Kuva: Jouni-Matti Kettunen

”Ratsastaa, ampua jousella ja puhua totta.” Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa

Ystäväni Stacy kommentoi postaustani Matkakuumetta: ”Matkustaminen on aina siirtymistä epämukavuusalueelle.” Ehkäpä siksi juuri pidän matkustamisesta?

Ensimmäisellä Afrikan matkallamme olimme veitset kurkulla Johannesburgissa. Meidät ryöstettiin ensimmäisenä iltana, ja toisin kuin ne ryöstävät katupojat, me vietimme loppupäivän poliisasemalla. Poliisien asenne: Mitä te meiltä haluatte? [No tehdä ilmoituksen, jotta vakuutusyhtiö ja matkashekkifirma korvaavat- kaiken muun paitsi käteisen. Me menetimme loppujen lopuksi muistaakseni 1700 Saksan markkaa, tuplasti Suomen silloisissa markoissa. Köyhän etelä-afrikkalaisen vuositulo – jotenkin koin että siinä toteutui vain kosminen oikeudenmukaisuus.] Tästä aiheesta teen vielä joskus sarjakuvakirjan, oli se kyllä semmoinen seikkailu. Poliisiauton pidätetyjen”häkissä” eli siellä takaosassa kalteri-ikkunan takana (emme olleet pidätettyjä, mutta meidät vietiin niin poliisiasemalle ilmoitusta tekemään) tutustuimme Johannesburgiin ensimmäisenä turistipäivänämme Etelä-Afrikassa.

Mutta kun kerran on kunnolla ylittänyt sen pelon napapiirin, uusi ylitys ei pelota. Järkevä pitää olla: ostimme säärystimet. Ne ovat savannilla patikoidessa tarpeen. Paitsi käärmeiden ja skorpionien varalta, varsinkin okaiden ja ohdakkeiden vuoksi. Ensimmäisellä savannipatikoinnillamme erehdyimme laittamaan sukat housunlahkeensuiden päälle. Sillä seurauksella että sukat joutivat roskiin, ei niitä ohdakkeita kukaan nipsinyt pois.

Jos yrittäisin luetella, mitkä jutut Afrikassa ovat ihanimpia, niin ensimmäisenä ajattelen värejä ja toisena mielentilaa. Omaa mielentilaani. Kolmantena tulevat Mama Africat, nuo ihanat rehevät, metristen tarakkapyllyjen naiset, jotka pitävät koko maanosaa kasassa!

Sitten eläimet. Rakastan katsella mykkiä kirahveja, gebardeja (jotka kuulemma ovat lempeitä, koska eivät kissaeläinten tapaan leiki saaliilla), sosiaalisia seeproja jotka hyväksyvät myös ajoittain yksinäiset peräkammarin vanhatpojat eli gnut joukkoonsa, ja niitä saatanan rumia gnuita (jotka luoja kuulemma loi kaikkien muitten eläinten tähteistä), leijonia – joita olen nähnyt niin lepäilemässä kuin haavojaan nuolemassakin,  ja kerran silmästä silmäänkin savannilla jalkaisin – , ja vaikka tsessebejä…

Kuva: Jouni-Matti Kettunen

Nhoma Campin , joka on yksi kohteemme. asukkaat puhuvat click-kieltä. Siksi meillä on paikallinen englantia osaava tulkkaamassa. Sekin on kiehtovaa siirtymistä pois mukavuusalueelta. Click-kieli poikkeaa kaikista kieliryhmistä aika tavalla. Hauskaa kokea, toimiiko intuitioni click-kielen kanssa yhtä hyvin kuin kuin portugalin, jota en osaa kuin pari sanaa, mutta jota olen kaksi kertaa kuunnellut sujuvasti ja kommunikoinut syvällisesti.

Ja tähän yksi click-kielinen räppäri:

Samoista teemoista niille, jotka eivät ole pidempään blogiani seuranneet:

Erasmuksen hengessä

Pelkojen kohtaaminen

Liikuntaa alkuihmisten tapaan

Parempi nainen

Mama African zucchinit

Matkakuumetta