Aikuiset, jotka rakastelevat ensimmäisenä aamulla, eivät ainoastaan tunne itseään pirteämmäksi ja onnellisemmaksi koko loppupäivän ajan, vaan he saavat myös vahvemman vastustuskyvyn.

Tutkijoiden mukaan rakastelun jälkeen ihminen on vastustuskykyisempi flunssia vastaan. Seksin jälkeen ihmisessä vapautuu myös estrogeeniä, joka vahvistaa hiuksia, ihoa ja kynsiä.

–Rakastelu aamulla vapauttaa hyvää oloa aiheuttavaa oksitoniinia, joka saa parit tuntemaan itsensä rakastetuksi ja toisiinsa sitoutuneeksi koko päivän ajan, yhdysvaltalaistutkija ja seksineuvoja Debby Herbenick sanoo Daily Mailin mukaan.

Belfastin Queensin yliopiston tutkimuksen mukaan seksi kolme kertaa viikossa puolittaa sydänkohtausriskin.

Nottingham yliopiston tutkimuksen mukaan niillä viisikymppisillä miehillä, jotka harrastavat säännöllistä seksiä, on matalampi riski sairastua eturauhassyöpään.

Toisen vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan päivittäinen seksi parantaa sperman laatua ja parantaa mahdollisuuksia tulla raskaaksi.

Lähteet: Aamulehti ja Daily Mail