Tämän päivän työni on kirjoittaa artikkeli Keltaisen keisarin tautiopista. Keisarin lisäksi olen tänään miettinyt ihmisaivojen evoluutiota, eli mitä tapahtuu sellaisen ihmisen aivoille, joka lapsesta saakka viettää aikaansa ruudun (näytön tai telkkarin) ääressä, kuuntelin aamuviideltä Susan Greenfieldin luennon aiheesta. Greenfieldin kirja ID  the guestion of meaning in the 21st century odottaa vielä hyllyssäni lukemista. Mutta tuo youtubevideo kannattaa katsoa jokaisen, jolla on vielä vanhanaikaiset aivot. Ts. joka jaksaa keskittyä yhteen asiaan vajaan tunnin ajan –  ja ajatella…

Kuten uutisointi tasapainorannekkeesta osoittaa, niitä ihmisiä ei enää välttämättä ole tungokseksi asti. Facebookissa kommentoin asiaa:

mun pitäs kehittää kirja joka tuoksuu, piipittää, vilkkuu ja jota voi kuljettaa mukanaan mp3:ssa. ja joka lupaa laihduttaa angelinajolieksi ihan sillä että sitä vaan kantaa päässään piipittämässä, vilkkumassa ja haisemassa…

Kaiken tämän ajatusten sukkuloinnin keskellä riemastuin suuresti lukiessani Jussi Riekin uusimman postauksen, jossa hän pohtii valaistumista:

Täydellisen valaistumisen tiellä egoa pidetään vihollisena, josta tulisi päästä eroon. Ajatus on jo lähtökohtaisesti absurdi. Samalla periaatteella voitaisiin katkoa itseltä kädet, koska niillä ei kyetä lentämään. Ego on luonnollinen osa ihmisen olemusta. Itse näen tämän egon tappamisen samankaltaisena itsevihan piirteenä kuin esimerkiksi syömishäiriön. Ihmisellä ei tule egonsa kanssa ongelmia, mikäli teot puhuvat samaa kieltä kuin henkinen minä. Lisäksi egoviha heijastaa hyvin eriskummallista kuvaa täydellisyydestä ja siitä, mitä ihminen kokee, että hänen tulisi olla.
Eikö valaistumisen tulisi tarkoittaa sitä, että olet sujut oman itsesi kanssa – ei sitä, että sinun tulisi tappaa itsestäsi piirteitä saavuttaaksesi täydellisyyden? – – –

Elämän perimmäinen olemus ja valaistuminen liittyy siis hyvin vahvasti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Siihen, miten toistemme elämässä ilmenemme. Tämä ajatusmalli sopii hyvin myös omaan maailmankuvaani.
Ilmennämme itseämme toistemme elämässä tekojen kautta. Ainoa kosketuspinta toisen ihmisen subjektiiviseen maailmaan peilautuu tämän tekojen välityksellä. Emme koskaan pääse toisen ihmisen pään sisälle, emmekä koskaan tule lukemaan toistemme ajatuksia. Se, mitä sinusta ajattelen, heijastuu sinulle vain ja ainoastaan tekojeni välityksellä.Tietoisuusajattelu ja valaistumisoppi alkavat kiinnostaa, kun yksilön tunnemaailma ja sielunmaailma eivät kohtaa ja kun ympärillä tapahtuu asioita, joiden ei halua tapahtuvan. Ehkä ihminen itse tekee asioita, joihin kaipaisi muutosta.

Tietoisuusajattelu on myös elitismin muoto. ”Tietoiset” ovat määritelleet Oikean Ajattelun™ säännöt, joihin vain tietoinen mieli taipuu. Tässä asiayhteydessä korostetaan usein mielikuvaa tietoisuuden tasoista ja asetetaan yksilöitä keinotekoisen mielikuvan muovaamalle hierarkiselle portaikolle.

Omien tekojensa kanssa sujut oleva yksilö ei tarvitse tietoisuusajattelua eikä pakonomaisesti takerru hallitsemaan tunteitaan. Jokaisen subjektiivinen kokemusmaailma on myös erilainen, eikä mikään yksittäinen ajattelunmuoto voi koskaan todellisuudessa määrittää yksilön arvoa.

On täysin järjetöntä pyrkiä täydellisyyteen. Epätäydellisyys kertoo elämästä. Antiikkihuonekalusta tekee mielenkiintoisen nimenomaan ne kolhut ja elämän tuomat piirteet. Epätäydellisyydet kuvaavat luonnetta ja luonne kiinnostaa ihmistä. Tämä pätee myös ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Valaistumisen näen mielessäni samanlaisena käsitteenä kuin terveyden. Molemmat ovat näkymättömiä käsitteitä, joiden olemassaolo useimmiten tiedostetaan silloin, kuin ne loistavat poissaolollaan. Valaistuminen, jos sellaista voi edes saavuttaa, on mielestäni jotain hyvin yksinkertaista ja eläimellistä. Itse näen valaistunutta pyhyyttä enemmän karussa luontomaisemassa kuin temppeleihin sulkeutuneissa vanhoissa meditoivissa ukkeleissa.

(Lihavointi minun.)

Riekin pohdinta sopii loistavasti soturiajatteluun, jota mietin kun Kukka Laakson kanssa kirjoitan huhtikuussa ilmestyvää kirjaa Maanantaisoturit. Myös ruokavaliosta on haluttu tehdä jonkinlainen valaistumisoppi, joka vaatii oman kokemuksen kieltämistä ja valaistuneen totuuden hyväksymistä mukisematta. Maanantaisoturi luottaa kuitenkin omaan yksilöllisyyteensä ja hedelmälliseen vuorovaikutukseen toisten samanhenkisten ihmisten kanssa.