Viimeisen vajaan vuoden ajan mielessäni ovat pyörineet kysymykset digifitnessistä, aivoterveydestä ja buddhamielestä. Olen välillä huomannut omissa aivoissani selviä tuskastumisen merkkejä. En uuden torjuntaa, vaan tuskastumista ja hermostollista väsymistä. Esimerkiksi nyt kun olen siirtynyt pitkälti paperittomaksi kirjailijaksi: kun bluetooth eri välineiden kesken ei toimikaan, ja kaikki energia menee bluetoothin virittämiseen. Asia ei ratkennut, mutta kirjoitusinspiraatio ehti jo kadota…

Olen kaikkea muuta kuin diginatiivi. Aloitin kirjoittajan ammatissa kirjoituskoneaikaan. En kaipaa sinne takaisin. Olen työskennellyt mac-, windows- ja linuxympäristöissä, opetellut erilaisia ohjelmia ja ollut mukana seuraamassa Facebookin suomalaista historiaa sen alkuajoista lähtien. Olen nähnyt, kuinka se on muuttunut pienen innostuneen joukon leikkimisestä nykyisenkaltaiseksi mummotunneliksi, jossa vanhukset ottavat selfieitä ja postailevat entisten nuorten sävellahjaa. Minä mukana…

Ilmeisesti digiasioissa huono muistini on auttanut primitiivisiä aivojani sopeutumaan jatkuvaan muutokseen. Yleensä pyrin aina ratkaisemaan, miten jokin toimii. Minulle on autuaan yhdentekevää, mitä ohjelma on syönyt. Kun huomaan, miten jokin toimii, toimin sen mukana vaistomaisesti ja enempiä miettimättä. Kun huomaan, että jotain on muuttunut, kokeilen mikä sitten toimii, ja olen tavallisesti jo hyvin pian autuaasti unohtanut aiemmat toimintatavat. Aika ajoin tuskastun tosi rankasti. Se johtuu vain siitä, ettei nörttilogiikka kohtaa ihmislogiikkaa. Klassinen esimerkki on usein toistamani tositapaus niiltä ajoilta, jolloin olin vielä windowsin ikeen alla: ”Jos et saa nettiyhteyttä toimimaan, mene Microsoftin sivuille ja etsi vastausta FAQ:sta”.

Oma projektini on säilyttää ja kehittää digifitnessiäni niin, että samalla säilytän ja kehitän buddhamieltäni. Pidän aivoni ajan tasalla ja toisaalta terveinä ja levollisina.

Aivojen kolme perustoimintoa, ohjaaminen, oppiminen ja valinta, tukevat moraalista elämää, tietoista läsnäoloa ja viisautta. Aivot ohjaavat itseään ja muita elimistön järjestelmiä kiihottavien ja estävien toimintojen avulla, jotka ovat ikään kuin vihreät ja punaiset liikennevalot. Aivot oppivat muodostamalla uusia kytkentöjä ja vahvistamalla tai heikentämällä olemassa olevia.

Rick Hanson: Buddhan aivot – Käytännön neurotiedettä onnellisuuteen, rakkauteen ja viisauteen

Digiaika on synnyttänyt kiinnostavan ja osittain ainakin ahdistavan valetodellisuuden. Mikään ei tunnu miltään, jollei sitä ole jaettu digitaalisesti.

einsteinYlläoleva kuva on taatusti jonkun vanhan pierun alullepanema. Onhan se noinkin, mutta voi olla myös toisin. Kieltämättä lähes päivittäin näen sosiaalisessa mediassa, että siellä on vallalla jonkinlainen mantelitumake-kulttuuri. Termi on omakeksimä, joten yritän valaista: mantelitumake on se aivojemme osa, joka hälytyskellon lailla reagoi voimakkaasti tunnepitoisiin tai negatiivisiin ärsykkeisiin… Niinpä taitavat mielipiteitten jakajat (manipuloijat) käyttävät hyväkseen tätä ominaisuuttamme. Kun postauksen aloittaa voimakas tunnekoukku (jota elokuvakäsikirjoittajat kutsuvat cliffhangeriksi) tai voimakkaasti negatiivinen ”pahan” määrittely, viesti leviää tulipalon lailla. Jotta voi säilyttää buddhamielensä, on syytä suojella mantelitumakettaan.

Aivot ovat sekä tiivis, että monimutkainen kokonaisuus, jossa yli sata miljardia neuronia on yhteydessä pienessä tilassa kallon sisällä. Tämän lisäksi jokaisella neuronilla on keskimäärin kymmenentuhatta liitoskohtaa eli synapsia toisiin neuroneihin. Pelkässä hermoston kallo-osuudessa on satoja biljoonia yhteyksiä, jotka liittävät lukuisat erilaiset hermostoryhmät laajaksi hämähäkinverkon kaltaiseksi kokonaisuudeksi. Yksi ihmiselämä ei riitä näiden synapsiyhteyksien laskemiseen.

Kun tämä määrä synapsien yhteyksiä otetaan huomioon, aivojen päälle ja pois kytkeytyvien laukaisukuvioiden (mahdollisten aktivoitumistilojen) on arvioitu olevan kymmenen potenssiin miljoona, eli kymmenen kertaa kymmenen miljoonaa kertaa. Tämän lukeman on arvioitu olevan suurempi kuin atomien määrä tunnetussa maailmankaikkeudessa. Se ylittää myös kirkkaasti kyvyn kokea elämän aikana edes pienen prosentin näistä mahdollisista laukaisukuvioista. Kuten eräs neurotieteilijä kerran sanoi: ”Aivot ovat niin monimutkaiset, että niiden oma mielikuvituskaan ei riitä sitä tajuamaan.” Aivojen mutkikkuus jättää käytännössä lukemattoman määrän mahdollisuuksia siihen, kuinka mielemme käyttää impulssikuvioitaan luodakseen itsensä. Jos juutumme johonkin kuvioon, rajoitamme mahdollisuuksiamme.

Daniel J. Siegel: Mielitaju – Muutoksen tiede

Oma strategiani digikaaoksen keskellä on fokusoituminen ja tietoiset valinnat. Valikoin tarkkaan ihmiset, joiden kanssa olen somessa päivittäin tekemisissä. Valintakriteerinä on erilaisuus, suhteellisuuden- ja huumorintaju ovat perusehtoja. Tykkään olla tekemisissä itseäni fiksumpien tai eri tavalla fiksujen kanssa. Minusta sosiaalisen digimedian paras puoli on juuri serendipiteettissä eli siitä, että yllättävien asioiden havaitsemisesta osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä. Some mahdollistaa sattumageneraattorin tehokkaan toiminnan: olen monta kirjoitusoivallusta saanut sitä kautta, että aivan sattumalta olen nähnyt kaksi ihan eri aihepiirin artikkelilinkkiä, joiden sanoma on linkittynyt aivoissani uudeksi ajatukseksi. Valitsemiseen kuuluu myös olennaiseen keskittyminen ja hölynpölyn karsiminen.

Then there’s what many people think of as ”splitting” attention in multitasking, which cognitive science tells us is a fiction, too. Rather than having a stretchable balloon of attention to deploy in tandem, we have a narrow, fixed pipeline to allot. Instead of splitting it, we actually switch rapidly. Continual switching saps attention from full, concentrated engagement.

”The most precious resource in a computer system is no longer its processor, memory, disk or network, but rather human attention”, a research group at Carnegie Mellon University notes. The solution they propose to this human bottleneck hinges on minimizing distractions —

Daniel Goleman: Focus – The Hidden Driver of Excellence

Miten postikortin lähettäminen liittyy tähän kaikkeen?

Olin vastikään yksinäisellä meditointireissulla, ja istuin katolisessa kirkossa meditoimassa. En kuulu mihinkään kirkkokuntaan, mutta pidän kirkkoja erinomaisina meditointipaikkoina. Oivalsin meditoidessani vastauksen mieltäni pitkään askarruttaneeseen kysymykseen – ja samaan aikaan ajattelin lähettää postikortin läheiselle ystävälleni Katariinalle. Kutsun Katariinaa joskus Pyhäksi Katariinaksi, sillä hän on intuitiivisin tuntemistani ihmisistä. Lähetin postikortin, koska se pikkutoiminto vahvisti aivojeni intuitiivista puoliskoa.

Katariina ei lue tätä kirjoitusta (”Kyllähän mä ilmankin tiedän, mitä sä ajattelet…”), mutta sen postikortin hän varmasti luki.