Tänään aloitin juoksemaan opettelun. Oppaana on kirja Juoksukoulu.

Opettelin oikeaa askellustekniikkaa ja koitin pitää sykkeen tasaisena. Kirjan ohjelman mukaan eka treeni on hidasta juoksua 30-45 min.  Lenkkeilin 50 min, sauvakävelin ja hölkkäsin lyhyitä matkoja välillä. Jossakin taidettiin mainita, että alkuun voi myös kävellä. Tärkeä huomautus sellaiselle, joka ei ennestään ole juoksukunnossa! Mun lähtötilanteeni on se, että jaksan juosta vain pikkupyrähdyksiä. Enkä muutenkaan erityisemmin edes tykkää juoksemisesta … Ajatukseni on nyt kuitenkin oppia juoksemaan oikealla tekniikalla ja yrittää tällä kertaa ylläpitää juoksutaitoni (olen siis aiemminkin opetellut ja myös oppinut juoksemaan, mutta en ylläpitänyt taitoa).

En onnistunut sykkeeen pitämisessä 60-70%:ssa (sykkeeni nousee jo reippaasta kävelystä tolle tasolle). Kaiken huipuksi innostuin niin nuuhkimaan täällä parhaillaan kukkivia sireeneitä, että unohdin katsoa maahan. Sillä seurauksella että nilkkani muljahti puunjuurakkoon polulla.

Aloitusviikon raportti:

Juokseminen oli ylättävän mukavaa. Ja opin sen, ettei kannata juoksennella nokka pystyssä, saattaa loukata nilkkansa. Tällä kertaa pääsin säikähdyksellä ja manauksella. Mutta koska tämä nilkkani on kerran ollut murtunut, päätin että tää viikko kuitenkin on nollas viikko neljän viikon ohjelmassani. Aloitan siis ensi maanantaina (kuulostaako tutulta? :P)

Advertisements