Vasta ilmestyneessä uudistuneessa Evita-lehdessä on  Tammen kirjamainoksessa slogan: ”Maanantaisoturin dieetti on sinulle, jos haluat syödä puhtaasti ja hoikistua luomusti”.

Mitä ihmettä tarkoitan ilmaisulla ”puhdas syöminen”? Ortorektikon märkää päiväunta?

Ei, en tosiaankaan tarkoita puhtaalla syömisellä hysteeristä niuhottamista hyväksi ja pahaksi luokiteltujen ruoka-aineitten kanssa. Ajattelen asian toisaalta paljon syvällisemmin, toisaalta paljon yksinkertaisemmin ja maanläheisemmin.

Lähdetään liikkeelle syvätasolta. Jos et välitä filosofisesta pohdiskelusta, hyppää tämän jakson yli!

Tein aikoinaan antropologian lopputyöni puhtauden symboleista, ja silloin mietin perusteellisesti käsitettä ”puhdas”. Oppiäitini oli antropologi Mary Douglas, jonka mukaan ”lika on ainetta väärässä paikassa”. Kuulostaa ehkä arvoitukselliselta, mutta on hyvin yksinkertaista: hevosenpaska on väärässä paikassa olohuoneen lattialla, mutta oikeassa paikassa pellolle lannoitteena levitettynä. Veri on likaa paidan rinnuksella, mutta oikeassa paikassa verisuonissa. Lika on siis vain määrittely- ja sijoittelukysymys, aivan kuten puhtauskin.
Puhtaus on  siten myös hyvin symbolista, ja jokaisella ihmisellä liittyy sanaan ihan omat latauksensa. Joten olen hyvin tietoinen siitä, että käsite puhdas syöminen on aika räjähdysherkkä. Kuitenkin se kuvaa parhaiten tämänhetkisiä ajatuksiani.

Maailmalla käsitettä olen ensimmäisenä nähnyt käyttävän Tom Venuton. Myöhemmin Tosca Reno otti sen oman dieettiohjelmansa nimeksi. Tomin ”clean eating” vastaa enemmän sitä linjaa, joka itselläni on. Ei Toscankaan huono ole, mutta muutamissa kohdissa siinä on parantamisen varaa (siis minun subjektiivisen arvioni mukaan), eikä se perustu yhtä vankkaan tietoon ja ymmärrykseen kuin Venuton.

Käytännön tasolla puhdas syöminen (sellaisena kuin minä se näen) on :
1) tuoreitten ruoka-aineitten käyttämistä ja ruuan valmistamista itse
2) oikean ruoan suosimista ja ruokaa etäisesti muistuttavien ruoakkeiden boikotoimista
3) kohdista 1 ja 2 seuraa automaattisesti E-koodien ja turhien lisäaineitten sekä liian suolan ja lisätyn sokerin karttaminen (toisin sanoen ruokasi ei sisällä aineita väärässä paikassa…)
4) monipuolista ja ravinteikasta syömistä
5) proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien laatuun panostamista (luomun, laidun- ja riistalihan suosimista silloin kun mahdollista jne.)
6) proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien määrän asettamista oman terveydentilan ja tavoitteiden sekä mieltymysten ja ruokakulttuurin mukaan
7) rasvojen säilyttämiseen, käyttölämpötilaan ja monipuoliseen käyttämiseen panostamista
8) 80% – 20% -ajatuksen soveltamista: kun 80% syömisestä on kunnossa, 20% voi fuskata tilanteiden ja mieltymysten mukaan. Tämä on puhdasta syömistä:  ihmismieli pysyy paremmin ”puhtaana” (lue: rauhallisena ja iloisena), kun ei sitä sotke ruokaneurooseilla. Tämä on sitä, mistä olen usein kirjoittanut: ”juhli sallitusti ja hallitusti”, ”tee poikkeamia sallitusti ja hallitusti”. Ajatus on jossakin määrin sukua myös Patrik Borgin lanseeraamalle rennolle painonhallinnalle.

Jälkikirjoitus hiilareista:

Sain vastikään sähköpostia, jossa eräs lukijani kyseli hiukan huolissaan, että olenko muuttanut kantaani hiilihydraateista (viimeaikaisten kirjoitusteni perusteella). Vastaus on: en ole.
Olen jo ensimmäisessä kirjassani (Laihdu ilman nälkää  yhdessä lääkäri Ilkka Salmenkaidan kanssa)  kirjoittanut hiilihydraattien laatuun panostamisesta sekä yksilöllisestä valinnanvapaudesta (silloin käytin ilmaisua: ”voit valita oletko ala- vai hyväkarppi”). Sen jälkeen olen johdonmukaisesti kaikissa kirjoissani puhunut yksilöllisestä soveltamisesta ja oman kehon kuuntelemisesta.

Ei, minä en siis ole muuttanut kantaani.

Sen sijaan vallitseva käsitys vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on muuttunut. Aikoinaan kehitin sanan hiilihydraattitietoinen syöminen kattokäsitteeksi eri suuntauksille (ja sen puhekielinen vastine oli silloin karppaus). Nykyisin esiintyy niin tiukkoja tulkintoja ja voimakkaita mielipiteitä siitä, mitä on karppaus, etten ole enää ihan varma, mitä käsitteellä tarkoitetaan…

Puhun siis itse hiilihydraattitietoisuudesta.Vaikka hiilaritietoisuus on pitkä sana, se on riittävän rento käsite, jotta sitä voivat käyttää kaikki sellaiset tärkkelyksen ja sokerin rajoittajat, jotka eivät halua lautaselleen fanatismia ja tiukkoja ruokasääntöjä – vaan oikeaa ruokaa.