Janne Huovila kirjoittaabloggauksessa Hyvinsyömisen parviälyä sosiaalisessa mediassa:

Internet on byrokraattien painajainen: sitä ei voi hallita ja vain huonosti johtaa. Sosiaalisen median kymmenvuotinen ravitsemushistoria on tästä esimerkki. Yht’äkkiä joku on vain alkanut tekemään asioita uudella tavalla ja tuottamaan sanomaa hyvinsyömisestä ja saanut ympärilleen parven. Vuoden parin päästä jonnekin toisaalle, uuden alustan, ajattelutavan tai mielipidejohtajan ympärille, on syntynyt uusi parvi.

Janne luettelee blogeja ja Facebook-sivuja, joita hän seuraa, ja joiden ympärillä on pöhinää. Seuraan useimpia hänen luettelemistaan blogeista työni vuoksi, myös Jannen omaa blogia, ja minäkin pidän niitä hyvinä. Noiden lisäksi työlleni tärkeä blogi on Anja Nysténin Kemikaalikimara. Se on kemiasta tietämättömän tietopankki. Ihanaa, että on pläntti netissä, jossa mun ei tarvitse huolekkaasti kyylätä, että ”mitkä mahtaa olla kirjoituksen tarkoitusperät ja onkohan tuo tarkistanut edes lähteitä”.

Tänä aamuna mietin käsitettä parviäly, ja tunsin halua laajentaa konseptia. Olen aika tietoisesti verkostoitunut vuosien mittaan nettitoimijoiden kanssa, jotka levittävät tervejärkistä, maanläheistä ja positiivista sanomaa ympärilleen. Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka parvitunteeksi (ilmaisu ei ole hyvä, enkä ole siihen tyytyväinen, joten jos joku keksii paremman, otan kiitollisuudella vastaan). Tarkoitan tällä bloggaajia, joiden suurin missio ei ole ”meitsi ja meitsin ego ja nokkelat ajatukset aihepiiristä”, vaan jotka pohdiskelevat ja tarkkailevat elämää ja kiinnostuksensa kohteita huumorilla, lämmöllä ja syvällisyydellä. Puhun siis blogeista, joista huokuu ihmisyys.

Aloitan mikroblogeista: en ole twitterin aktiivikäyttäjä (päivitykseni sinne menevät automaattisesti), mutta Twitter-Facebook-linkin kautta seuraan Dalai Laman ja Michael Pollanin viestejä. Dalai Laman viestit ovat välillä syvällisiä ja tosia, välillä sitten vähän latteampia. Riippunee siitä, kuka lehdistöavustajista ne on kirjoittanut :P. Michael Pollanin päivitykset ovat yhtä maanläheisiä ja konkreettisia kuin hänen kirjansa (joista pidän paljon)

Treenifilosofiaan ja -käytäntöön keskittyvistä blogeista seuraan Frank Forencichia, Marko Suomea sekä Juhani Pitkästä. Kaikilla kolmella on syvällinen, laaja-alainen  ja konstailematon no-bullshit-asenne, eikä pienintäkään fitnessmiehen egonpullistelua.

Vastikään löysin Heikki Ruususen Mun villi elo -blogin, jossa teemana on metsäelo ja villiruoka. Heikki osaa olla ihanasti filosofinen ja huumorintajuinen, ja karttaa kaikkea superfoodhörhöilyjä… Tilatkaa nyt kaikki Heikiltä pakurikääpää, jotta hän saa rahat koottua uuteen kameraan!

Karppisiskot ovat lämminseluisia ja tervejärkisiä karppaajia, joiden postauksista palaa usko siihen, että enemmistö karpeista on kivoja ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä netissä törkyviestejä postaavien ja henkilöön käyviä bloggauksia kirjoittavien karppiuskonveljien kanssa.

Rouva Hiidenuhmalla on paitsi ihana nimi myös ihana blogi. Kerään hänen reseptejään kansioon talteen, ovat ne niin hyviä. Pelkästään niiden reseptien lukemisesta erittyy serotoniinia aivoissa.

Sitten on vielä kaksi blogia, joita seuraan siksi, että niistä tulee hyvälle tuulelle. Molemmissa on jotakin kiinnostavan andywarholmaista, ne ovat kepeän pinnallisia tavalla, joka muuttuu syvälliseksi. Minulla on tapana kutsua tällaista pinnallisuutta ranskalaiseksi. Jos olet lukenut vaikkapa Francoise Saganin Pidättekö Brahmsista, tiedät mitä tarkoitan:

Peppi ja Mimmi, kaksi naista joissa on enemmän mitä rakastaa; en ymmärrä mitään muodista enkä paljon muustakaan hömpästä, mutta nämä daamit ovat kyllä aseistariisuvan rakastettavia. Ja oikealla asialla missiossaan, jossa elämä on tässä ja nyt eikä jossakin tietyn kilomäärän päässä.

Teddypunkkarin tarjoiluehdotus, jos ei tämä blogi saa sinua raakkumaan, hirnumaan ja putoilemaan naurusta, olet kadotettu ihminen!

Advertisements