Suomalaisen median kautta ravintoaiheet tulevat kuluttajan silmiin hyvin mustavalkoisina otsikkoina, useammin lööppien kuin asialehtien kautta. Täten aihe kuin aihe saadaan esitettyä muoti-ilmiönä ja pelotteluna – tai valtavana farssina, jossa kommentteja aiheeseen pyydetään lähes poikkeuksetta ja toistuvasti samoilta, jo asemansakin takia sidotuilta henkilöiltä.

Ravinto, ruoka ja ravitsemus eivät kuitenkaan liity pelkästään terveyteen. Aiheella on erityisesti yhteiskunnallinen asema ja sen sisään sulkeutuvat teemat ovat moninkertaisesti laajempia ja moniulotteisempia kuin mitä julkisessa keskustelussa tulee ilmi. Se on poliittisten päätösten, globaalin markkinatalouden, markkinoinnin, logistiikan, tuotantomuotojen, hallinnan, tieteen ja epätieteen valtava vyyhti. Aiheen monisyisyys aiheuttaa sen, että joissakin aiheissa valistunut arvaus saattaa olla parasta, mitä yksilö kaiken informaatiotulvan keskellä pystyy tekemään. Siksi aiheeseen liittyvän tietoisuuden sekä omien toimintatapojen, perusteiden, moraalin ja tottumusten suhteiden pohdiskelu pitäisi olla paljon nykyistä tärkeämmällä sijalla. Jos emme tiedosta valintamme syitä, olemmeko parhaimmillammekaan enempää kuin markkinavoimien sätkynukkeja?

Me elämme iskulauseiden, massatuotteiden, yleisten suositusten ja kuluttajien ostopäätöksiä suuntaavien merkkien maailmassa. Tämä maailma tuudittaa ihmiset uneen, jossa esimerkiksi ravinnon, hyvinvoinnin ja moraalin suhde ovat kysymys, jonka ei tarvitse hipaista kenenkään ajatuskulkua. Välinpitämättömyys on sekä helppoa että käytännöllistä. Olisiko kuitenkin aika herätä naiivista iki-unestamme, hamuilla hieman kehtojemme ulkopuolelle ja miettiä, kuka meitä keinuttaa?

Ruokakapina on yhteiskuntakriittisesti suuntautunut, tieteellis-taiteellinen reaktio tässä maailmassa vallitseviin oloihin. Se on halua herättää ihmisiä ajattelemaan, kyseenalaistamaan ja pohtimaan itse. Ruokakapina on ajatuskudelmien, näkökulmien ja arkipäivästä piiloutuvien teemojen esiintuomista erilaisin keinoin. Se on pohdintaa totuuksien, ruoan, kuluttamisen, yksilön ja yhteiskunnan asemasta maailmassa, jossa tieto esiintyy fragmentteina ja jossa totuuksia julistetaan niin kovaa, ettei omaa ääntään välttämättä kuule edes halutessaan.

Me, Ruokakapinan takapirut, olemme kaksi akateemista uneksijaa yhteiskuntavalveutuneisuuden aallonharjalta. Olemme jakaneet Ruokakapinan sisällön kolmeen eri blogiin: Ruokapyramidihuijaus käsittelee aihetta tekstinä, Ruoka-aikamatkassa keskitymme ruoanlaittoon ja Maailmanloppukevennys –blogin ilmaisumuotona on sarjakuva.

Uberfrucht1

Vieraskirjoittajina Susanna Kovanen ja Harri-Antti Lapinoja = Ruokakapina

________________________________________________________________

Oma kommenttini:

Kun olen tänä syksynä kirjoittanut  maaliskuussa ilmestyvää kirjaani Villiinny kaupunkiviljelijäksi, olen miettinyt ruokakapinointia. Niissä ajatuksissa kirjoitin blogiini kirjoituksen ”Kuinka ruokavaliokritiikistä tuli huuhaata”. Peräänkuulutin oikeaa ruokakapinallisuutta populistisen huuhaan sijaan, ja kyselin missä mahdetaan tällä hetkellä tehdä ruokavallankumousta. Siinä vaiheessa Ruokakapinan tekijät ilmoittautuivat facebook-seinälläni ”Ruokakapinaa tehdään täällä!”.

Susannan ja Harrin kapinaliikkeestä löytyy jo sellaisia piirteitä, joita olin etsimässä: laajempaa yhteiskunnallista näkemystä.

Ruokakapinan esirintamaan lasken Dodo ry:n ja muiden kaupunkiviljelijöiden toiminnan: kriittistä ajattelua, joka pureutuu rakenteisiin.

Kirjaimellisesti villiä  ruokavaliokritiikkiä edustavat Juha Henrik Rummukainen ja Heikki Ruusunen Nordic Wild Gourmet -blogissa sekä Ruusunen Mun villi elo -blogissaan.

Ennustan, että vuonna 2013 astumme uuteen aikaan: ruokavaliokritiikki siirtyy yhteiskunnalliseksi ja filosofiseksi protestiliikkeeksi, kohteenaan ruoantuotannon rakenteelliset vinoutumat, terveyspolitiikan uudet painopisteet, syömisen eettiset ulottuvuudet ja muut oikeasti tärkeät asiat.