Olen kai ollut kaappimartta koko ikäni: olen nyplännyt pitsiä, kutonut pirtanauhoja ja neulonut lapasia. Osaan pulikoida karjalanpiirakoita – omalla mallilla tietenkin – ja silittää paitoja. Osaan parsiakin, mikä kai nykyisin on harvinaisempi taito. Me vanhanaikaiset, jotka venytämme vaatteiden käyttöikää parsimalla, olemme kai sukupuuttoon kuolemassa.

Marttaliiton julkaisemat Kotisäilöjän kirja  ja Penninvenyttäjän keittokirja saivat sisäisen marttani pongahtamaan tietoiseksi. Kotisäilöjän kirjassa opetetaan kaikki erilaiset säilömisen muodot. Tähän asti olen vain pakastanut, kuivannut, suolannut  ja hapattanut. Nyt päätin opetella myös tuoresäilöntää ja umpioimista. Joskus. Tällä hetkellä olen liian pienen keittiön ja pienten säilytystilojen armoilla. Vaikka keittiömme saksalaisittain onkin tilava ja käytännöllinen (täällä kotirouvien luvatussa maassa keittiöt ovat yleensä ahtaita ja epäkäytännöllisiä), kunnollista touhuamismahdollisuutta se ei tarjoa. Mutta ainakin chilihilloa pitää kokeilla, soveltaen. Muistelen jossakin nähneeni karppihillon ohjeen, käytettiinköhän siinä pektiiniä? Asia vaatii lisätutkimuksia…

Penninvenyttäjän keittokirja on ihanan retrohenkinen, 70-luku tulee elävänä mieleen. Kirjassa annetaan perusohjeet ruuanlaittoon pienellä budjetilla. Perinteisiä kotiruokia tavallisista aineksista ja neuvoja mitä ruokia ja leivonnaisia voi tehdä tähteistä. Muistatteko vielä Pappilan hätävaran, jota minun lapsuudessani tehtiin Marie-kekseistä ja hillosta, tai Köyhät ritarit? Leipäressu-ohjetta kirjassa ei ole (sehän tehtiin kuivahtaneista ruisleivän paloista, joihin imeytettiin kuumaa maitoa, ja syötiin puolukkahillon kanssa). Nostalgisia ruokia…

Penninvenyttäjän ruoat ovat vilja- ja sokeripainotteisia (sokerin määrä huimaa kaltaistani sokerinkarttajaa; en syö vuodessakaan niin paljoa sokeria kuin yhdessä reseptissä on), mutta joukosta löytyy kyllä esimerkiksi perinteisiä kalaruokia ja erityisen ilahduttavasti viisi erilaista maksaruoka-klassikkoa ja veriohukkaitten teko-ohje. Parikymppisenä tein useinkin verilettuja ja veripalttua, siihen aikaan verta myytiin tavallisissa ruokakaupoissa tetrapurkeissa kuten maitoa. Oi niitä aikoja!