Vietimme pääsiäisen luostarissa eteläisemmässä Saksassa. Ja tällä kertaa ihan oikeassa. Bonlandenin luostarissa elää 38 fransiskaaninunnaa, joukko työntekijöitä ja aina (enemmän tai vähemmän) luostarivieraita. Tänä pääsiäisenä meitä oli 15 vierasta. Vieraista kaksi puhui suomea, neljä espanjaa ja loput saksaa äidinkielenään. Luostari sijaitsee Ulmin eteläpuolella, lähellä Memmingeniä. Luostarin luomutilalla viljellään kasviksia ja yrttejä myytäväksi asti.

Ensimmäisen kerran näimme oikeaa luostarielämää, aiemmat vierailumme Gießenin ja Kreuzbergin luostareissa olivat pikkuisen hupaisia, vaikkakin hienoja kokemuksia.Tällä kertaa luostarivieraat osallistuivat rukoushetkiin ja messuihin ilmeisen aktiivisesti. Mekin kävimme kerran Vesperissä (ujosti viimeisellä penkkirivillä, josta sisar Mirjam meidät houkutteli edemmäs vieraspenkkin, kysyin että ei kai haittaa että olemme evankeelisia, koska olisi ollut ihan liian anarkistista selittää että toinen meistä on taolainen zenbuddhisti ja toinen lähinnä agnostikko – mutta ei kuulemma haitannut, emme ilmeisesti olleet ensimmäiset luterilaistaustaiset, joita täällä evankeelisiksi kutsutaan). Tilaisuus oli kaunis, hymnejä ja rukouksia pikkukappelissa.

Bonlandenin ”Hengen Parkour” oli pieni kiertokävely, jossa keskityttiin Kristuksen kärsimysnäytelmään. En todellakaan tiedä, onko katolinen kirkko jollakin tapaa meditatiivisempi kuin luterilainen, mutta traditioihin näyttävät niin meditatiiviset kävelyt kuin tanssitkin kuuluvan. Bonlandenin luostarissa meditatiivisia tanssihetkiä vetää sisar Mirjam, mutta valitettavasti vain kerran kuukaudessa. Emme siis nähneet, mistä on kysymys. Sen sijaan koimme katolisen pääsiäisjuhlan lauantai-iltana. Luostarin sisäpihalle oli sytytetty pieni pääsiäiskokko. Kokoonnuimme kaikki sinne kynttilät kädessä. Luostarin papit sytyttivät suuren kynttilän pikkukokon tulella ja kertoivat tilaisuuden idean: meidän oli tarkoitus muistaa, ettemme elä vain tässä maailmassa, vaan pelastettuina ikuisesti. Sieltä siirryimme kulkueena luostarin kappeliin, jonka ovella omat kynttilämme sytytettiin. Nyt jo rohkeampina menimme kappelin keskivaiheille. Tilaisuus kesti pari tuntia, joten meidän hurskauskiintiömme taisi täyttyä täksi vuodeksi, tuumimme. Hieno hetki oli kun hämärän kappelin valot syttyivät ylösnousemuksen symboliksi. Muuten me vain myötäilimme, nousimme kun he nousivat ja istuimme kun he istuivat. Emme lausuneet isämeitää (Vaterunseria). Meidän edessämme penkillä istui kaksi nunnaa, joista toinen oli jo vanhuuttaan ”istuva”, toisin sanoen hänen ei tarvinnut nousta tilaisuuden aikana, mutta hänen katseensa oli täysin elävä. Toinen sen sijaan näytti siltä, että hän oli jo pidemmän aikaa tai ehkä koko elämänsä ollut ”kaukanapoissa”. Vaaleansiniset vauvansilmät, ja kuolaa valui suusta. Kättelimme ja toivotimme siunausta kuten rituaaliin kuului. Hupsulla nunnalla oli mukanaan vesipullo, jonka korkki oli homehtunut.

Luostarissa oli valtavan iso kukkotarha, jota hoiti ”Joulupukki kesälomalla” (jolla oli kiiltävä kirkkaanpunainen kuplavolkkari). Partaveijari oli tosi sympaattisen näköinen pikku-ukko, samoin kuin luostarialueella näkemämme ortodoksimunkin-partainen nuori vanhojen autojen entisöijä. Emme kertaakaan syöneet kukkoa viinissä, enkä tiedä miten museoautojen entisöiminen liittyy luostarielämään, joten oletan että he molemmat olivat luostarin vuokralaisia.

Sunnuntaiksi olin tilannut auringonpaisteen, mutta suomalainen noita kun olen, se tuli lumen kanssa. Yksi luostarivieras jo kiusoittelikin meitä siitä, että olimme tuoneet lumen Suomesta.

Patikoimme molempina päivinä luostarin ympäristössä. Omiin rituaaleihini kuului kukkojen tervehtiminen.

Iltapäivällä lumi oli jo sulanut. Lähtiessämme tänä aamuna kävimme poimimassa nuoria nokkosia, joista laitoin herkullisen nokkoskeiton kotiin palattuamme. Luostarin yrttitarhassa ja lähellä sitä näin tämän kevään karhunlaukkaakin, mutta metsässä emme törmänneet siihen – enkä ole ihan varma erottaisinko karhunlaukkaa kielosta, jollei joku asiantuntija ole kertomassa.

Kun palautin avaimen lähtiessämme, vanha nunna toivotti minulle Jumalan siunausta. Olin jo kiinnittänyt huomiota hänen älykkäisiin silmiinsä ja vinoon hymyynsä.