Olen aina pitänyt enemmän ruoista, jotka ovat pelkistettyjä, vain muutamasta ainesosista tehtyjä ja konstailemattomia. Tämän viikonlopun menu vastasi mieltymyksiäni täydellisesti:

Lauantaina söimme

VILLISIKA-PUNAJUURIPATAA

  • villisian paistisuikaleita
  • 2 isoa luomupunajuurta
  • luomuvoita
  • ruususuolaa
  • hyppysellinen kirveliä
  • hyppysellinen lipstikkaa

Freesasin ainekset valurautapannulla voissa, siirsin uunivuokaan ja lisäsin kiehuvaa vettä ja suolan. Rouhin päälle pippurin ja laitoin uuniin muhimaan. Taisi muhia reilut 2 tuntia, kolmaskaan ei olisi tehnyt pahaa, mutta meillä oli nälkä.

Tänään oli vuorossa

UUNILOHI (ohje ja kuva linkissä)

Norjan lohen sijaan oli kokonainen Alaskan villilohi. Punasipulin sijaan laitoin vain enemmän valkosipulia. Vaatimattomat kolme kokonaista valkosipulia kahdelle hengelle😀. Jälkiruoaksi marjoja ja kermavaahtoa. Puolikas kala oli minulle hiukan liian suuri annos, mutta ahneuttani pistelin poskeeni kaiken. Sillä seurauksella, että ukko jo väsäsi muistokirjoitusta: ”Viimeistellessään viimeisimmäksi jäänyttä kirjaansa dieettikirjailija halkesi ylensyömiseen…”

No, tällä loupällisellä pärjää kyllä huomiseen.