Vuoden luetuimmat postaukset blogissani ovat olleet:

1. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ruokavalio

”1. ei vehnää. eikä periaatteessa muitakaan gluteenia sisältäviä  viljoja.
2. koita syödä mahdollisimman paljon myrkytöntä kalaa (alaskasta merikalaa tms.) tai lihaa (luomua)
3. lisää välillä ruokiisi merilevää…”

2. Selleri ja seksi

”Runoileva herbaalimaisterinne pohtii tänään sellerin ja seksin suhteita. Mitä yhteistä niillä on, paitsi että molemmat alkavat se’ellä? Aivan kuten sängyssä tehdään nu’ulla alkavia asioita, myös sellerillä – toden totta – on linkki seksiin.”

3. Insinöörin ohje iltaruokailuun

”Onko nälkä? Kyllä… Ei…” Armoton logiikka ja iltasyöminen.

4. ADD- JA ADHD-ruokavalio

OMA KOMMENTTINI: on hienoa, että postaukseni herättää vilkasta keskustelua, mutta selvyyden vuoksi haluan huomauttaa, että kirjoitukseni käsittelee luontaislääketieteen tohtori Howard Peiperin kirjaa aiheesta, josta esitin pari mielessäni herännyttä kommenttia. Pääpaino kirjoituksessa on kirjan näkemyksillä aiheesta, ei minun näkemyksilläni. Se on sitten jokaisen omassa harkinnassa, minkä verran uskoo Peiperin väitteitä. Mutta ennen kuin muodostaa mielipiteen, kannattanee ehkä lukea kirja? Olen myös esittänyt koululääketieteen kannan, kuten kirjoituksestani ilmenee. Keskustelu on nyt juuttunut kysymykseen syyllistänkö ADHD-lasten vanhempia kirjoituksessani. En syyllistä. Syyllistyminen, jos sellaista esiintyy, on  lukijan mielessä. Pointtini oli herättää ajatuksia. ”

5. Miksi pekoni lihottaa?

”Ikävä tosiasia siis on, että myös pekonin syöminen aiheuttaa insuliinin erittymistä – ja liiat rasvakalorit lihottavat siinä missä muutkin liiat kalorit.” Karppien iltasatuja kumoamassa…

6. Kaikki mitä et koskaan ole halunnut tietää laihduttamisesta

”Jos alunperinkään et ole valmis muuttamaan mitään, miettimään mitään tai luopumaan mistään, miksi siis jatkaisit itsesi kusettamista? Lopeta laihduttamisesta höpöttäminen ja pysy lihavana. Mutta älä sitten valita!”

7. 3 x hormonidieetti

”Hormonidieettien perusongelma näyttää olevan siinä, että ne antavat monimutkaiseen kokonaisuuteen liian yksinkertaistettuja vastauksia. Mikä on täysin ymmärrettävää, koska jotta hormoneista ylipäätään on mahdollista kirjoittaa kansantajuisesti, asioita on rankasti yksinkertaistettava. Lääkäreiden kirjoittama kirja poikkesi edukseen siinä, että siinä ei edes luvattu takuuvarmaa laihtumista eikä varsinkaan täsmälaihtumista. Aivan samoilla linjoilla on amerikkalainen endokrinologi Diana Schwarzbein kirjoissaan. Hormonien toiminnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, siksi en jaksa uskoa, että voisi tehdä jotakin, joka kohdistuu täsmäaseena esimerkiksi “kortisoliläskiin”.”

8. Kuinka ruokavaliokritiikistä tuli huuhaata

”Mutta ei se, ettei ravitsemustiede kaikkea vielä tiedä, ja että terveyspoliitikot ovat tehneet virheitä, ole mikään syy ryhtyä täyttämään aukkopaikkoja huuhaalla. Kuten koko ajan tehdään. Minusta tieteellisen mielenlaadun perusvire on: tutki uteliaasti, epäile kaikkea, tarkista, tarkista vielä kerran, tutki uudelleen jne.”

9. Pauli Ohukainen (vieraskirjoittaja): Kolesteroli ja tulehdus – yhdessä vai erikseen?

”Tulehdus on hyvin tärkeä valtimotautia (ja monia muitakin kroonisia sairauksia) eteenpäin ajava prosessi. Se osallistuu todennäköisesti yksittäisen plakin kaikkiin vaiheisiin aina repeämiseen saakka. Tämä kaikki on kuitenkin hyvin tiukasti sidoksissa veren lipidipitoisuuksiin, eikä näitä kahta voida täysin erottaa toisistaan. Syy-seuraussuhteessa LDL:n kertyminen näyttäisi edeltävän tulehdusta.”

10. RUOKAKUVIA!

”Olen vähentänyt ruokavaliossani tärkkelyksen ja sokerin osuutta (minua voisi siis kutsua karpiksikin), syön paljon kasvisruokia (minua voisi kutsua siis myös fleksaajaksi). Itse käytän mieluimmin termiä hiilaritietoisuus, mutta en todellakaan toivo saavani mitään ruokavaliotarraa otsaani. Alan olla niin täysi näitä mielikuviin, kuvitelmiin ja Iltapäivälehtien lööppeihin perustuvia “tietoja” ravitsemuksesta ja ruokavalioista, että alan kohta kirjoittaa kieli poskella puutaheinää vaikkapa kasvissyöjistä (nehän kaikki on ekoterroristeja!) tai vegaaneista (tunnen yhden joka syö lähinnä sokeria, joten kaikki vegaanit ovat siis sokeriruokavaliolla, eikö vain?).”

ignorance