Ruotsissa on ilmestynyt toinenkin sokeria käsittelevä tutkivan journalistin tekemä teos. Aiemmin kirjoitin Johan Friskin Ei makeaa mahan täydeltä -kirjasta, jossa Frisk penkoo sokerin synkkää historiaa.

Nyt on ilmestynyt suomeksi myös  tiedetoimittaja Ann Fernholmin  Ett sötare blod – om hälsoeffekterna av ett sekel med socker. Kirja on suomennettuna saanut nimen Totuus hiilihydraateista: Mitä jokaisen karppaajan tulisi tietää. Tässäkin tapauksessa pidän enemmän alkuperäisestä älykkäästä kirjan nimesta, mutta kaitpa tämä versio on myyvempi. Ann Fernholm on biokemian tohtori ja tv-toimittaja.

Hän on penkonut ravitsemussuositusten taustat sekä selvittänyt, mitä terveysvaikutuksia jatkuvasti kohollaan olevilla verensokeriarvoilla on.

Kirjoittaja käsittelee karppausta ruotsalaisnäkökulmasta, toisin sanoen esitetty VHH-ruokavaliomalli vastaa sikäläisiä näkemyksiä (VHH-suosituksena esitetään, että hiilihydraattien osuus 5% ruokavaliosta).

Hän ruotii erityisesti kakkostyypin diabeetikoille suositeltua ruokavaliota ja vertaa sitä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla saatuihin vaikutuksiin. Herkullinen on esimerkiksi kuvaus, mitä tapahtui kun Fernholm näytti Ruotsin diabeetikoille jaettua ravitsemusohjekirjasta Harvardin yliopistossa työskentelevälle Frank Hu’lle, joka on yksi maailman johtavista ravitsemustutkijoista. Opaskirjasessa diabeetikkoja neuvotaan syömään leipää joka aterialla, lättyjä jälkiruuaksi, pulla kahvin kanssa sekä valkoista riisiä ja olutta päivällisellä. Hu totesi yksikantaan, että nopeat hiilihydraatit kohottavat diabeetikkojen verensokeria, mikä lisää sydäninfarktien riskiä.

Kiinnostava on myös luku hiilihydraateista ja vatsavaivoista. Kirjan esimerkkitapauksen kokemukset ovat samat kuin minulla: luulin aina että jatkuvat vatsavaivani johtuvat rasvasta (niin minulle oli sanottu, koska lääkärin mukaan sappeni toimii vajavaisesti), mutta kun vähensin viljansyöntiä radikaalisti katosivat myös vatsavaivani. Kirjassa käytetään termejä hiilihydraatti-intoleranssi ja sokerisaatio, jotka olivat minulle täysin uusia. Sen sijaan ärtyneen suolen oireyhtymään parhaiten tehoavasta FODMAP-rajoituksesta kirjassa ei mainita.

Fernholmin johtopäätös on, että VHH on testivoittaja niin erilaisten sairauksien ruokavaliohoitona kuin laihduttamisessakin. Hän myöntää kuitenkin, että kaikki eivät laihdu vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Joidenkin paino putoaa muutaman kilon, toisille ei tapahdu mitään. Näinhän asia on.

Penkoessaan ravitsemussuosituksia Fernholm havaitsi, miten hitaasti uusi tutkimustieto kulkeutuu ruohonjuuritasolle. Ravitsemustutkijat suosittelevat diabeetikoille esimerkiksi välimerellistä ruokavaliota, ja väistelevät kiusaantuneina suoraa kysymystä, miksei tieto kulje diabeetikoille asti. Terveyskeskuksissa työskentelee lääkäreitä, joiden tiedot ovat viimeksi päivittyneet 30 vuotta sitten, ja diabeetikoille jaetaan ohjevihkosia, joiden sisältämä asiatieto on auttamattoman vanhentunutta. (Jos Suomen tilanne kiinnostaa, lue suomalaisista diabeetikon ruokavaliosuosituksista vaikkapa täältä.)

Totuus hiilihydraateista on helppolukuinen ja kokonaisuutena fiksu opus, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Muutamia pieniä epätarkkuuksia huomasin, mutta en ensimmäistäkään urbaanilegendaa, joita karppaushölynpölykirjoissa joskus näkee.

Tilaa kirja Bookysta

Mainokset