ADHD(attention-deficit/hyperactivity disorder) tarkoittaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, jonka keskeiset oireet ovat keskittymisvaikeudet, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Koululäääketieteessä sitä hoidetaan etupäässä psykososiaalisilla hoitomuodoilla, tukemalla vanhempia ja lasta sekä neuvomalla  toimintamenetelmiä eri tilanteissa sekä lääkkeillä. Käypä hoito -ohjeistuksen tuomio on tyly:

Erityisen paljon käytetään erilaisia ruokavalio- ja ravitsemushoitoja 178, vaikka tutkimusnäyttö niiden hyödyistä on vähäistä.

  • Sakkaroosin poistamisella ruokavaliosta ei ole merkitystä lasten ADHD-oireiden hoidossa B.
  • Välttämättömät rasvahapot ovat ilmeisesti tehottomia ADHD:n keskeisiin oireisiin B. Vaikka omega-3-rasvahappohoitoa ei voida suositella ADHD:n keskeisten oireiden hoidossa, se saattaa hieman lieventää joitakin ADHD:n oireita ja sitä voidaan ehkä käyttää muun hoidon lisänä tai silloin, kun muu hoito ei tule kyseeseen 179.
  • Lisäaineiden poistamisella ruokavaliosta D tai oligoantigeenisella dieetillä D ei liene merkitystä ADHD-lasten yliaktiivisuusoireiden hoidossa, mutta luotettava näyttö asiasta puuttuu. Keinotekoiset väriaineet ja natriumbentsoaatti saattavat toisaalta lisätä terveidenkin lasten yliaktiivisuutta, impulsiivisuutta ja tarkkaamattomuutta 180.
    • Histamiinia hajottavan geenin polymorfismi saattaa vaikuttaa siihen, missä määrin väriaineet ja natriumbentsoaatti aiheuttavat terveille lapsille ylivilkkautta ja levottomuutta 181 (ks. sähköinen tausta-aineisto Lisä- ja väriaineiden vaikutus ADHD-oireisiin 76).
  • Sinkin tai magnesiumin lisäämisestä ruokavalioon 182ei liene hyötyä ADHD:n hoidossa. Rautahoidon merkityksestä ADHD:n oireisiin ei ole riittävästi tutkimustietoa..
    • Varastoraudan 183, sinkin 184, 185, 186 tai magnesiumin 187 määrä saattaa ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla ja nuorilla olla pienempi kuin samanikäisillä verrokeilla. Syynä voivat olla muun muassa stimulanttien ruokahalua heikentävä vaikutus tai syömishäiriöt.
    • ADHD-lapsilla todetun varastoraudan vähäisyyden ja runsaan unenaikaisen liikehdinnän välillä saattaa olla yhteyttä 188.
  • Homeopatiasta ei ole hyötyä lasten ja nuorten ADHD:n hoidossa (ks. sähköinen tausta-aineisto 77).

Luontaislääketieteen tohtori Howard Peiperin mukaan asia on juuri päinvastoin: ADD:n ja ADHD:n oireita voidaan lieventää ruokavaliolla ja ravintolisillä. Peiperin ja muiden toisinajattelevien perusteoria on, että erilaiset ruoka-aineallergiat, lisäaineet ja ympäristömyrkyt ovat (usein tärkeinäkin) vaikuttajina ADHD:ssa. Ruokavalio-ohjeistus kirjassa on järkevä ja toimisi minkä tahansa sairauden tai oireyhtymän hoidossa: syö oikeaa, mahdollisimman jalostamatonta ruokaa, vältä sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja sekä kuuntele yksilöllistä kehoasi. Peiper korostaa erityisen painokkaasti yksilöllisyyden merkitystä. Jokainen ADHD-lapsi ja -aikuinen on yksilö, eikä voida antaa mitään yleispätevää ruokavalio-ohjetta joka kokonaisuudessaan sopisi jokaiselle.

Peiper kuuluu koulukuntaan, jonka mukaan ne ruuat, joita ADHD:sta kärsivä eniten himoitsee, ovat juuri niitä, jotka hänelle ovat pahaksi. Ruoka-aineallergioita hän kehottaa testaamaan omatoimisesti kokeilemalla noiden himottujen ruoka-aineitten vaikutuksia yksi kerrallaan. Lisäravinteista hän luettelee tärkeiksi juuri nuo samat, joiden merkityksen koululääketiede tyrmää.

Peiperin ja Bellin kirja on helppo- ja nopealukuinen. Kriittiselle lukijalle se  ei tarjoa tarpeeksi perusteluja, ainoastaan viittauksia tunnettuihin tohtoreihin ja heidän kirjoihinsa (ja amerikkalaistohtoreista kun on kyse, he voivat olla mitä tahansa arvostetuista yliopistotutkijoista erilaisten luontaislääketieteen ahjojen kunniatohtoreihin,  tai jopa jostakin uskonnollisesta yliopistosta ostamalla hankitun ”tohtorin” tittelin kantajiin). Perustelut kirjassa ovat kuin suoraan ostos-teeveestä tyyliin: ”Vakuutuin kalaöljyn tehosta, kun poikani Jamien tarkkaavaisuushäiriö parani muutamassa kuukaudessa ja nyt hän luokkansa priimus./ Elaine Smith, Arizona” [esimerkkilause on minun keksimäni, mutta idea on tämä].

Olen hyvin ennakkoluuloton ihminen, mutta kipukynnykseni ylittyi siinä kohden kun tohtori suositteli ”elävän veden” (eli rakenteeltaan kuusikulmaisen veden) juomista ADHD-hoitona. Kyseinen vesi tuntuu muutenkin olevan varsinainen elämäneliksiiri, sillä estetään vanheneminen ja rypytkin…

MUTTA, jos minulla olisi lapsi, joka kärsii ADHD:sta, tai jos itse sitä potisin, kyllä minä ensin lähtisin mieluummin liikkeelle vaikkapa tämän kirjan ruokavalio-ohjeista  kuin lääkitsemään lastani tai itseäni jollakin amfetamiinijohdannaisella*. Tai ainakin käyttäisin ravitsemusta täydentämässä lääkehoitoa. Suomalaisen koululääketieteen asenne ravitsemuksen merkitykseen sairauksien hoidossa on nihkeä ylipäätään – tai pikemminkin ylivarovainen ottaen huomioon että ruokavalion tervehdyttämisellä harvemmin on negatiivisia sivuvaikutuksia kuten lääkkeillä useinkin. Peiperilla ja Bellillä on useita hyviä perusajatuksia, jotka kannattaa kirjasta poimia.

Howard Peiper ja Rachel Bell: ADD- ja ADHD-ruokavalio (Atar 2012)

Edit: täsmensin viimeisen kappaleen ajatusta saamani palautteen perusteella. Lihavoin vielä keskeisen, koska vaikuttaa siltä etteivät kaikki lukijat ole havainneet koko ajatustani.

* Termi korjattu, kiitos nimimerkille Äippä!

** Anna Kiviniemi kritisoi termiä amfetamiinijohdannainen:  ”kun oikeastaan se amfetamiinijohdannainenkaan (kun sillä tarkoitetaan metyylifenidaattia) ei ole erityisen kuvaava ilmaus. Tällöin asia ei nimen omaan aukea maallikolle vaan antaa virheellisen käsityksen siitä, että ADHDta hoidettaisiin yleisesti amfetamiiniin verrattavissa olevilla lääkkeillä. Metyylifenidaatilla ja amfetamiinilla on hyvin heikko yhtäläinen kemiallinen perusta, mutta tosi asiassa metyylifenidaattia voi verrata yhtä hyvin kofeiiniin kuin amfetamiiniin, niin eri aineista on kyse. Metyylifenidaatti on toki stimulantti (kuten myös kahvi), mutta se ei aiheuta lääkekäytössä huumaavia tuntemuksia tai riippuvuutta. Lisäksi ADHDn hoidossa käytetään myös muita lääkevaihtoehtoja, joilla ei ole mitään tekemistä metyylifenidaatin kanssa.”

OMA KOMMENTTINI: on hienoa, että postaukseni herättää vilkasta keskustelua, mutta selvyyden vuoksi haluan huomauttaa, että kirjoitukseni käsittelee luontaislääketieteen tohtori Howard Peiperin kirjaa aiheesta, josta esitin pari mielessäni herännyttä kommenttia. Pääpaino kirjoituksessa on kirjan näkemyksillä aiheesta, ei minun näkemyksilläni. Se on sitten jokaisen omassa harkinnassa, minkä verran uskoo Peiperin väitteitä. Mutta ennen kuin muodostaa mielipiteen, kannattanee ehkä lukea kirja? Olen myös esittänyt koululääketieteen kannan, kuten kirjoituksestani ilmenee. Keskustelu on nyt juuttunut kysymykseen syyllistänkö ADHD-lasten vanhempia kirjoituksessani. En syyllistä. Syyllistyminen, jos sellaista esiintyy, on  lukijan mielessä. Pointtini oli herättää ajatuksia.

Advertisements