ifyouthinkyoucan

Tänään pohdinnan aiheena on elämänmuutosten ikuisuuskysymys:

mikä tekee yksistä ihmisistä ikuisia maanantaisotureita ja toisista sitkeitä sissejä?

Jokaisessa painonpudotus- tai liikuntaproggiksessa, joissa olen ollut mukana, keskeyttäneiden määrä on kaksin-kolminkertainen loppuun saakka sinnitteleviin verrattuna.  Viisi vuotta sitten meillä oli projekti Pimpstenin Posse Triathlon. Olin lopulta ainoa, joka sen toteutti. Yleensä jatkan sitkeästi loppuun saakka oli ryhmän projekti mikä hyvänsä, mikä johtuu ilmeisesti luonteessani olevasta loppuusuorittamisen tarpeesta. Inhoan keskenjääviä, ilmassaroikkuvia asioita. Joskus projektit toki tyssäävät sairastamiseen, kuten taannoinen juoksukouluni.

Mutta on toki lukuisia kertoja, jolloin turneekestävyyteni on lopahtanut kesken matkan. Yleensä kyse on niistä erilaisista hyvistä päätöksistä: treenaan kahvakuulilla säännöllisesti enkä satunnaisesti; meditoin joka päivä; en käy Facebookissa kuin kerran päivässä … jne. jne. Tai: pätkäpaastoan tänään (ihan just niin, aamupäivän pätkäpaastoan, iltapäivällä syön lakritsaa, kuten tänään tätä kirjoittaessani, tekoksyyksi riitti ison työn valmistuminen…. –  tämä juttu muuten ilmestyy ajastettuna).

Sitkeän sissin aseet

  • selkeä tavoite
  • kunnollinen toimintasuunnitelma, joka joustaa ja jota muutetaan tilanteiden mukaan
  • porukan tuki
  • todellinen sisäinen tahtotila (ei niin että ”tarttis tehrä jotain”, vaan niin että ”haluan vakavissani tehdä tämän”)
  • projekti on ”oma juttu” (koet oikeasti että tämä voisi olla sun juttusi, jos sitten osoittautuu ettei olekaan, olet ainakin kokeillut ja sitten tiedät)
  • jos tulee huono päivä tai viikko, et luovuta ja lyö läskiksi vaan aloitat puhtaalta pöydältä uudestaan

Onko Ryhmä Rämällä muita vinkkejä sitkeille sisseille?