ID-10092874Kuva: adamr/  Free Digital Photos

Olin marras-joulukuun vaihteessa Kemerissä Turkissa kymmenen päivän kirjoituslomalla. Söin joka päivä tuoretta granaattiomenaa.

Lukemisinani oli kiinalaista traditionaalista lääketiedettä sekä ravitsemusoppia käsitteleviä kirjoja. Niiden innoittamana tein ihmiskokeita itselläni: aluksi olin kaksi päivää raakaruokailija kiinalaisoppien vastaisesti (kyseessä oli lomahelvetti, jossa oli kolme kertaa päivässä buffettiateria, joka oli koostettu turkkilaisen ottomaanikeittiön parhaista perinteistä sekä länsimaisista hotellien pakkopullista, joita eurooppalaisturistiut vaativat – ja venäläisille tietysti kaaliruokia). Valitsin tuoreita yrttejä, salaatteja, raakakasviksia, tahinia (josta kyllä en ole ihan varma kuinka raakaruuaksi se lasketaan), hedelmiä jne. Päälle maustettuja oliiviöljyjä. Ruoka oli herkullista, mutta piti nälkää huonosti ja minua paleli koko ajan.

Lopetin raakaruokailukokeiluni ja siirryin seuraavaan testiin: lueskeltuani kiinalaisoppeja diagnosoin itseäni, ja havaitsin, että minulla on heikko ”mahan kuumuus” (en todellakaan tiedä, miten sana Magenfeuer pitäisi suomentaa). Jotta saisin energiani virtaamaan ja käyttööni, minun pitäisi aina aloittaa ruokailu lämpimällä ruualla. Selvennöksenä skeptikoille: suhtaudun traditionaalisen kiinalaisen medisiinan termeihin puhtaasti kuvailevina termeinä, en lataa niihin ”uskomuslatauksia”, ne ovat kuvaavampia ja helpommin avautuvia kuin joku gastritis, mutta eivät sen enempää tai vähempää.

Söin siis aamulla ensimmäiseksi keittoa ja lohkeavaa luonnonjogurttia hedelmien kanssa sen jälkeen, ja lounaalla pääruuan ensin ja salaatin sen jälkeen. Kiinalaisoppien mukaan söin jälkiruuaksi jotain makeaa, hedelmän ja  vanukkaan. Sillä seurauksella, että useina päivinä pätkäpaastosin ihan luonnostani. Minulla ei yksinkertaisesti ollut enää lounaan jälkeen koko loppupäivänä nälkä.

Olen aina tiennyt olevani kaappivege, sillä jos teen vain itselleni ruokaa, syön useimpina päivinä vegesti. Niin tein Turkissakin, söin vain hyvin vähän lihaa, hiukan enemmän kalaa, mutta kaikkein eniten falafeleita, tahinia ja palkokasveja. Miten turkkilaiset nämä valmistavat, on minulle mysteeri, koska mahani ei tullut kipeäksi. Normaalisti pavut ja muut kipristelevät. Yritin analysoida niitä ruokia, mutta en löytänyt muuta selitystä kuin liottamisen, huolellisen kypsentämisen ja yrttioliiviöljyn.

Minulle sopivan ruokavalion löytäminen on jatkuvan uuden oppimisen ja pohtimisen takana. Kun kehitin itselleni sopivan version hiilaritietoisuudesta, se toimi mainiosti muutaman vuoden. Huomasin jo alkuun, ettei minulle sovi runsasrasvaisuus. Paitsi etten välitä rasvaisista ruuista, ne tekevät oloni huonoksi, ja kaiken huipuksi runsasrasvainen ruokavalio – vaikka olisikin yhdistetty vähähiilarisuuteen – lihottaa minua. Niinpä korvasin rasvaa prodella.

Kunnes sain diagnoosin kroonisesta lymfaedeemasta. Kolmas minua hoitanut lääkäri kertoi, että ”normaalisti en suosittele runsashiilihydraattista ruokavaliota kenellekään, mutta teille kyllä, koska teille on hyväksi syödä vähäproteiinisesti ja karttaa varsinkin maitoproteiineja.” [Selvennös: kyseessä oli perinteisen koululääketieteen edustaja, jotka joskus täällä todellakin antavat myös ruokavalio- ja elämäntapaohjeita, ja lisäksi täällä on aina tapana teititellä]. Voi pyhät pyssyt, ajattelin silloin.

En voi syödä runsashiilihydraattisesti, koska tärkkelys turvottaa minua ja liika sokeri tekee humalaiseksi; en voi syödä runsasrasvaisesti, koska se lihottaa ja tekee oloni huonoksi; enkä voi voi syödä runsasproteiinisesti lymfaongelmieni vuoksi. Lisäksi minulla on lievä laktoosi-intoleranssi sekä ärtyneen suolen oireyhtymä IBS. Aikamoinen pattitilanne.

Nyt olen sitten kolmisen vuotta yrittänyt löytää itselleni kaikin tavoin sopivaa ruokavaliota. Käytännössä syön runsashiilihydraattisesti, mutta otan ne runsaat hiilarit kasviksista, marjoista ja hedelmistä, joita useimmiten syön yhteensä kilon päivässä. Leipää syön joskus, pullaa, perunaa ja pastaa en oikeastaan koskaan.  Rasvana käytän oliivi- ja pellavansiemenöljyä, mausteöljyinä seesami-, kurpitsansiemen- ja avokadoöljyjä. Voita silloin kun se parhaiten sopii ruokaan. Kunhan muistan aloittaa aterian kuumalla ruualla voin hyvin, sen on tämän talven uusi opetus.

Ongelma on keksiä riittävästi vaihtelua. Inhoan kaikkea jäykkyttä ja dogmaattisuutta, ja eritoten yksitoikkoisuutta. Mahani varmaankin tykkäisi monotonisesta dieetistä (MonoDiet TM Varpu), mutta mieleni ei. Kehittäisin tiukasta ruokavaliosta henkisen mahakatarrin, hilsettä ja harmitusta. Niinpä opiskelen kokkaustaitoja ahkerasti.

Niin, ja siitä granaattiomenan syömisestä: en vielä kymmenentenä päivänäkään osannut tehdä sitä taidolla ja tyylillä…