Lomalle lähtiessäni olin stressaantunut ja turvoksissa liiasta läppärin ääressä istumisesta. Jotta viikossa sain kovalevyn tyhjennetyksi ja turvotukset kaikkoamaan piti keksiä kaikenlaisia kikkakolmosia. Asuimme ystävän luona, ja sieltä oli vain puoli kilsaa lähimmälle piitsille. Kuulumme molemmat pikemminkin rantaelämän inhoajiin, mutta jo ensimmäisenä aamuna keksimme, että rannalle kannattaa mennä ennen auringonnousua (aamuseitsemän tienoilla).

Näin varhain aamulla rannalla oli vain vähän ihmisiä. Pari new age -hörhöä kalisutteli marakasseja ja keppejä ja  hoki tai lauloi jotakin auringonnousumantraa (ilmeisesti auringonjumalan palvojia ei ollut pelkästään muinaisessa Egyptissä), muutama lenkkeilijä hölkkäsi hiekassa.

Laskuveden aikaan rantahiekka oli kovaa, siinä oli kiva kävellä ja hölkähdellä paljain jaloin. Ja jalkojen lymfakierrolle teki hyvää mennä hiukan syvemmälle (puolipohkeeseen) ottamaan aaltoja vastaan. Ranta-aallokossa käveleminen toimi kummallisen tehokkaasti, huomasin, että vesijuoksu tehostaa lymfakiertoa silloinkin kun vettä on alle polveen.

Syvää hengitystä ja meren kohinan kuuntelua. Rantaa riitti mailitolkulla molempiin suuntiin. Auringon noustua alkoivat  paikalle kerääntyä ensimmäiset melanooman hankkijat ja rantatuolipaikan varaajat, joten silloin oli syytä jo karata pois.