Facebook-seinälläni joku kysyi, ettei vaan ”Varpu sittenkin salaa himoitsisi Big Macia ranskalaisilla ja kokisella”. No ei. Yritän tällä kuvakertomuksella kertoa, miksi. (Sen lisäksi, etten ole koskaan välittänyt kokiksesta enkä ranskalaisista. Coca Colaa olen juonut luultavasti pari kertaa elämässäni, minusta se ei ole hyvää, ja mitkään paistetut perunat/ ranskalaiset/ herttuattaren perunat jne. eivät ole koskaan makuhermojani kutkuttaneet).

oraita ja versoja3

Minulla on keväinen viherpiiperryskausi ja olen tehnyt vihersmoothieita ja superherkkusalaatteja kasvattamistani iduista ja versoista. Kuvassa näkyviä rukiinoraita olen vain pureskellut suussani ja sylkäissyt sitten selluloosakuidun pois. Ihan oman elämäni orasmyllynä. Mieskin on suostunut noiden makuun, joten lienevät lapsiyhteensopivia😛.

sarviapilan-ituja

Sinimailasen ja sarviapilan ituja on tulossa koko ajan. Jääkaapissa on valmis erä ja BioSnackyssä kasvaa uusia.

versosalaatti

Lounassalaattini ovat viime päivinä näyttäneet tältä. En närki, vaan herkuttelen!

imaamit

Viime perjantai-iltana innostuin kokkaamaan turkkilaista ruokaa, eli keksin reseptit itse turkkilaisteemalla. Pyörtyneitä Imaameja eli munakoisoveneitä, pinaatti-kananmunamössöä, chilisalaattia, valkosipulilla maustettuja oliiveja sekä ”börekejä”. Mies muisteli kuola suupielessä voitaikinapossuja, joita tein joulun tienoilla. Turkkilaiseen iltaan ei tietenkään possumuotti sopinut, ja puolikuuta minulla ei ole, joten tein sydänmuotilla nyyttejä, joissa oli sisällä pinaatti-valkojuustotäytettä (beyaz peyniriä eli turkkilaista fetaa) ja toisissa vihreistä suippopaprikoista tehtyä tahnaa. Voitaikinan ostin puolivalmisteena, minkä nettiruokapoliisit voivat mustaan kirjaan merkitä! Juhlan kunniaksi korkkasin rakin, jonka ostin joulukuun alussa Turkista. Se oli 12 vuotta tammitynnyrissä kypsytettyä Tekirdagi-rakia. En ollut ikinä aiemminkin kuullutkaan, että rakista on olemassa ns. jaloja versioita.

Viime lauantaiaamuna suuntasimme pikavisiitille Belgian Liegeen (kolmen tunnin ajomatka meiltä). Olimme tehneet pöytävarauksen ravintolaan, joka näytti kodikkaalta ja mutkattomalta ja jonka ruokaa ylistettiin. Tarjoilijat osasivat auttavasti englantia, ja yksi ruokalistakin löytyi englanniksi, mutta ”jostakin” syystä tilaustamme ei ihan ymmärretty. Mies sai toivomansa munuaiset ja minulle tuli lihapata, jonka sisältöä vain arvailin. Pata oli niin järjettömän hyvää, etten koskaan elämässäni ole niin herkullista lihaa syönyt. Siis ihan oikeasti! Kieli suli mukana. Laskun maksettuamme näimme kuitista, että olin syönyt vasikan aivoja ja kieltä.