Uudessa FIT Karppaaja -lehdessä esitetään kysymys ”Miksei pekoni lihota?”. Asiantuntijoina haastatellut lääkärit Olli Sovijärvi ja Antti Heikkilä vastaavat, että (mm.) siksi ettei pekonia syödessä tapahdu insuliinieritystä. ”Ja kun insuliini ei jyllää, lihomista ei tapahdu”.
Insuliinia erittyy paastotessakin. Mutta paastotilassakaan sitä ei erity tasaisella nopeudella vaan pieninä, noin 13 minuutin välein ilmaantuvina sykäyksinä. Oskilloiden (eli ikään kuin värähdellen) erittyvällä insuliinilla on suurempi biologinen teho kuin tasaisella nopeudella erittyvällä insuliinilla.
Lähde: Välimäki, Sane, Dunkel: Endokrinologia (Duodecim 2009)
”Tälle kirjoitukselle ei olisi tarvetta ilman uskomusta: ’Lihavuudessa on kyse hormonihäiriöstä, ja nimenomaan insuliinihormonin häiriöstä. Syödään liikaa hiilihydraatteja, jolloin insuliinipitoisuus veressä nousee. Insuliini varastoi hiilihydraatit rasvaksi. Vain hiilihydraatit lisäävät insuliinin määrää elimistössä. Siksi niitä on vältettävä’.
Välillä kuulee tosiaan väitteen, että ainostaan hiilihydraatit lisäävät insuliinin eritystä. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan proteiinipitoiset ruuat lisäävät myös insuliinin eritystä. Totta kylläkin on, että hiilihydraatteja rajoittamalla voidaan tehokkaasti vähentää päivittäisiä insuliinivasteita. Mutta mutkia ei vain pidä vetää liian suoriksi.
Vuonna 1997 australialaiset tutkijat julkaisivat yhden kaikkein keskeisimmistä tutkimuksista eri ruokien insuliinivasteista (Holt et al., kaikille avoin kokoteksti). Tätä tutkimusta on sittemin lainattu runsaasti ja mm. suosittu Mendosan insulin score –taulukko perustuu tähän tutkimukseen. Tutkimus toteutettiin terveillä. Pointti tästä tutkimuksesta on seuraava:
myös proteiini- ja rasvapitoinen voi lisätä insuliinin eritystä yhtä paljon kuin hiilihydraattipitoinen
Esimerkiksi 240 kcal annos naudanlihaa tai juustoa lisää insuliinineritystä enemmän kuin 240 kcal annos valkoista pastaa tai aamiaispuuroa. Jos verrataan hiilihydraattpitoisten aamiasruokien, muiden hiilihydraattien ja proteiinipitoisten keskimääräisiä insuliinivasteita niin huomataan hiilihydraattipitoisten aamiaisruokien aiheuttavan samankaltaisia insuliinivasteita kuin proteiinipitoiset ruuat.”
Olen puhunut kymmenettä vuotta hiilaritietoisen ruokavalion puolesta. Kannatan ehdottomasti tärkkelystä ja sokeria sisältävien höttöhiilareiden karsimista tai edes selkeää rajoittamista ruokavaliossa. Mutta viime aikoina mediassa esitetyt ”perustelut” hiilihydraattirajoitukselle saavat minut aika tavalla kiusaantumaan ja suorastaan häpeämään. Varsinkin kun näitä kansaa kosiskelevia pötypuheita esitetään lääkäreiden auktoriteetilla.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio on tehokas tapa laihduttaa, ja hiilarikontrolli on mainio tapa pysyä ihannepainossa. Mutta niin kauan kuin sen perusteluiksi esitetään niin karkeita yksinkertaistuksia, että ne muuttuvat jo tahallisiksi valheiksi, ja niin kauan kuin jatketaan fysiikan lakien uudelleen kirjoittamista väittämällä, etteivät rasvakalorit lihota (ja esimerkiksi että mikroaaltouunin käyttö on lähes kuolemaksi ) koko ruokavalio on äärimmäisen helppo leimata huuhaaksi.
Ikävä tosiasia siis on, että myös pekonin syöminen aiheuttaa insuliinin erittymistä – ja liiat rasvakalorit lihottavat siinä missä muutkin liiat kalorit.
PS. Syön pekonia silloin tällöin kuten kuvasta näkyy. En edes omista mikroaaltouunia. Mutta en silti pelkää saavani niistä säteilyä tai sairastuvani jos joskus syön mikrotettua ruokaa (sitähän ravintoloissakin etupäässä syötetään).
9 tammikuun, 2012 at 13:20
Kiitos Varpu.
TykkääTykkää
9 tammikuun, 2012 at 13:37
Samaa mieltä. Reijolle jo taannoin intoilin, että näitä asioita tutkittiin eläimillä ja ihmisillä 1900-luvun alussa paljonkin. Jo tuolloin havaittiin, että, paitsi että a. vähähiilihydraattinen ruokavalio oli ”diabeteksen” hoitomuoto (lainausmerkeissä koska tuolloin ei erotettu diabetestyyppejä), kun ei parempaan pystytty, b. myös, että eläinrasvapainotteisella ruokavaliolla saadaan niin eläin kuin ihminen insuliiniresistentiksi. Tämä vm. seurauksineen on kokonaan ohitettu ns. karppauskeskustelussa.
TykkääTykkää
9 tammikuun, 2012 at 19:12
Tuohon olisi kiva saada lähdeviitteitä.
TykkääTykkää
9 tammikuun, 2012 at 20:33
osoititko Mirka pyyntösi minulle vai Mikolle? Kirjoituksessani lähdeviitteet kyllä ovat…
TykkääTykkää
9 tammikuun, 2012 at 22:47
Taisi tulla minulle…heetkinen… tässä on yksi kirjoittamani pätkä, jossa on jotain. Insuliiniresistenssin historiaa 🙂
Within less than one year after the discovery of insulin by Banting and Best, their colleagues from the University of Toronto, McCormick, Macleod, Noble and O’Brien wrote in the Journal of Physiology the following:”The hypoglycaemia produced by insulin may be due to an excessive removal of sugar from the blood by the muscles or other tissues, or to a shutting down of the supply of sugar from the liver” and, after having described the hypoglycaemic influence of insulin on several laboratory animials, concluded, that (after administration of insulin) ”Toxic symptoms are more frequently observed or they occur earlier in rabbits having scanty stores of glycogen than in those having abundance of this material.” (J Physiol 1923 57:234-). In 1925, HW Bainbridge from Wellcome Physiological Research Laboratories in Beckenham, UK, summarized his study: ”Rats and mice were fed on a diet containing protein, salts and vitamins, from which carbohydrate was omitted, the necessary calorie value being maintained by an increased amount of fat. Such animals
developed a high degree of resistance to insulin” (J Physiol. 1925 September 4; 60(4): 293–300).
Sir Harold P Himsworth, from University College London, carried out similar studies with healthy humans, and published a series of groundbreaking articles about insulin action and insulin resistance. In his most prominent work, published 1936 in Lancet, Himsworth discussed the same issues that constitute the core of the insulin resistance research today. Not only did he include in them insulin action in peripheral tissues and the role of liver in insulin resistance, he also described a novel form of diabetes, the insulin-insensitive type, now known as type 2 diabetes mellitus, and estimated it to be more prevalent than insulin sensitive type of diabetes i.e. type 1 diabetes (Lancet 1936 vol 227 issue 5864 127-130; reprint in Diabet Med. 2011 Dec;28(12):1440-4).
TykkääTykkää
10 tammikuun, 2012 at 08:39
Kiitos, Lehtovirta!
TykkääTykkää
16 tammikuun, 2012 at 15:31
Vaan mitenkas leptiinitasot? Vaikuttaako niihin rasva ja proteiini samalla tavalla kuin hiilihydraatit?
TykkääTykkää
16 tammikuun, 2012 at 15:50
On tutkimustietoja joiden mukaan erittäin runsas fruktoosin saanti (fruktoosisiirapin muodossa) on osallisena synnyttämässä leptiiniresistenssiä, samansuuntaista vaikutusta oletetaan olevan limsan, karkkien ym. sokerituotteiden kohdalla. Leptiinihän on kylläisyyshormoni, yleisesti ottaen ajatellaan että proteiini tuottaa parhaimman kylläisyysvaikutuksen, mutta siinäkin on yksilöllisiä vaihteluita (joillakin sellaisen aiheuttaa rasva, joillakin hiilarit). Erittäin vähäkalorinen dieetti sotkee leptiinin toimintaa, se tiedetään. En kuitenkaan ole syvällisemmin perehtynyt leptiinitutkimukseen, joten vastaukseni kysymykseesi on: en tiedä.
TykkääTykkää
31 tammikuun, 2012 at 15:12
Fysiologinen insuliiniresistenssi immeiset, fysiologinen …
Mietitäämpä mitä tapahtuisi elimistössä, joka elää nollahiilareilla perusproteiinimäärällä ja runsaalla rasvalla, jos elimistö EI muodostaisi fysiologista eli ”tarkoituksenmukaista” insuliiniresistenssiä? Aivan, seuraava ruoka-ateria proteiineineen, jotka laukaisevat insuliinieritystä (ja glukagoni, yms. hormonaaliset reaktiot), paukauttaa joko massiivisen paniikin elimistön sokerinmuodostuskoneistolle tai ylittää sen kyvyn, aiheuttaa vaihtelevanasteisen hypoglykemian aina ad tajunnan tason hämärtyminen, menetys ja kuolema pahimmillaan.
Niin, miksiköhän elimistöt tulevat ”insuliiniresistenteiksi” nollahiilareilla, runsaalla läskillä, ja proteiininsaannilla joka vastaa rakennusainetarvetta …
Joten ei, kyseessä ei ole ollenkaan sama asia, johon normaalisti viitataan sanomalla ”insuliiniresistenssi”. Onha sitä 100m maaliviivalla ihminen nopeampaa, joka jää kaahaavan auton etupuskuriin jumiin kuin toinen joka juoksee sen 100m, mutta ei taida käydä ihan yhtä mukavasti muille asioille kuin siihen 100m maaliviivalle pääsylle …
TykkääTykkää
31 tammikuun, 2012 at 15:29
taidatkos sen selkeämmin sanoa 😀
TykkääTykkää
25 helmikuun, 2012 at 12:27
Eli siis, jos syö vähärasvaisen pihvin, niin pihvissä oleva proteiini nostaa insuliinia. Mutta entäpä, jos pihvi onkin rasvanen, ja iskee vaikka vieläpä voita vähän pihvin päälle. Eikös tällöin rasva lisää glukagonihormonin eritystä, joka taasen on insuliinihormonin vastavaikuttaja. Ja tällöin tuskin se pihvi nostaa insuliinia yhtä paljon kuin vastaava annos pastaa??
TykkääTykkää
25 helmikuun, 2012 at 12:58
no, silti kannattaa muistaa, mitä Reijo Laatikainen tuolla linkissä olevan katsauksensa lopussa toteaa:
”Kylläisyyteen ja rasvan varastoitumiseen vaikuttaa lukuisa joukko eri tekijöitä. Insuliinin laittaminen yksin piinapenkkiin ei tee oikeutta, vaikka sen osuus onkin lihavuudessa onkin tärkeä. Yhtä tärkeää olisi ottaa huomioon myös mm. kylläisyys- ja nälkähormonien, lyhytketjuisten rasvahappojen, vatsalaukun tyhjentymisnopeuden merkitys, puhumattakan monista psykososiaalisista tekijöistä. Ihmisen rasvan kerääminen kehoon on erittäin monimutkaista, pelkällä insuliinilla sen selittäminen ei onnistu taida onnistua.”
TykkääTykkää
25 helmikuun, 2012 at 14:36
Eikös pasta nimenomaan nosta insuliinia erittäin vähän?
TykkääTykkää
25 helmikuun, 2012 at 19:25
kyllä vain, al dente -keitettynä.
TykkääTykkää
12 helmikuun, 2013 at 18:16
missä se tykkää nappi on?
TykkääTykkää