Lääketiedekirjoittaja ja toimittaja Maija Haavisto on koonnut erittäin käyttökelpoisen tietopaketin autoimmuunisairauksista. Ensimmäisen teorian niiden synnystä esitti immunologian tutkija Paul Ehrlich vuonna 1901, mutta kesti lähes 50 vuotta, ennen kuin niiden olemassaolo alettiin yleisesti tiedeyhteisössä hyväksyä.

Haavisto huomauttaa:

Yleisesti ajatellaan, että autoimmuunisairauksissa on kyse immuunijärjestelmän liikatoiminnasta, jota pitää hoitaa immunosuppressanteilla eli immuunijärjestelmän toimintaa lamaavilla hoidoilla, ja että päinvastaisesti toimivat immunostimulantit olisivat siten haitaksi. Yhä useammat lääkärit kuitenkin kyseenalaistavat tämän ja ovat sitä mieltä, että immuunijärjestelmän virheellinen toiminta johtuu ennemminkin sen aliaktiivisuudesta.

Haavisto käy kirjassaan läpi erilaiset lääkehoidot, myös tutkimusvaiheessa olevat. Lisäksi hän esittelee kattavan valikoiman täydentävän lääketieteen hoitoja: ravitsemus- ja ruokavaliohoidot, lääkeyrtit, ravintolisät, invasiiviset hoidot jne. Pidin paljon kirjoittajan yhtäaikaa ennakkoluulottomasta, mutta tiukan tieteellisestä ja asiallisesta lähestymistavasta. Hän on merkinnyt jokaiseen tietoon lähdeviitteen. Lähdeviitteitä kirjassa on kaikkiaan liki 1200, joten Haavisto on tehnyt perusteellista työtä, myös lähdekritiikissä.

Tämä kirja on suositeltavaa luettavaa lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille, ja ihan must kaikille, joiden omaa tai läheisen elämää autoimmuunisairaus hankaloittaa.

Maija Haaviston blogi

Tilaa kirja Bookysta

JK. teksti editoitu EDS:n osalta.

Advertisements