Saksassa on käynnistetty kampanja maalaiskukkojen puolesta ja turbobroilereita vastaan.

”Synnynnäisiä käyttäytymismuotoja ei voi tukahduttaa. Tämä pätee myös kanoihin ja kukkoihin. Niille onni on auringonvalossa paistattelua, pölyssä kylpemistä, lepäilyä rodun mukaan ja sydämen kyllyydestä ruohikolla kuopiminen, napsiminen ja popsiminen. Jos ihminen haluaa hyötyä siipikarjan hyvästä elämästä, hänen pitää myös tarjota eläimille onnellinen ja lajinmukainen elämä.”

Toimittaja Esa Silander kysyi minulta Jyväskylän kirjamessuilla, mikä on saanut minut ottamaan Maanantaisoturin dieetissä niin voimakkaasti kantaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Hän ilmeisesti oletti, että kyse on jostakin ”herätyksestä”. Näin ei kuitenkaan ole. Olen jo 14-vuotiaasta miettinyt näitä kysymyksiä. Silloin ryhdyin vegetaristiksi, mitä tosin kesti vain yhden talven. Huomasin hyvin pian ajattelevani, että murhaammehan me kasvitkin kun ne syömme. Me ihmiset nyt kertakaikkiaan olemme murhaajia. Ja kuolema meidätkin korjaa, ennemmin tai myöhemmin. Niinpä tulin jo varhain siihen tulokseen, että moraalisinta on kunnioittaa kaikkea elämää. Niin ihmiset kuin eläimetkin ansaitsevat elämisen arvoisen elämän.