa syödään kohtuullisesti, painopiste on omega 3 -rasvahapoissa ja kertatyydyttymättömissä rasvoissa. Cordain väittää, että proteiinilla on suurempi kyky pitää nälkää kuin hiilihydraateilla tai rasvalla, siten sen avulla voidaan hillitä ruokahalua ja pudottaa painoa.

Cordain painottaa, että paleoruokavaliossa ei ole kysymys dieetistä vaan elämäntavasta. Kovin ryppyotsaisesti Cordain ei kuitenkaan ruokavalioonsa suhtaudu: eräässä haastattelussa hän toteaa, että “kun on viikon ajan syönyt kuin luolamies, voi viikonloppuna suoda itselleen, vaikkapa pizzan ja oluen”.

Rasvatutkija Mary Enig on esittänyt kritiikkiä paleodieettejä kohtaan huomauttamalla (vedoten Weston A. Pricen tutkimusretkiin luonnonkansojen parissa), että jonkinlaista alkeellista viljelyskulttuuria on esiintynyt lukuisilla luonnonkansoilla, eivätkä luonnonkansojen ihmiset ole koskaan kieltäytyneet tärkkelyspitoisista kasviksista, mikäli sellaisia on ollut saatavissa. Enigin mukaan olennaisempaa on katsoa, että ruoka on luonnollista ja jalostamatonta.

Fitness- ja ravitsemusvalmentaja Tom Venuton mukaan paleoruokavaliot ovat suuressa määrin oikeassa, ja varmasti parantavat terveyttä ja tehostavat rasvanpoistoa. Venuton mukaan paleodieetti muistuttaa kehonrakentajien kilpailudieettiä, jota hän suosittelee kirjassaan Burn the fat, feed the muscle.

Kehonrakentajien kilpailuun valmentavassa dieetissä ruokavalioon sisältyy vain vähärasvainen liha ja muut vähärasvaiset proteiinit, pähkinät, siemenet, kasvikset sekä marjat ja hedelmät vähäisemmässä määrin. Kaikki jalostetut ruoat ja osa viljoista ja tärkkelyksestä jätetään pois ruokavaliosta, sekä usein myös maitotaloustuotteet.

Venuton ainoa kritiikki paleodieettejä kohtaan on niiden ehdoton tuomitsevuus viljoja ja tärkkelystä kohtaan. Hänen mukaansa vähän jalostetut vilja- ja tärkkelystuotteet sopivat osalle ihmisistä aineenvaihdunnallisesti mitä mainioimmin.
Venuton yhteenveto on, ettei hän usko, että kaikkien ihmisten tulee luopua kaikista viljoista ja tärkkelyksestä aina. Ravitsemusohjelma tulisi aina mukauttaa omaan aineenvaihduntatyyppiin, ruumiinrakenteeseen ja terveystavoitteisiin (pyritäänkö maksimaaliseen lihasten kasvuun vai maksimaaliseen rasvanpolttoon vai ylläpitoon vai kestävyysurheilusuoritukseen).

Venuto kiteyttää: “En usko, että kaikki mitä maatalous toi mukanaan on ´pahaa´, vaan kaikki liian jalostetut ruoat ovat se ravitsemuksellinen paha, josta kannattaa olla tietoinen.” Venuto toteaa, että hän ei näe mitään mieltä siinä, että hiilihydraatteja täysin sietävä ihminen poistaa ruokavaliostaan kaiken viljan ja tärkkelyksen,.

Venuto kommentoi rasvapolttoisesti treenaavia urheilijoita, että he ehkä ovat aineenvaihdunnallisesti sellaisia, joille runsas rasva ja proteiinit sopivat. Hänen mukaansa tällaisten ehdottomia ravitsemustotuuksia opettavien gurujen lähtökohta on aina se, että “koska tämä toimii minulla, tämän täytyy toimia kaikilla muillakin ihmisillä.”

Olen kerran kirjoittanut Helsingin yliopiston arkeologian professorille ja kysynyt, minkä verran oikeasti voimme tietää kivikauden ihmisen ruokavaliosta. Hän vastasi, ettei siitä varmasti voi tietää juurikaan mitään, siitä voi esittää vain valistuneita arvailuja.

Ristiriitaiselta minusta tuntuu jyrkkä viljan kieltäminen, mutta sokerin salliminen käytännössä. Cordainin vähärasvaisuusopit tai rypsiöljykehut ovat myös aika kummallisia. Minun on hyvin vaikea uskoa, että kivikauden ihminen olisi riipinyt lihastaan rasvan pois tai käyttänyt rypsiöljyä. Tämän saman kritiikin on esittänyt myös Mary Enig.

Itse ymmärrän kivikausidieetin jonkinlaisena elämänfilosofiana tai romantiikan kaipuuna. Syömiselle halutaan antaa jokin syvällisempi viitekehys. Käytännössä en oikein usko, että juuri kukaan pystyy puhdasoppista kivikausiruokavaliota (mitä se sitten onkaan) noudattamaan, siksi kai on kehitettykin termi neo-paleo. Näin voidaan tarpeen tullen ruokavalioon lisäillä ei-niin-puhdasoppisia ainesosia. Tämä ei poista tietenkään sitä, että käytännössä kivikausidieetti on terveyttä edistävä, ja joillekuille jopa ravitsemuksellinen pelastus.

Venuto päättää artikkelinsa: ”Käsitykseni mukaan liian monet ihmiset takertuvat vähärasvaisuuteen, vähähiilihydraattisuuteen tai mikä tämän kuukauden trendi nyt onkaan, kun se todellinen ongelma eivät ole rasvat tai hiilihydraatit, vaan ruokien liika jalostaminen (yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan).”

Lähteet:
Sally Fallon ja Mary Enig: Eat fat, lose fat
Ilkka Salmenkaita ja Varpu Tavi: Laihdu ilman nälkää hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla
Tom Venuto: ”Should you eat like our paleolithic ancestors? “

Artikkeli on kirjoitettu alunperin syyskuussa 2006