appMatkalla paperittomaan työtilaan on viime aikoina ollut meneillään varmaankin se minulle helpoin jakso: nettiturvallisuus, ”somesiivoaminen” ja some-oppiminen.

Tätinörtti Outi Lammin opein  olen käynyt läpi koko osallistumiseni sosiaaliseen mediaan. Suuri osa netin tietoturvallisuudesta on silkkaa terveen järjen käyttöä. Asensin toisenkin selaimen, sen kautta hoidan pankkiasiat jne. Facebookissa käyn toisen selaimen kautta, ja siellä käytän jo vanhastaan roskasähköpostiosoitetta (sellainenhan kannattaa olla kaikilla, siis sähköpostiosoite, jonka ilmoitat kaikissa vapaa-ajan höpöhöpö-  ja kaupallisissa yhteyksissä).

To do -listalta ylipyyhittyä: Pari mapillista olen hävittänyt paperia lisää. Digitaalisen valokuva-arkiston siivoaminen on yhä kesken. Olen aloittanut google driven opettelun.

Lammi kirjoittaa myös digitaalisesta henkilöbrändistä, verkkomaineesta ja verkkoidentiteetistä. Olen noissa asioissa ollut aika uskollisesti oma itseni. Aika ajoin ärsyttänyt ihmisiä kaikkien suuntien totuuksien kyseenalaistamisella, mutta olen ajatellut, että vain olemalla aito ja rehellinen löydän omat lukijani. En yritä vetää mitään roolia, koska kammoan guruilua enkä liioin ole mikään fitnessmalli tms. Kirjoitan moneen blogiin, ja ylläpidän viittä julkista Facebook-sivua (Varpu Tavi kirjailija, Aidon kauneuden metsästäjät, Maanantaisoturit, Luomuviisasten kerho ja uusimpana Pätkäpaasto elämäntavaksi). Osasta blogikirjoituksia minulle maksetaan, osasta ei. Varsinainen harrastusblogini on Rakkaudesta viiniin,  sinne kirjoitan viineistä ja musiikista, silloin kun sattuu huvittamaan. Minun some-häly-ähkyäni helpotti, kun poistin kaikille avoimen yksityisen profiilin Facebookista, lakkasin haahuilemasta siellä tavan vuoksi ja päätin keskittyä olennaiseen.

outsideTämä tarkoittaa, että somenkin kautta seuraan vain sellaisia sisällöntuottajia, jotka tuovat päiviini ja ajatteluuni jotakin uutta,  ja pidän yhteyttä niihin, joista aidosti pidän, joista saan hyvää energiaa.

Facebookin kirjailijasivultani jouduin karsimaan ison määrän tykkäyksen kohteitani, jotta näkisin päivitykset niistä, jotka ehdottomasti haluan nähdä. Blogeja seuraan syötteenlukijan kautta. Minusta netin ja somen kiinnostavinta antia ovat ihmiset, jotka ovat ajattelijoina edelläkävijöitä, heidän blogeistaan opin paljon, ja saan uusia ideoita (lukuvinkkejä ja -linkkejä), joiden avulla voin taas päästä eteenpäin omissa pohdinnoissani. Blogilistani elää koko ajan, ja periaate on pysynyt samana kuin olen tänne aiemmin kirjoittanut:

Tänä aamuna mietin käsitettä parviäly, ja tunsin halua laajentaa konseptia. Olen aika tietoisesti verkostoitunut vuosien mittaan nettitoimijoiden kanssa, jotka levittävät tervejärkistä, maanläheistä ja positiivista sanomaa ympärilleen. Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka parvitunteeksi (ilmaisu ei ole hyvä, enkä ole siihen tyytyväinen, joten jos joku keksii paremman, otan kiitollisuudella vastaan). Tarkoitan tällä bloggaajia, joiden suurin missio ei ole “meitsi ja meitsin ego ja nokkelat ajatukset aihepiiristä”, vaan jotka pohdiskelevat ja tarkkailevat elämää ja kiinnostuksensa kohteita huumorilla, lämmöllä ja syvällisyydellä. Puhun siis blogeista, joista huokuu ihmisyys.

Syötteenlukija vapautti minut sähköpostitulvasta, kun en enää tilaa sähköpostin kautta yhtään blogia. Samoin olen määrittänyt asetukset sähköpostikiellosta Facebookiin, Twitteriin, Linkediniin (sieltä tulee ilmoitus vain kun joku haluaa verkostoitua kanssani) ja GooglePlussaan. (Pinterestissäkin olen, tosin vain silloin tällöin piipahtaen.) Somesta en osaa oikein hyödyntää Twitteriä enkä Linkediniä. Lammin neuvosta otin Twitterissä käyttöön TweetDeckin, näin pysyn hiukan paremmin kärryillä, mitä postaavat tyypit, joita seuraan. Mutta jotenkin en koe toiminta-alustaa omakseni. Minulle tulee aina tunne, että sitä täytyisi pitää näytöllä  auki koko ajan, enkä missään tapauksessa halua sellaista. Olen ehdottomasti putkiaivo humanistin valepuvussa, en lainkaan usko moniajoon tai ylipäätään siihen, että (edes) naiset kykenisivät tekemään monta asiaa yhtäaikaa. Ei kukaan kykene, se on silkkaa itsepetosta. Mutta nyt olen kuitenkin systematisoinut toimintaani ja printtaan heti kiinnostavat blogikirjoitukset PDF:iksi ja tallennan ne joko yleiseen ”tietokantaani” tai suunnitteilla/tekeillä olevan kirjan kansioon. Evernoten käyttö on vielä opettelematta.

toyphonePS. Ja jos et vielä tiedä, millainen Facebook-käyttäjä olet, lue täältä 🙂

Paperiton kirjailija, osa 1