Ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia lähtee liikkeelle ajatuksesta, että makeanmieltymys ja makeanhimo ovat kaksi eri asiaa. Toisin sanoen vaikka geenimme altistaisivat meidät pitämään makeasta, ne eivät muokkaa meitä makeanhimoisiksi.

Saarnian mukaan makeanhimo on pääosin väärien ruokailutottumusten aikaansaamaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että makeanhimon taustalla voi olla myös hormonaalisia tekijöitä. Lisäksi makeanhimoamme ruokkivat ympäristötekijät. Saarnian mukaan tutkimukset osoittavat, että ulkoiset tekijät vaikuttavat syömiseen jopa enemmän kuin biologiset.

Pirjo Saarnia on potilastyössään havinnut, että makealla on addiktoiva vaikutus. Hän selittää syntymekanismia sillä, että mitä useammin nälkäisenä syödään jotain makeaa, sitä voimakkaampi riippuvuus juuri tähän verensokeria nostavaan makeaan syntyy. Hänen ohjeensa sallivuudelle kuuluu: Pari kertaa viikossa syödyillä herkuilla ei ole mitään merkitystä painon kannalta, jos arkiruokailu on kunnossa.

Pari hiukan hupaisaa käsitystä kirjasta löytyy. Ensinnäkin Saarnia kirjoittaa, kuinka hän Itävallassa lomaillessaan totesi, kuinka paljon rasvaa ja suolaa heidän ruokavalionsa sisältää suomalaiseen verrattuna. Hän ei kuitenkaan katukuvassa havainnut selvästi ylipainoisia juurikaan. Hän järkeilee, että vaikka rasvassa on runsaasti kaloreita, ei paljon rasvaa sisältävä ruokavalio johda automaattisesti ylipainoon, jos muut painoon vaikuttavat tekijät ovat kunnossa. Näitä muita tekijöitä ovat muun muassa runsas kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö, vähäinen alkoholin nauttiminen, oikea ruokailurytmi ja ateriakoko sekä säännöllinen liikunta. Saksalaisessa kulttuuripiirissä (johon Itävaltakin kuuluu) elävänä voin vakuuttaa, että noista muista ehdoista toteutuu vain säännöllinen ruokailurytmi ja mahdollisesti liikunta. Ateriakoot ovat täällä melko suuret, ja alkoholia käytetään säännöllisesti, mutta vähemmän kerrallaan kuin Suomessa, kokonaismäärä voi silti olla suurempi kuin suomalaisilla, se vain tavallisesti jaetaan useammalle päivälle viikossa. Eli kyseessä on itävaltalainen paradoksi: syödään makeaa ja rasvaista ja suolaista, käytetään alkoholia – ja ollaan kuitenkin suhteellisen normaalipainoisia.

Toinen hupaisa ja tosiasiassa täysin virheellinen tiedoiltaan on selvitys siitä, miten syövät alakarppi ja hyväkarppi”. Saarnian mukaan Atkins edustaa vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ääripäätä (ei edusta, vain sen noin kaksi viikkoa kestävä aloitusjakso on sitä). Sitten kuulemma tulevat ”maltillisemmat hiilihydraattitietoiset eli alakarpit”, joiden ruokavaliossa hiilihydraattien määrä on 50-70 g. ”Hyväkarpit” syövät sitten myös pieniä määriä täysjyväviljaa.

Ensinnäkin: vitsinä syntyneet slangikäännökset alakarppi ja hyväkarppi voisi jo unohtaa. Kyllä ne nettikeskusteluihin sopivat, mutta eivät tietokirjoihin. Saarnia kirjoittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion hyvistä puolista neutraalisti ja paikkansapitävästi. Huonoina puolina hän luettelee niukahkon kuidun saannin ja joissakin malleissa liian suuren proteiinin määrän. Hän väittää, että kalsiumin saanti jää liian niukaksi, koska maitotuotteita ei juurikaan käytetä pientä kerma- tai rahkamäärää lukuunottamatta.

Paleodieeteissä maitotuotteita ei käytetä. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa suositaan normaalirasvaisia maitotuotteita. Myös kuidunsaanti on tavallisesti hyvällä tasolla. Liukenemattoman kuidun sijaan ruokavaliossa yleensä saadaan enemmän liukenevaa kuitua. Proteiinin saantisuosituksissa Saarnia on hyvin konservatiivisella linjalla. Hänen mukaansa proteiinin liikasaanti kuormittaa munuaisia ja suolistoa, ja liikasaantia on yli 95 grammaa päivässä. Saarnian mukaan liika proteiini lisää myös  osteoporoosin riskiä. Vastakkaistakin uutta tutkimustietoa löytyy.

Entä sitten se varsinainen asia: makeanhimo? Saarnian lääkkeet ovat: ruoan tulisi olla mahdollisimman luonnonmukaista ja käsittelemätöntä, yksilöllisesti sopivaa ja myös nautittavaa. Makeanhimosta eroon pääseminen edellyttää säännöllistä ja energiamäärältään riittävää ateriointia, tapasyömisen karsimista ja tunteiden käsittelyä muun kuin ruoan avulla. Ihän käypäisiä ohjeita!

  Pirjo Saarnia: Irti makeanhimosta (Otava 2009)
Aihepiiristä lisää blogissani

Ruoka-addiktio