Tavoitteenihan oli viettää absoluuttisen sokeriton vuosi, kuten kirjoitin postauksessani noin vuosi sitten.

Silloin kirjoitin:

Sokerinkulutukseni on siis ihan yleisesti hyväksytyissä raameissa. Mutta se ei tarkoita, että se olisi itseni hyväksymissä raameissa. Olen tullut siihen tulokseen, että sokerista voisin vierottua kokonaankin. Sokeri ei muuta kuin lihottaa, vanhentaa ja aiheuttaa sokerihumalaa ja -krapulaa.

Aion kuitenkin yhä edelleenkin syödä hedelmiä ja marjoja, luontaisesti sokeria sisältäviä ruoka-aineita. Pidän makean mausta, mutta koska olen jo vuosia rajoittanut sokerin ja tärkkelyksen syöntiä, suuni aistii makean helpommin.

Tammi- ja helmikuu sujuivatkin absolutismin merkeissä. Sokerittomuus ei ollut vaikeaa. Mutta jo maaliskuussa alkoi lipsuminen:

Menneet kaksi kuukautta eivät ole kuluneet ihan tyylipuhtaasti. Lipsuilu alkoi Salzburgin reissulla, jolla nautiskelin yhteensä 6 aitoa Mozartin kuulaa. Jaettuna kahdelle päivälle, enkä yhteen perään. Mitä opin: Silloin kun herkuttelee, kannattaa panostaa laatuun määrän sijaan. Mieluummin vähän, mutta sitäkin parempaa. Olisi vain pitänyt ostaa kahden kappaleen rasia, pienessä pussillisessa oli liikaa kiusauksia … Toisaalta kävelin niin monta tuntia molempina päivinä, että kyllä se sokeri kuluikin.

Huhtikuussa olen syönyt pari suklaavanukasta ja pari suklaapalleroa sekä yhden kerran jäätelöä. Mitä opin: Ilmaiseksi kaupassa jaettavat suklaat ovat paholaisesta. Nappasin Ruohonjuuressa tarjolla olleita suklaapalloja 2 kpl – ja olin jo nauttien imeskelemässä toista niitä, ennen kuin edes muistin että minullahan on meneillään sokeriton vuosi. Aika noloa :) . Jäätelöä söin ihan tietoisesti, tahallisena poikkeamana. Olin kävelyllä Seurasaaressa viime sunnuntaina, kaunis kevätpäivä ja jokseenkin kaikilla ihmisillä jätski kädessä. Söin ihan hyvällä omallatunnolla rommirusina-toffee-jäätelön. Kävelin taas yli kolme tuntia, joten eiköpähän kuluneet jäätelökaloritkin.

Kolmas asia, jonka olen oppinut, on se että tiukan fanaattinen ehdottomuus on tosi vierasta mulle. Mutta jotain hyvää: lakritsasta ja irtokarkeista olen pysynyt kaukana.

Heinäkuussa kirjoitin:

tunnustan heti: absolutismi ei ole onnistunut. Jos nyt jätetään  huomiotta, että elintarviketeollisuus tunkee nykyään sokeria aivan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, ja että joskus joudun rikkomaan periaatteitani ja syömään lihajalosteita – niin totuus on, että olen ihan tietoisestikin, vakain tuumin ja harkiten, syönyt sokeria.

Olen

syönyt tummaa suklaata. Hyvin pieniä määriä kerrallaan.

Olen syönyt jäätelöä. Pitkillä pyörämatkoilla varsinkin se on maistunut.

Ja olen tankannut pitkällä pyöräretkellä ruususuola-intiaanisokeriliuosta. Kokeilkaa pyöräillä 7-8 tuntia ilman, jos tunnette halua arvostella :) !

En ole

syönyt pullaa tai muita makeita leivonnaisia.

En ole syönyt irtokarkkeja.

En ole syönyt lakritsaa.

NYT joudun kirjoittamaan: olen syönyt lakritsaa (kolme kertaa syksyn mittaan, korkeintaan 100 g kerralla). Ja mikä hurjinta: olen syönyt PULLAN :D. Olin kylässä hurmaavan vanhan pariskunnan luona, ja heillä oli tarjolla vastaleivottua pullaa. Söin yhden. se oli ihan hyvää, mutta ei herättänyt kyllä mitään erityistä pullakaipuuta. Nyt joulukuussa olen jo muutaman kerran syönyt tummaa suklaata, ja kaksi kertaa muutakin suklaata.

Mitä siis saavutin ihmiskokeellani?

  1. olen kokonaan lopettanut irtokarkkien syömisen
  2. lakritsaa söin Suomessa lomaillessani, ja tosiaankin 100 g riitti ihan hyvin viemään lakuntuskan
  3. suklaan syöminen on jo luonnostaan asettunut kertamäärään 20 – 30 g
  4. PMS-makeantuska ilmaantui vain yhden kerran
  5. pullia tai kakkuja en kaipaa edelleenkään,  saatan toki jatkossakin syödä kerran vuodessa jos tilanne vaatii, mutta esimerkiksi jouluksi meillä ei leivota yhtään mitään makeaa. Ei siksi, että olisimme niin ryppyotsaisia ruokavalion suhteen, vaan siksi, ettei kummankaan tee mieli

Vierailin jopa kerran Haribon (täkäläinen Fazer)  tehtaanmyymälässä. Katselin ihmisiä, jotka samea kiilto silmissään hamstrasivat karkkeja. Kilotolkulla. Kärrytolkulla. Oli joukossa normaalipainoisiakin. Mutta ihossa ja olemuksessa näkyivät sokerin vaikutukset.

Allekirjoitan yhä ja jos mahdollista entistäkin vahvemmin: SOKERI VAIN LIHOTTAA, VANHENTAA, JA AIHEUTTAA SOKERIHUMALAA JA -KRAPULAA.

Sokeria ihminen tarvitsee vain tiukissa, kovatehoisissa urheilusuorituksissa – ja joissakin sosiaalisissa tilanteissa. Silloin kun isosti juhlitaan! Jouluna, uutena vuotena, syntymäpäivinä … Ja silloinkin laatu voi korvata määrän.

Sokeria karkkien, limujen ja pullien muodossa ei tosiaankaan tarvita joka päivä, eikä joka viikko, eikä edes joka kuukausi. Minusta ajatus, että ihminen pitää ”suoda itselleen” on ihan sama kuin että ihmisen pitäisi suoda itselleen viinan juominen joka päivä, tupakan polttaminen, heroiinin käyttäminen…  Siellä samoissa reseptoreissa (vastaanottajasoluissa) liikutaan aivoissa, käytettiin mitä tahansa riippuvuutta aiheuttavaa ainetta.

Masennusta voi hoitaa muutenkin kuin ahmimalla suklaata ja karkkia. Mutta toinen ääripää on sitten fanaattinen niuhottaminen ja itseltään kieltäminen. Sellaisessa ei ole järkeä jo ihan siitäkään syystä, että jos ihminen kieltää itseltään jotakin, hän yrittää kieltäytyä ajattelemasta sitä jotakin. Sillä seurauksella, ettei muuta ajattelekaan.

Minulle riitti tämä vähemmän absoluuttinenkin vuosi pieneen vipukäännökseen aivoissa:

Makea on harvoin nautittava herkku. En enää tarvitse tunteitteni hoitamiseen makeaa, käsittelen tunteeni muilla keinoin. En tarvitse absolutismia, vaan rennon tietoisuuden siitä, että jos joskus haluan juhlia makealla, otan sitä hyvällä omallatunnolla vähän. Nautin täysin siemauksin, enkä kehitä ahmimisreaktiota, koska en ole alunperinkään kieltänyt itseltäni mitään.

Mainokset