Patikoimme sunnuntaina tuossa lähimetsissä, Taunus-vuoriston juurella. On kyllä suuri etuoikeus asua Euroopassa. jossa on vielä mahdollisuus liikkua jalan.

Löysimme metsätien varrelta uuden jumppapuiston.

Reittimme kulki myös metsänhoitajan työpaikan ohi. Täällä metsänhoitajat ovat myös riistanvartijoita, he antavat villisikojen, saksanhirvien ja joskus metsäkauriidenkin kaatolupia reviirin metsästäjille aina kun kanta kasvaa liian suureksi.

Patikoimme kolmisen tuntia. Siellä täällä näkyi metsästyslavoja ja nuolukiviä. Löysimme myös yhden metsäviljelmän, jossa metsästäjät viljelevät  juureksia laitettavaksi riistan ruokintapaikoille.

Olen ennenkin kauhunsekaisin tuntein nauranut näitä:

Todennäköisesti ei missään muussa maailman kolkassa ole sementtisiä linnunpönttöjä, jotka on sotilaallisesti laitettu riviin ja numeroitu. Ja naulattu puuhun…

Suomalaisuuteni taitaa selvimmin näkyä juuri tässä metsäläisyydessäni. Olen metsässä onnellisimmillani.