Tyypillisesti insuliini kuvataan elimistön sokeriaineenvaihduntaa säätelevänä varastohormonina. Insuliinitasot kohoavat aterian yhteydessä, minkä seurauksena glukoosia varastoidaan elimistöön joko rasvahapoiksi tai varastohiilihydraatiksi eli glykogeeniksi maksaan ja lihaksiin. Useimmiten insuliinista nostetaan pintaan juurikin sen rooli rasvan kertymisessä. Siihen se sitten jääkin. Kuulostaa pahalta! Kuka nyt lisää läskiä haluaisi?Insuliinin kritisointi pelkkänä varastohormonina on kuitenkin vähä sama asian, kuin kirjoittaisi kritiikin elokuvasta sen ensimmäisen minuutin perusteella.

Luepa ajatuksella koko juttu: Totuus insuliinista « JUSSIRIEKKI.FI.

Olen vuosien mittaan kirjoittanut lukuisia kertoja insuliinista. Yksinkertaistaen, totta kai, jotta viesti menisi perille, ja alkuun olin kovasti innostunut nimenomaan insuliiniin keskittyvästä näkökulmasta, koska se sattui puremaan juuri minuun ja minun ongelmiini (avainsana insuliiniresistenssi). Mutta viime vuosina olen tullut yhä tietoisemmaksi siitä, miten onnettoman kapea selitys on kyseessä. Niin kuin ihan mikä tahansa lillukanvarsi, josta halutaan tehdä suunnilleen maailmanselitysmallin kokoinen ihmejuttu (vrt. Rosedale ja leptiini, Sears ja eikosanoidit jne.).

En osaa arvioida, kuinka hyvin voimme soveltaa rottakokeita ihmisiin tai verrata ykksötyypin diabeetikkojen elimistöjen reagointia ns. terveiden ihmisten elimistöön, mutta minusta Riekki kiteyttää kuitenkin erittäin hyvin:

”Insuliinin rooli elimistössä on siis ikään kuin liikennevalojen rooli risteyksessä. Kun insuliinia ei ole, kaikki valot palavat vihreänä ja baana on auki. Jokainen voi jatkaa mielessään vertauskuvallisia tapahtumia massiivisesta joukkokolarista.”