Ruoka-addiktio on sana jonka näen ja kuulen viikoittain. Moni asiakas kokee itsensä ruoka-addiktiiviseksi ja mediassakin on tasaisesti juttuja aiheesta. Viime viikkoina uutisissa on mm. viitattu tutkimukseen jota ei ole vielä julkaistukaan mutta jossa tämä ruoka-addiktio sitten selitettäisiin. Katsotaan nyt mutta epäilen, sillä minusta fysiologista ruoka-addiktiota ei ole eikä siihen usko tiedeyhteisökään.

Pöperöproffa: Ruoka-addiktio.

Patrik Borg on sitä mieltä, ettei fysiologista ruoka-addiktiota ole olemassa. Hänen järkeilynsä on omalla tavallaan ehdottoman loogista, siinä on vain yksi iso mutta:

Luen parhaillaan aivoneurologian tutkijan Susan Greenfieldin kirjaa Id – the quest for meaning in the 21st century. Greenfield kirjoittaa:

”But the exciting, truly central issue is this: the brain sciences are now demonstrating that there is no distinction between mental and physical events,  thought has a physical correlate, even if we understand poorly as yet the precise nature of that correlation, and even more remote its causal relationship. For me personally, even just challenging the old dichotomy of mind versus brain, of mental versus physical, is one of the most important achievements of current neuroscience.”

Greenfieldin mukaan ihmisaivojen toiminnassa ei voida tehdä jakoa ruumiiseen ja mieleen. Ne eivät toimi erillään.

Borg kirjoittaa:

Ruoka-addiktio käsitteenä on periaatteessa looginen, siihen liittyvästä fysiologisesta tutkimuksesta voi helposti vetää johtopäätöksen että siinä on perää ja ihmiset kokevat sen itse niin. Saattaisin jopa itse uskoa siihen – ellen sitten tekisi aihepiirin parissa käytännön työtä ja havaitse kerta toisensa jälkeen ettei ruoka-addiktiota tunnu olevan olemassakaan ja tiedeyhteisön valtalinjan mielipide tuntuu olevan tismalleen kohdallaan.

Tiedeyhteisön valtalinjan mielipide on ollut myös runsashiilihydraattisen ja vähärasvaisen ruokavalion suositteleminen. Sitäkin linjaa on jouduttu tarkistamaan.

Koska minäkin teen koko ajan töitä aihepiirin parissa, näen päivittäin esimerkkejä roskaruoan ja sokerin addiktiivisista vaikutuksista. Siinä olen Borgin kanssa samaa mieltä, ettei ole pelkästään sokeriaddiktiota, vaan myös rasvalle näytään voivan addiktoitua, ja rasvan ja tärkkelyksen/sokerin yhdistelmille aivan erityisesti.

Minusta on käytännön kannalta kuitenkin aika samantekevää, onko kysymys fyysisestä vai psyykkisestä addiktiosta (varsinkaan kun niitä ei modernin aivoneurologian perusteella voida edes erotella toisistaan), olennaista on se, millä näihin addiktioihin voidaan vaikuttaa. Jos Borgin suosittelema ”pullan-päivittäin-sallimis-linja” toimii hyvin käytännössä, olen iloinen. Niin toimii käytännössä myös sokerin ja tärkkelyksen rajoittaminen.

Lisää hiilihydraattiriippuvuudesta itsensä addiktiksi kokevan näkökulmasta voit lukea ilmaisesta nettikirjastani

Irti sokerista 35 päivässä

Saamani palautteen perusteella pikkuopas on auttanut lukuisia hiilarihimojen kanssa painivia.