Olen ennenkin mekastanut munakellomeditoinnista eli näistä lyhyistä mindfulness-/rentoutumis-/keskittymisharjoituksista, jotka ajastetaan kännykällä tai munakellolla. Koko ajatus on intuition ja meditoinnin vastainen. Siis minun mielestäni. En minä tietenkään tiedä, olenko oikeassa vai väärässä. Mutta…

Mindfulness- eli tietoisen läsnäolon harjoitukset perustuvat zazeniin, joka on zenbuddhismiin liittyvää ei-uskonnollista meditointia. Perusidea on istua meditointiasennossa, sulkea suunsa ja hiljentää mieli, keskittyä. Keinoja on neljä, voit keskittyä laskemaan hengityksiä, voit keskittyä seuraamaan hengitystä, voit keskittyä ”äärimmäiseen epäilyksen tilaan” (Kōan) tai pelkästään istua (shikantaza; oma suosikkini).

Shikantaza (只管打坐), kiinaksi zhiguandazuo, voidaan kääntää ”omistautua pelkästään istumiselle”, ”vain pitää huolta istumisesta”, ”huolehtia pelkästä istumisesta”. Zhi = vain, pelkästään, guan = omistautua, huolehtia, pitää huolta, valvoa (olla valpas), da = partikkeli joka ilmaisee ruumiin liikkeitä, ilmaisuja, -minen, zuo = istua. Dazuo, eli istuminen on harjoituksen samatha-aspekti ja guan, huolenpitäminen on sen vipashyana-aspekti.

Shikantaza-istumisessa ei erityisesti keskitytä yhtään mihinkään, oleellista on olla valppaana, tunnistaa mitä mielessä ja kehossa tapahtuu. Me huomaamme kuinka hengitämme luonnolllisesti ja normaalisti, ilman että yritämme kontrolloida hengitystä. Me huomaamme, onko asentomme ryhdikäs vai ei. Asennon lopahtaessa suoristamme selkämme ja jatkamme istumista.

Emme erottele harjoitusta hyväksi tai huonoksi, me vain istumme. Vähitellen jatkuva takertuminen ajatuksiin lakkaa pieniksi hetkiksi, ja tilalle astuu tyyni hiljaisuus, kokemuksen karttuessa yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa. Välillä harjoitus voi tuntua hyvältä, välillä ei. Mutta tällaisiin tunnetiloihin ei tule takertua; on vain harjoitus, joka ei ole sen enempää hyvä tai huonokaan. Oleellista on vain istua. Istuminen itsessään on harjoitus, alku ja päämäärä, lopputulos. Zazenin päämäärä on zazen itsessään. Shikantaza on hyvin vaativa harjoituksen muoto. Lähde ja lisätietoja täältä: Kajo Zendo: Zazen

Miksi siis ajastettu meditointi (kutsuttiin sitä millä nimellä hyvänsä) on pielessä? No, mielestäni ihan siksi, että siinä ollaan kellon orjia, lineaarisen aikakäsityksen orjia. Meditointi on suoritus, joka hoidetaan aikapisteestä a pisteeseen b, mielellään kolmessa minuutissa. Ilmeisesti kaikkien hermoärsykkeiden keskellä elävät ihmiset ovat kadottaneet yhteyden mielensä ytimeen, siihen kohtaan joka seuraa ajatusten hurjaa poukkoilua huvittuneena ja lempeästi. Ytimessä kaikki aika on tässä ja nyt.

Ajastimien käyttö heijastaa kellon orjuutta siksikin, että ilmeisesti on sekoitettu kello ja kello (bell vs. clock). Toki meditaatiokellolla voidaan ilmaista järjestetyn meditointi-istunnon alkamis- ja päättymishetki, mutta (taaskin minun ymmärrykseni mukaan) sen olennainen tehtävä on palauttaa poukkoileviin ajatuksiin harhautunut mieli puolueettoman ja kantaaottamattoman tarkkaavaisuuden tilaan. Oikean meditaationkellon resonanssi on myös tärkeä, niin koen. Se tunkeutuu koko kehoon ja resonoi ikään kuin joka soluun.

Siksi minusta nämä munakelloajastetut mindfulnesshetket ovat samanlaista hölynpölyä kuin ”valaistumista nopeuttavat koneet”, joita vastikään hämmästyksekseni kuulin olevan olemassa. Valaistuminen heti-mulle-tänne-nyt, koneellisesti tai huumeilla. Apua. Miten hukassa ihmiset oikein ovat?

VASTUUVAPAUSLAUSEKE: tämän kirjoittaja ei ole sensei, ei zen-mestari eikä mikään muukaan mestari, ei edes kenenkään zen-oppilas. Olenpahan vain tietoisesti läsnäoleva –  melkein aina. Se on elämänasenne, kaikenkattava attityydini, ei mikään satunnainen harjoite.