O Vertigo on kanadalainen tanssiryhmä, jota johtaa koreografi Ginette Laurin. Kävimme katsomassa esityksen Shock waves, kun ryhmä vieraili Frankfurtissa pari viikkoa sitten.  Esityksen pääteema olivat sydämenlyönnit ja hengitys sekä niiden synnyttämät tunteet. Laurin pohtii esityksessä, voimmeko kuulla mitä sisällämme liikkuu, ja voimmeko tuoda näkyville ne voimat jotka sisällämme jylläävät. Laurin käytti tanssijoita jonkinlaisena kaikupohjina, ääniaaltojen ja värähtelyjen heijastajina. Vaikutus oli aika maaginen. Minun oli vaikea istua paikoillani liikkumatta, välillä huomasin käsivarsieni liikahtelevan ihan väkisin mukana. Musiikin esitykseen on säveltänyt Michael Nyman (säveltänyt elokuvamusiikkia – mm. Piano).

Viime viikolla kävimme kolmena iltana katsomassa korealaista modernia tanssia. Kore-A moves päätti Euroopan kiertueensa Frankfurtiin.

Ensimmäisenä iltana näimme kaksi esitystä. In Young Sohnin koreografia Now Dance Companylle: 3 nights 3 days kertoi elävistä ja kuolleista, pääteema oli se, että elämä ja kuolema on osa luonnon kiertokulkua, eikä niissä ole mitään ihmeellistä. Ihminen syntyy maailmaan ilman omaa tarkoitustaan, kävelee, nukkuu ja tekee mitä tekee, ja kuolee sitten varoittamatta. Elämä ei ole valinta vaan sattumaa.

Toisena esityksenä oli Sungsoo Ahn Pick-up Companyn Rose Igor Stravinskyn musiikkiin.  Esitys oli mykistävän hieno. Tanssijat olivat teknisesti äärettömän taitavia, koreografia kiinnostava ja Stravinskyn musiikista joko pitää tai ei, minä kuulun niihin jotka pitävät siitä.

Perjantai-iltana näimme nuorten koreografien esityksiä neljä. Yhtä lukuunottamatta kaikkien teemana olivat parisuhdeongelmat. Se alkoi illan mittaan jo huvittaa. Oh My Life Movement Theater esitti Neong Cool Parkin ja Jung Ju In koreografian Transforming View.

Sun A Lee esitti ehkä illan kiinnostavimman koreografian, joka oli hänen oma kertomuksensa tanssijasta ensi-iltaa edeltävän yön jännityksessä. Performing Dream oli kaunis, unenomainen ja äärettömän kiehtova esitys. Liikkeet olivat kuin jotakin tulikärpästen leikkiä tai sadepisaroita…

Dance On & Off esitti parisuhdedraaman Bitter Dream. Tämä oli illan toinen suosikkini. Moderniin tanssiin oli yhdistetty traditionaalisia elementtejä buddhalaisuudesta (näin sen koin, en tiedä).

Illan päätteeksi Jang Eun Jung Dance Company esitti koreografian Several Questions. Siinä oli sitten parisuhdedraamaa ja seksuaalisen identiteetin etsimistä ja nuoruuden intoa.

Lauantai-iltana näimme kolme esitystä. Ensin Jeon Mi Sook Dance Company esitti Mi Sook Jeonin Will you promise. Siinä yksi vanheneva nainen pyöritti kolmea buddhalaisen munkin näköistä nuorta miestä, jotka aika ajoin sitten pyörittelivät häntä. Esitys oli ajatuksellisesti kiinnostava, mutta jäi kyllä illan kahden muun esityksen varjoon. Se oli jotenkin niin naisellinen ja pehmeä, että jäi seuraavien testosteronipurskahdusten alle.

Laboratory Dance Projectin tanssijat In Soo Lee ja Jin Wook Ryu esittivät ensinmainitun tanssin Modern Feeling. Teemana olivat taas ihmissuhdeongelmat, tällä kertaa poikaparin. Tanssijat olivat nuoruudestaan huolimatta vahvoja taiteilijoita, niin teknisesti kuin karismaltaankin. Yleisön joukossa oli aika hyvin edustettuina vanhemmanpuoleiset homoparit, joten esityksen jälkeen saimme kuulla hurrauksia aika tavalla. Esitys olikin todella hyvä. Tanssi oli äärimmäisen maskuliinista, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan :).

Illan päätti Chang Ho Shinin No comment. Ryhmän kaikki tanssijat olivat miehiä. He olivat teknisesti aivan huippuja (näin maallikon silmiin) ja koreografia oli taas hyvin maskuliininen, testosteroni tihkui katsomoon asti. Tämä taisi olla erinomaisista esityksistä kaikkein paras. Oli se niin kiehtova ja kiinnostava! Yleisö oli niin vaikuttunut, ettei taputuksista ja tömistyksistä ja hurraahuudoista meinannut tulla loppua.

 

Aiempia tanssiaiheisia postauksiani

http://varputreenaa.wordpress.com/2010/10/18/danzon-wtf/

http://varputreenaa.wordpress.com/2010/10/26/ugly-dance-world-cup-grande-finale/

Mainokset