Ilmassa on henkistä kevätsiivousta ja taskulampun valoa kun sekä Kukka Laakso että Marko Suomi listaavat hyviä asioita. Ajattelin osallistua talkoisiin! Ensimmäinen ajatukseni oli, että ”enhän minä ole perusnegatiivinen – päinvastoin!”. Sitten tarkkailin itseäni koko suunnuntain: huomasin kommentoivani ukkokullalle ilkkuen ohikulkijoitten (kieltämättä koomisia) sauvakävelytekniikoita, maailmanomistaja-lapsiperheitä, jotka levittäytyvät aina ja kaikkialla koko kevyen liikenteen väylän leveydeltä ja lopulta aloin ääneen pohtia, mitä tapahtuisi jos nämä täkäläiset hemmotellut velliperseet joutuisivat kohtaamaan tsunamin kaltaisen onnettomuuden. Niin, että sellaista peruspositiivisuutta… Otin itseäni niskasta ja aloin mielessäni listata asioita, jotka ilostuttavat:

1. Saksalaisten tapa tervehtiä ventovieraitakin vastaantulijoita. Minusta se on kohteliasta ja kivaa!

2. Polkupyörä, jolla voi tehdä hauskoja retkiä.

3. Nürnbergin jokakesäinen Brückenfestival. Moottoritien sillan alla pidettävä ilmainen puistokonsertti, jossa esiintyy kaikenlaisia indiebändejä, siellä kuulee niin kokeellista teknoa kuin autotallipunkkiakin. Paikalle kerääntyvät kaikki vaihtoehtoporukat, joita löytyy, mukaan lukien ne jotka ovat olleet hippejä suunnilleen viimeiset 50 vuotta.

4. Ja Brückenfestivalista tuli mieleen viime kesänä esiintynyt King Automatic❤

5. Vanhat taolaiset tekstit. Olen viime ajat nautiskellut Chuangtsen Joutilaan vaelluksesta:

Sana tao tarkoittaa tietä. Abstraktitasolla merkitys Niemisen mukaan on suunnilleen samaa kuin metodi. Se sopii: metodi-sana tulee kreikan ilmaisusta meta hodos, joka tarkoittaa tietä pitkin. Ja aivan kuin sattumalta myös suomen kielessä tie ja tieto ovat samaa kantaa: tieto oli alunperin tietoa oikeasta tiestä.

Taolaisuus muistuttaa zen-buddhismia, paitsi että zeniläisyys viljelee vielä enemmän paradokseja. Zen ottikin paljon vaikutteita taolaisuudesta. Tao te Ching vastustaa sotaa, kuninkaitten vallanhimoa ja ahneutta. Omana aikanaan taolaiset olivat vastatuulessa, liian anarkistisia.

– Myös Chuangtse käy aika hävyttömästi ja mitään kaihtamatta hallintoa ja kaikkea virallista vastaan, joten hän ei mitenkään voinut olla kovin suosittu, Nieminen pohtii.

”Ei byrokraatti ole se joka käskee, vaan se joka tottelee”, on Nieminen itse joskus runossaan kirjoittanut.

Filosofiana taolaisuus kuoli Niemisen mukaan jo ennen ajanlaskun alkua. Se koki saman kohtalon kuin monen muunkin viisaan, Buddhan, Jeesuksen, Marxin oppi: muuttui uskonnoksi ja kääntyi lopulta taikauskoksi.

Joutilaan vaellusta en lue ensimmäistä kertaa, mutta jotenkin aika juuri nyt on oikea sen lukemiseen. Mukanani on kulkenut jo yli 30 vuotta myös Niemisen mainitsema Muutosten kirja (luotettavana vanhana englantilaisena käännöksenä). Sitä olen aloittanut jo monen monta kertaa – ja aina jättänyt kesken. Ehkä sen aika vielä tulee.

6.Vanha jatsi. Vaikkapa Nina Simone (ja tähän kappaleeseen en kyllästy ikinä!):

7. Kevät. Olen syksyihminen, Suomessa asuessani vannoin aina, että huhtikuu on kuukausista julmin. Täällä Keski-Euroopassa kevät alkaa jo helmikuussa, ja suureksi ihmeekseni olen löytänyt sisältäni kevätihmisen.

8. Loma. Lähden lomalle parin päivän päästä. Ohjelmassa on aurinkoa ja urheilua!

9. Tämän päivän ilonaihe oli Alwar Wilskaan tutustuminen. Sunnuntain HBL:ssä on aukeaman juttu (valitse vasemmalla ARKIV, sieltä klikkaa 13.3. ja selaa esiin sivut 22-23). Wilska oli suomalainen tiedemies ja ravitsemusguru, joka saarnasi sokerin ja rasvan vahingollisuudesta. Virtuaaliystäväni ja kaimani Varpu on Wilskan lähisukulainen. Hän on kertonut, että kuolinvuoteellaan Alwar oli myöntänyt, että ”olisi sitä rasvaa voinut enemmänkin syödä”.

10 kaunista: japanilaisten ihmisten arvokkuus katastrofin keskellä. Voin poimia kymmenen keistä tahansa haastatelluista japanilaisista.