Tämä blogikirjoitukseni on nyt omaa napanöyhtää ja täynnä omia kuviani, tavoistani poiketen. En todellakaan aio muuttaa blogiani miksikään egosentriseksi Varpu’s World -saitiksi, älkää pelätkö. Mutta sain viikonloppuna postia, jossa kysyttiin:

”tuli mieleen tuolla lomalla kun katselin auringon käpertämiä brittinaisia, että millä sä olet aina hoitanut ihosi, koska se on niin hyvä ja sileä?”

Tapani mukaan juutuin miettimään asiaa… Kaivelin esiin vanhoja kuvia, ja katsoin onko ihoni muuttunut. Vuonna 2004 Ida Pimenoff valokuvasi minut ensimmäistä kirjaani varten:

Silmien alla näkyy pussit ja silmäkulmissa ryppyjä. Olen kuvassa 47-vuotias. Ruokavaliomuutostani oli kestänyt puolisentoista vuotta. Pari vuotta myöhemmin Ida kuvasi minua uudestaan kirjaa Nainen parasta vuosikertaa varten:


Kirja on loppuunmyyty, mutta lainaan siitä luvun, jossa kerron miten mielestäni ihoa kannattaa hoitaa (ja miten olen itse ennaltaehkäissyt ihon vanhenemista):

Sileät kasvot ilman kirurgin veistä

Ihon kunto kertoo ihmisen yleisestä terveydentilasta. Elämäntapasi näkyvät ihostasi: runsas auringonotto, tupakka, liika alkoholi, liika sokeri ja tärkkelys sekä liikunnan puute saavat aikaan ryppyisiä, turvonneita ja harmahtavankeltaisia kasvoja. Myös alhainen painoindeksi vanhentaa ihoa, joten liika laihuus ei ole hyväksi tässäkään asiassa.

Monia naisia pelottaa nähdä kasvojensa vanheneminen. Silloin on helppo joutua mainosmiesten saaliiksi ja sortua ostamaan jotakin uutta ja kallista ihmevoidetta. Ihotautilääkäreiden mukaan kosmeettisten voiteiden vaikutus ihoon on melko vähäinen. Eräät ovat jopa sitä mieltä, ettei niillä ole oikeastaan mitään vaikutusta. Naisten käytännön kokemukset kuitenkin osoittavat, että säännöllinen ihonhoito kannattaa. Ihon suojaaminen ihovoiteella auttaa ihoa kestämään sään ja ympäristösaasteiden vaikutuksia. Ihon perusteellinen puhdistaminen iltaisin auttaa sitä uusiutumaan.

Epätoivoisessa nuoruuden tavoittelussa yhä useampi nainen antaa ruiskuttaa botoxia ihoonsa. Botox on hermomyrkky, joka lamaannuttaa ihoa ja silottaa siten ryppyjä. Sanomattakin on selvää, että hermomyrkyn käyttö ihonhoidossa on ihan yhtä vaarallista kuin entisaikojen naisten käyttämät lyijypasta, jolla tehtiin ihosta kalpea, sekä elohopeasulfidi, jolla punattiin huulia. Naiset käyttivät näitä aineita menneillä vuosisadoilla, vaikka niiden myrkyllisyys tiedettiin jo silloin. Vähitellen näiden kosmeettisten aineiden sisältämät myrkyt kasautuivat naisen elimistössä ja johtivat lopulta ihon ja terveyden täydelliseen raunioitumiseen. (Utrio 2001.) Toistuvien botox-käsittelyiden pitkäaikaisvaikutukset eivät ole tiedossa, mutta epäiltävissä on, että vaikutus on samantapainen kuin noilla vanhoilla kauneusmyrkyillä.

Ihon kiristäminen kauneusleikkauksen avulla on toinen nykyisin yleistynyt tapa taistella ryppyjä vastaan. Näiden leikkausten tuloksena näemme yhä useammin naisia, joiden kasvot ovat jähmettyneet epäluonnollisiksi ja jotka eivät pysty sulkemaan suutaan – tai edes nauramaan.

Luonnollinen ihonhoito lähtee liikkeelle sisältäpäin. Kehossasi on kuusi sisäelintä, jotka aivan erityisesti vastaavat terveestä ihosta: maksa, munuaiset, lisämunuaiset, kilpirauhanen, paksusuoli ja ohutsuoli. Maksan ja munuaisten toimintaa helpotat rajoittamalla särkylääkkeiden ja antibioottien käyttöä, silloin kun ne eivät ole aivan välttämättömiä, ja karttamalla mahdollisuuksien mukaan ympäristökemikaaleja. Kokonaan niitä ei voi välttää, mutta elimistöä kuormittavaa kokonaismäärää voi vähentää esimerkiksi siirtymällä syömään mahdollisimman paljon luomuruokaa.

Hormonien tasapainoinen toiminta saa paitsi sinut myös ihosi hehkumaan terveyttä. Esimerkiksi kuiva, hilseilevä ja roikkuva iho kertoo kilpirauhasen heikosta toiminnasta. Estrogeenin puute elimistössä saattaa näkyä ihon veltostumisena ja ryppyjen syntymisenä. Hormonitoiminnan tasapainottaminen tarvittaessa luonnollisilla hormoneilla parantaa myös ihon kuntoa.

Säteilevän ja kirkkaan ihon saat syömällä runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, juomalla paljon puhdasta vettä, ulkoilemalla happirikkaassa ilmassa ja pitämällä pieniä elimistön ”puhdistuskuureja” pari kolme kertaa vuodessa. Ihosi tarvitsee valkuaisaineita, joten syö niitä riittävästi. Muista myös, että tehokkain ihon rasvaus tapahtuu sisältäpäin: syö riittävästi luonnollisia rasvoja, erityisen hyviä iholle ovat neitsytpuristettu oliivi- ja luomukookosöljy.

Sokeri on aina iholle myrkkyä, mutta varsinkin menopaussin jälkeen. Ihon aineenvaihdunnan hidastuessa iän myötä ihoon kertyy glykaation lopputuotetta. Glykaatiolla tarkoitetaan biologista reaktiota, jossa sokeri ja valkuaisaineet ikään kuin kiehuvat ruskeaksi aineeksi kudoksissa. Glykaatioprosessi johtaa ennenaikaisen vanhenemisen ilmiöihin. Runsas sokerinsyönti näkyy iän myötä elottomana, säkkimäisenä ja kellertävänä ihona.

Useimpia naisia ilahduttaa tieto siitä, että tumma, voimakkaasti kaakaopitoinen suklaa on hyväksi iholle. Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan kaakaon sisältämät antioksidantit suojaavat, kosteuttavat ja vahvistavat ihoa. Korvaa kahvi välillä kaakaolla, ja nauti iltapäiväkahvilla pullan tai leivoksen sijasta pala tummaa suklaata, niin hoidat herkutellessasi terveyttäsi ja ihoasi. Terveyden kannalta parasta suklaata on yli 70 % kaakaota sisältävä luomusuklaa, joka on valmistettu luonnonmukaisesti viljellystä kaakaosta antioksidantteja säästävillä menetelmillä.

Muita iholle hyviä antioksidantteja ovat seleeni (jota on paljon esimerkiksi parapähkinöissä, sisäelimissä ja äyriäisissä), lykopeeni (tomaateissa) ja muut karotenoidit (esimerkiksi porkkanoissa). Myös vihreän teen sisältämät antioksidantit estävät ihon ennenaikaista vanhenemista.

B-vitamiinien puutokset heijastuvat myös ihon kunnossa: B2-vitamiinin puute aiheuttaa ihon rasvaisuutta, ja B6-vitamiinin puute saa ihon kuivaksi ja kutisevaksi. Oluthiivahiutaleet ovat mainio lisäravinne B-vitamiinin saannin turvaamiseksi.

 Yrtit ja ihonhoito

Hyväksi iholle ovat kurkkuyrtti, rohtoraunioyrtti, selja, kamomilla, peltokorte, sitruunamelissa, rosmariini, puna-apila, ukontulikukka, laventeli sekä poimulehti. Yrttejä voi käyttää teenä tai uutteina, sisäisesti ja ulkoisesti.

 Ihon ystäviä ovat:

• kasvikset, marjat ja hedelmät (varsinkin niiden sisältämät antioksidantit, C- ja E-vitamiinit)

• tumma suklaa ja luomukaakao

• vihreä tee

• luonnolliset rasvat

• vedenjuonti

• ulkoilu.

 Ihon vihollisia ovat:

• liiallinen auringonotto ja solarium

• tupakka

• liika alkoholi, sokeri ja tärkkelys

• vähärasvainen ruokavalio.

Ihon ulkoiseen hoitoon ovat tässä elämänvaiheessa parhaita B-, C- ja E-vitamiinipitoiset voiteet. B-vitamiinit ovat monipuolisia iho-vitamiineja. C-vitamiini auttaa elimistöä muodostamaan kollageenia eli sideainetta, joka liittää soluja toisiinsa. C-vitamiinijauheen sekoittaminen perusvoiteeseen ei auta, koska C-vitamiini on vesiliukoinen. Eräät kosmetiikkavalmistajat ovat kehittäneet menetelmän, jolla he yhdistävät vesiliukoisen C-vitamiinin rasvaan. Näin on saatu aikaan C-vitamiinivoiteita, jotka ovat tehokkaita kollageenin rakentajia. E-vitamiinia ihollesi saat joko valmiista voiteesta tai vaikkapa pikkutilkasta vehnänalkioöljyä, jota voit sekoittaa perusvoiteeseen tai sivellä iholle sellaisenaan.

Sokerit sekoittavat C-vitamiinin imeytymistä, koska ne käyttävät samaa reittiä elimistössä. C-vitamiinin vastustuskykyä lisäävät toiminnot ja kollageenin muodostus estyvät, mikäli elimistössä on liikaa sokeria. Liika ravinnosta saatu sokeri sotkee myös valkuaisaineenvaihduntaa ja sitä kautta vanhentaa ihoa ja tekee sen ryppyiseksi. (Erasmus 2005.)

Vitamiinit auttavat ihonhoidossa tehokkaimmin, kun niitä käytetään sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Sitruuna kauneudenhoidossa

Sekoita viimeiseen hiustenhuuhteluveteen sitruunamehua, niin saat hiuksiisi kiiltoa. Myös kynsiä kannattaa silloin tällöin hoitaa hieromalla puolikkaalla sitruunalla mehua kynsiin, sitruuna vahvistaa kynsiä. Lopun sitruunan voi hieroa käsien iholle.

 Aikuisen naisen vitamiini-tehohoitokuuri

• Puhdista aamulla kasvot pelkällä kasvovedellä.

• Sivele kosteuttavaa C-vitamiinivoidetta iholle päiväksi.

• Puhdista iltaisin kasvosi puhdistusmaidolla ja vedellä, mikäli ihosi ei ole kovin kuiva.

• Pyyhi loput puhdistusmaidosta pois kasvovedellä.

• Sivele kasvoille yöksi E-vitamiinivoidetta (tai pari tippaa vehnänalkioöljyä perusvoiteeseen sekoitettuna) tai E- ja B-vitamiiniyhdistelmävoidetta.

• Vaihtele välillä voiteitasi, ettei iho ”totu”: käytä aamuisin kevyttä ja kosteuttavaa A-vitamiinivoidetta tai iltaisin rasvaista A-vitamiinivoidetta.

• Mikäli ihosi on luonnostaan rasvainen, älä käytä minkäänlaista yövoidetta. Puhdista vain kasvosi ennen nukkumaan menoa.

 Auringon polttamalle iholle

Jos ihosi on saanut liikaa aurinkoa, hyvä konsti on kaataa kylmää teetä palaneeseen kohtaan. Teen tanniinit rauhoittavat ihoa ja myös auttavat vähentämään auringon syöpää aiheuttavia vaikutuksia.

Lopuksi kuva vuodelta 2011. Silmien ympäryksen naururypyt ja muut harakanvarpaat lisääntyvät, painovoima laskee leukaperiä, mutta iho on pysynyt sileänä. Yhden naisen eläinkokeeni on osoittanut ihonhoito-ohjeitteni tehon (argumenttinahan tämä on tietysti  samaa tasoa kuin Kwasniewskin ”nämä ruokaohjeet ovat hyviä ja toimivia, koska ne ovat minun vaimoni tekemiä” :P).

Motto: ”Kasvosi eivät paljasta ikääsi ennen kuin mielesi on neuvonut niitä.” Orison Swett Marden

LUE LISÄÄ tästä ja muista (nais)terveyteen liittyvistä polttavista aiheista:

Koko naisen terveys 

Muita kirjoituksiani aiheesta:

Kauniin ihon viholliset: pekoni ja sokeri

Luonnollisesti kaunis